Saa unohtaa

Lankojen värjääminen luonnonväreillä purkissa on siitä jännää hommaa, että jos sen tekee oikein, niin purkin voi unohtaa oman onnensa nojaan vuodeksi tai vaikka kahdeksi. 

Aika lailla tasan vuosi sitten laitoin lankavyyhdin, väriaineita ja puretteen lasipurkkiin. Suljin kannen tiiviisti ja laitoin purkin alle astian mahdollisen ylivuodon varalta. Sitten unohdin koko hökötyksen viherkasvien joukkoon. Siinä meni kesä, syksy ja talvikin. Nyt lankalauantain teemaan sopien ajattelin kurkata mitä purkissa on tapahtunut. Varauduin melkoisiin hajuihin ja mahdollisesti homeeseen vaikka sellaista en lasin läpi havainnutkaan.

Purkin täyttäminen

Kerrataan nyt aluksi mitä sinne purkkiin oli tungettu. Lanka on Pirtin Kehräämön Villanka karstalankaa. Se sisältää 85 % suomenlampaan villa ja 15 % nylonia. Vyyhdin paino on 100 g. 

Värinlähteeksi suodatinpusseihin pakattuna vanhaksi mennyttä kahvia ja kurkumaa sekä puoli kourallista syksyllä anorakin taskuun kuivuneita, punertavia pikkusieniä. Varmaan jotakin seitikkejä, muttei kuitenkaan veri- eikä verihelttaseitikkejä. Puretteeksi 10 g alunaa kuumaan veteen liuotettuna.

Nämä kaikki purkkiin, lämmintä vettä piripintaan ja kansi kiinni.

Ja sitten kansi auki

Iloinen sihahdus kantta avattaessa kertoi, että purkki oli säilynyt ilmatiiviinä. Siksi sen sisuksista ei tulvahtanut vastemielisiä hajuja eikä langassa ollut hometta. Siltä osin prosessi oli siis onnistunut täydellisesti.

Värit olivat myös tarttuneet kuituihin hyvin. Huuhteluveteen ei irronnut langasta väriä. Irtoväri tuli varsinaisesta väriliemestä. Pesin vyyhdin villanpesuaineella ja viimeiseen huuhteluveteen lisäsin lorauksen etikkaa.

Slow textiles - hitaat tekstiilit ... vai ehkä sittenkin jotakin muuta?

Ajattelin, että tämähän voisi sopia hitaat tekstiilit -ajatukseen. Tosin käsitteellä tarkoitetaan aikaa vaativaa käsityötä yms., joten ei taida ihan mennä määritelmään. Nimittäin aikaa kyllä kului (siis sitä hidastamista) ja käsillä tekemistäkin, mutta se työn osuus jäi aika vähäiseksi. Ihan itsekseen se lanka siellä purkissa tekeytyi ilman, että minun piti värjäämisen eteen tehdä sen suurempia ponnisteluja.

Joka tapauksessa purkkivärjäys on helppo menetelmä, joka ei vaadi erityisiä välineitä eikä taitoja. Ohjeita löytyy esimerkiksi Taitoliiton sivuilta. Kannattaa kokeilla!

Viheliäinen, viehättävä horsma

Maitohorsma (Chamaenerion angustifolium), Suomessa elinvoimaisena elävä putkilokasvi, levittää kukinnan jälkeen ilmoille hirmuiset määrät valkean höytyvän mukana lentäviä siemeniä. Lisäksi sillä on voimakkaat juurakot. Siitä seuraa, että horsma valtaa lyhyessä ajassa laajoja aloja pihapiiristä.  Kitket ja kitket, mutta tuntuu, että jäät aina häviölle. Mutta haittaako se?

Maitohorsma on ns. pioneerilajike. Maastopalojen jälkeen tyhjäksi autioitunut alue on varsin pian horsmapelto. Tästä syystä horsmalla on useissa kielissä tuleen viittaavia nimiä kuten Feuerkraut ja fireweed. Myös suomen kielessä tunnetaan nimitykset palokukka, tulikukka ja tuliyrtti.

Maitohorsma on kauppayrtti

Horsma on yksi Suomen noin 30:stä kauppayrtistä. Erityisesti lehdet ja versot ovat monikäyttöisin runsaan C-vitamiinipitoisuutensa ansiosta. Lisäksi ne sisältävät karoteenia ja valkuaisaineita. Useimmat varmaan tuntevat horsman lehdettömien versojen käyttämisen ruokana parsan tavoin. Nuoret lehdet ja versot voi silputa myös salaatin joukkoon ja koristella salaatin kauniinvärisillä kukkasilla.

Kuivattuja, nuoria lehtiä sekoitetaan teepensaan lehtien joukkoon. Tällainen sekoitus tunnetaan venäläisen paikkakunnan mukaan nimetyksi koporje-teeksi. Kaprio-teeksikin kutsuttu juoma on ollut laajalti käytössä tuolla vanhastaan vatjalaisten ja inkeroisten asuinalueella. Kasvin kuivattuja juuria on käytetty myös kahvinkorvikkeena.

Kauniit punavioletit kukat sopivat koristeluun, kuivattuina osaksi yrttiteesekoitusta ja ihastuttavan värisen horsmajuoman valmistukseen. Ohjeita lienee useita, mutta tässä on Marttojen resepti sitruunahapon avulla valmistettavaa horsmajuomaa varten.

Sinikka Piipon kirjasta Villivihannekset löytyy runsaasti mielenkiintoista ja hyödyllistä tietoa maitohorsman ominaisuuksista ja käytöstä.

Kansanperinteen tuntema rohtokasvi

Horsma sisältää antibakteerista parkkiainesta ja siksi sillä on tulehduksia estävä vaikutus. Horsmaa on käytetty haavojen puhdistamiseen ja verenvuotojen tyrehdyttämiseen. Kansanlääkintä tuntee maitohorsmakeitteen hoitokeinona myös vatsatauteihin, suolistokatarriin sekä suun- ja nielun desinfiointiin. Kasvin on uskottu myös lisäävän mainontuotantoa, mikä perustunee sen nestettä poistavaan vaikutukseen.

Keräsin kukintoja kuivattavaksi.

 

Kuivatuista kukista teen talvi-iltojen lämmikkeeksi Kaprio-teetä ja osa pääsee varpaiden iloksi jalkakylpyveteen.

 
Värinlähteenä kasvivärjäyksessä

Tässä vaikeessa kesää varret ovat jo paksuja ja puumaisia ja lehdet kitkeriä, mutta tulevat  kuitenkin hyötykäyttöön. Väripadassa ne antavat villalankoihin pehmeää, keltaista väriä ja jopa melko tummaa harmaanvihreää jos käytän hyödyksi vanhan rautapadan antamaa lisäpotkua.

Monta hyvää, mutta ennenkaikkea kaunis

Horsman hyvistä ominaisuuksista ja monikäyttöisyydestä olisi vaikka miten paljon mielenkiintoista asiaa, mutta rehellisesti sanottu itse olen eniten vaikuttunut ulkonäköseikoista. Luonto - tässä tapauksessa kukkien muodot ja värit ovat minulle tärkeä inspiraationlähde.

Kasvin punavioletit kukinnot muuttavat ilmettään ja sävyjään riippuen ympäristön valoista. Niillä on erilainen väri yöttömän yön matalassa valossa, kesäpäivän kirkkaudessa ja elokuun illan hämärässä. Joskun joukosta onnistuu löytämään punaviolettien ohella vaalenpunaisia ja lähes valkoisia terälehtiä. Ja kun kaikki tämä väriloisto on hävinnyt, niin jäljelle jää talventörröttäjiksi hauskoja kiehkuroita.

Eikä tietenkään sovi unohtaa, että horsma on Etelä-Pohjanmaan maakuntakukka. Onnea vaan sinne viehättävästä kukastanne!

 

 

 

Ajan ratas pyörii vinhaa vauhtia

Huomasin juuri, että Multiformes - Tarinallisia taidekäsitöitä Lapista -näyttelyn yli 4 kuukauden esilläoloajasta Inarin Siidassa on kulunut jo valtaosa. Vastahan ne olivat avajaiset, ja nyt on jäljellä enää kuukausi.

Ajan kulumiseen liittyy omalla tavallaan myös näyttelyn teos Kiertokulku. Siinä on toisiaan seuraavat Lapin kahdeksan erilaista vuodenaikaa ja kierokulku, joka etenee alusta loppuun alkaakseen taas uudelleen.

Teos on toteutettu ryijytekniikalla pääosin kasvivärjätyistä villalangoista. Lisäksi siinä on poronnahkaa ja uusiokäyttöön otettu polkupyörän ratas, jonka olen pelastanut kaikille täkäläisille tutusta "Jaskan valinnasta" eli jäteasemalta.

Rattaan pinnojen lomassa köynnöstää värjättyä rottinkia ja poron rumpunahasta tehtyjä lehtiä.

Pääteos, sen teemaan toteutettu pieni taulu kooltaan 30 x 40 cm ja postikortti. Teoskuva: Paadar Images

Näyttelyn jokaisen teoksen teemasta on toteutettu myös pieni taulu. Nämä kaikki 16 pikkuteosta on laitettu esille yhtenä kollaasina. 

Lapin luonnossa olosuhteet, värit ja valot vaihtelevat niin voimakkaasti, että vuosi on perinteisesti jaettu kahdeksaan vuodenaikaan. Jokaiselle jaksolle on tehtävänsä. On sopivat hetket kalastaa,  metsästää, kerätä luonnonantimet ja ottaa talteen käsityömateriaalit. Oma aikansa on käsitöiden tekemiselle, porojen erottelulle ja vasojen syntymälle. Ihmisten elämää ovat aina rytmittäneet kahdeksan toisistaan poikkeavaa jaksoa. Milloin tarvotaan syvissä lumissa revontulten leikkiessä  kaamostaivaalla, milloin valvotaan yöttömän yön auringon alla.

Vuodenkierto sisältää syntymistä, uudistumista, kehittymistä, kasvamista ja kuolemaa. Kahdeksan vuodenajan täytyttyä kaikki alkaa jälleen alusta.

Oda-Liv Koivisto: Kiertokulku, 2017,  110 x 110 cm. Kuva: Arktikum/Asko Leskinen

Vaikka aika kuluukin nopeasti, niin vielä ehtii käydä katsomassa Multiformes-näyttelyn Siidassa. Se on esillä kesäkauden loppuun, 16.9.2018 saakka. Tämän jälkeen teokset siirtyvät Kakslauttanen Arctic Resortiin. Kiertokulku ja muutkin näyttelyssä olevat teokseni etsivät lopullista sijoituspaikkaansa, "rakastavaa kotia", tulevan tammikuun jälkeen.

Multiformes - Tarinallisia taidekäsitöitä Lapista -näyttely Inarin Siidassa 16.9.2018 saakka.

Variaatioita väripadoista

Tänään tulilla ei ollut kuin neljä keittoastiaa; rautapata, saunan muuripadan sisus ja kaksi alumiinikattilaa. Lopputuloksena oli kuitenkin melkoinen sävyjen valikoima. Samasta kattilasta nousi useita muunnelmia, riippuen käytetystä langasta. Värin lähteenä olivat sudenkääpä, verihelttaseitikki, sipulinkuoret ja sekoitus kokenillia ja punapuuta.

Päivä oli sään puolesta mitä parhain. Ehkä viimeinen tai ainakin viimeisiä värjäyspäiviä, jolloin aurinko paistoi ja oli sen verran lämmintä, etteivät sormet kohmettuneet.

Saunanpadassa oli edellisenä päivänä keitetyt sudenkäävät. Kauhoin suurimman osan sienistä pois liemestä ennen värjäämistä. Lankoina oli Pirtin kehräämön 100 % suomenlampaan villa luonnonvalkoisena ja vaaleanharmaana. Toisena lankana silkkivillasekoite, jossa on 52 % silkkiä ja 48 % villaa.

Variaatioita sudenkääpäliemestä; alhaalla vasemmalla silkkivilla, oikealla valkoinen villalanka. Yläpuolella jälkiväristä kaksi pohjaväriltään erisävyistä silkkivillaa ja vaalenharmaa villa.

Variaatioita verihelttaseitikkiliemestä; alhaalla vasemmalla silkkivilla, oikealla valkoinen lampaanvilla. Ylhäällä vasemmalla jälkivärissä silkkivilla, vaaleanharmaa ja valkoinen lampaanvilla.

Sipulinkuoret oli keitetty ja värjääminen tapahtui vanhassa valurautapadassa. Puretteena aluna 5% ja viinikivi 5 %. Rautapadasta luonnostaan irtoava rauta on omalta osaltaan vaikuttamassa värisävyihin ja toimii myös osapuretteena.

Variaatioita sipulinkuoriliemestä; alhaalla vasemmalla silkkivilla, vaaleanharmaa villa ja valkoinen villa. Ylhäällä samasta liemestä jälkivärjäys. Vasemmalla silkkivilla, vaaleanharmaa ja valkoinen lampaanvilla.

Neljännessä kattilassa oli vanha liemenpohja, jota jatkoin kokenillilla ja ripauksella punapuuta. Puretteena aluna 10 % ja viinikivi 5 %.

Variaatioita yhdistelmäliemestä; vasemmalla silkkivilla, valkoinen lampaanvilla ja vaaleanharmaa villa.

Kuten kuvista näkyy, muutamalla väriliemellä syntyi komea sävyjen kirjo muuttamalla ainoastaa lankalaatua ja langan väriä. Käyttämäni villalanka on kampalankaa. Monet värjäävät mielummin karstalankaa, koska siinä on kuitujen päitä tiuhemmassa ottamassa vastaan väriä eli karstalanka värjääntyy paremmin kuin kampalanka.

Kaikista voimakkaimman värin saa yleensä superwash käsiteltyyn lankaan. Käsittelyn kemikaalit muuttavat langan ominaisuusia ja siksi sen imasee eniten väriä.

Joten näistäkin väriliemistä olisi saanut vieläkin enemmän muunnelmia, jos olisi käyttänyt materiaalina usemman värisiä ja laatuisia lankoja.

Ihana sää teki sellaisen kepposen, että viimeiset vyyhdit jouduinkin sitten huuhtelemaan rankassa vesisateessa.

Moni saa värinsä helpommalla

Tuli mieleeni Matti Eskon laulu "Mä oon rekkamies... vaikka moni saa puuronsa helpommalla". Sanoitusta vähän muuttamalla saisi laulun "Mä oon luonnonvärjäri...vaikka värejä saa helpommalla". 

Lankakaupojen hyllyt notkuvat ihastuttavan värisiä, teollisesti värjättyjä lankoja. Ei tarvitse kuin päättää mikä miellyttää. Olen värjännyt lankoja käsin esimerkiksi happoväreillä. Sekin on kivaa puuhaa, antaa tilaa mielikuvitukselle ja kokeilunhalulle. Lisäksi värjääminen on helppoa ja suhteellisen nopeaa.

ColorOda langat ovat Jussakan käsinvärjättyjä lankoja.

Miksi värjätä itse ja vieläpä luonnonväreillä? Syitä saattaa löytyä moniakin. Omalla kohdallani on varmaan vain todettava, että kun parikymmentä vuotta sitten menin kerran kokeilemaan luonnonväreillä värjäämistä, niin siihen syntyi parantumaton riippuvuus.

Jokainen vähänkään kasvivärjäystä kokeillut tiettää, että kyseessä on vaarallisen koukuttava harrastus/työ.
Huolimatta siitä, että se vie tolkuttomasti aikaa, on sotkuista ja jopa kallista.

Värinlähteitä voi hankkia ostamalla, mutta iso osa koko iloa on se, että kerää itse luonnosta kasvit ja sienet.
Ihan pikkuhommasta ei kuitenkaan ole kyse. Karkeasti voi sanoa, että yhden 100 g lankavyyhdin värjäämiseen tarvitaan kilo värinlähdettä.

Ajatellaanpa vaikka hienoa oranssia väriä antavia verihelttaseitikkejä (Cortinarius semisanguineus). Kiloon mahtuu melkoinen määrä näitä pieniä sieniä, joiden lakin halkaisija on 2 - 8 cm.

Värin irroittamiseen keittämällä menee ainakin tunti, ja huomasin tässä viimeksi, että motti polttopuita hupenee yllättävän nopeasti. Kulupuolelle on lisättävä myös puretusaineet eli aineet, joiden avulla väri saadaan kiinnittymään kuituihin. Tosin luonnosta löytyy myös puretukseen sopivia kasveja kuten vaikkapa oksaalihappoa sisältävä suolaheina ja kasvimaalta raparperi.

Lankojen värjäämiseen sitten seuraava tunti. Sen päälle pesu, huuhtelu, kuivaus, vyyhdin siistiminen ja mahdollisesti vyöttäminen myyntiä varten.

Hyvänä sienivuonna, kuten nyt, on kerättävä yli tämän värjäilykauden tarpeen - huonojen aikojen varalle. Kuivuri on surissut yötä päivää, sillä viimeiset kuivatut verihelttaseitikit jouduin käyttämään mennä syksynä japanilaisen TV-ryhmän iloksi. Luonnosta löytyi juuri ja juuri rekvisiitaksi tuoreita sieniä.

 

Reilu pari kiloa tuoreita verihelttaseitikkejä kutistuu kuivurissa n. 250 grammaan. Sillä saa värjättyä kolme, neljä 100 g vyyhtiä voimakkaan oranssiksi ja muutaman vyyhdin hennompaa sävyä jälkivärjäyksessä.

Värjäyssienet säilyvät kuivattuina vuosia. Vas. kokonaisia verihelttaseitikkejä, keskellä sienten jalkoja ja oikealla yksinomaan  lakkeja.

Oikein kun rupeaa laskemaan, niin eihän tässä ole mitään järkeä - ainakaan taloudellisesti.
Teollisesti tuotetun lankakerän saa muutamalla eurolla. Kasvivärjätyn langan tekemiseen menee runsaasti vettä (minulla se tulee sähkövoimalla järvestä), apuaineita, pesu- ja huuhteluaineita, etikkaa, mahdollisesti ostettuja värinlähteitä, itse lankaa, polttopuita, kaasua tai sähköä, pikkutarvikkeita, lankavyötteitä.... värjärin tuntipalkkaa ei edes toimita laskea. Niin, ja jos luonnonvärjättyjä lankoja valmistaa myyntiin, tuleehan siitä maksettavaksi vielä arvonlisäveroakin 24 %.

Tämän kaiken asiaan tutustuneet tietävät. Teille, jotka ette ole luonnonväreillä värjäämiseen vielä perehtyneet, tämä antanee jonkinlaisen osviitan siitä, miksi kasvivärjättyä lankavyyhtiä ei saa ostettua samalla hinnalla kuin lankakerän marketin hyllyltä.

Kaikesta huolimatta voi lämpimästi suositella lankojen värjäämistä kerrassaan mahtavaksi harrastukseksi. Tähän kuitenkin vakava varoituksen sana. Jos annat luonnonvärjäämiselle pikkusormesi, se vie mahdollisesti koko käden. :)

Kasvivärjätyt langat ovat suomalaista käsityötä.

Elokuu on hienoa aikaa

Päättymässä olevan viikon säät täällä ylisessä Lapissa eivät todellakaan jättäneet toivomisen varaa. Aurinko on paistanut aamusta iltaan ja lämmintä ollut lähemmäs 20 astetta. Viikon työsuunnitelmakin osui nappiin. Juuri nämä päivät oli varattu lankojen värjäämiseen.


Padat tulille ja töihin. Kymmenen kiloa Pirtin kehräämön 100 % villalankaa odotti säkeissä. Käytän värjäämiseen kampalankaa vaikkakin väri ottaa yleensä paremmin karstalankaan. Kampalanka on kuitenkin lopputuotteissa miellyttävän pehmeä.

Keltasipulin-, avocadon- ja punasipulinkuoret pääsevät keittiöstä kompostin sijasta värikattiloihin. Langat ovat kaikissa tämän kertaisissa värjäyksissä luonnonvalkoisia ja harmaita. Puretteena olen käyttänyt pääasiassa alunan ja viinikiven yhdistelmää. Vihreät värit keltasipulinkuorista ovat vanhan rautapadan ansiota.

Hyviksi havaitut sudenkääpä ja verihelttäseitikit eivät petä milloinkaan. Paitsi viime vuonna, kun ne loistivat poissaolollaan. Nyt sitä vastoin vaikuttaa olevan näiden molempien osalta satoisa syksy. Sudenkäävästä tein kolme keittoa. Kokeilin Anna-Karoliina Tetrin Sienivärjäys -kirjassaan ohjeistamaa kaksoisvärjäystekniikkaa sudenkääpiin. Ensimmäisessä keitossa emäksinen liemi, sitten hapan ja viimeiseen lisäsin ripauksen kuparia. Verihelttaseitikit on puretettu samanaikaisesti alunalla ja viinikivellä.

Ulkomaisista kasviväreistä keittelin annattoa, indigoa, sinipuuta ja punapuuta. Indigolla värjääminen on oma lukunsa, mutta muut langat on puretettu samanaikaisesti alunalla ja viinikivellä. Sini- ja punapuu ovat niin voimakkaita värinlähteitä, että samasta kattilasta tuli hyvinkin kolme eri vahvuista sävyä. Siniseen väriin ihastuneiden kannattaa tehdä tuttavuutta myös Suomessa kasvatettavaksi sopivan värimorsingon kanssa.

Kaksi minulle uutta tuttavuutta pääsivät värikattiloihin, kiitos Pohjois-Norjassa reissanneen värjärituttavan, jolta sain tuliaisiksi saniaisia ja rakkolevää. Saniaisliemessä kävivät alunalla esipuretetut, valkoinen ja vaaleanharmaa vyyhti. Rakkolevää keittelin hyvän tovin ja liemi oli todella vahvaa, punaisen ruskeaa. Langat olivat alunalla esipuretettuja. Tulos oli liemen väriin nähden melko vaatimaton. En vielä kuitenkaan anna periksi. Levät ovat nyt toistamiseen padassa kiehumassa soodalla terästettynä. Katsotaan mitä keitoksesta aikanaan nousee.

Tämän syksyn haasteeksi olen ottanut puumaiset, kovat orakkaat. Niiden tunnistamisessa minulla on suuria aukkoja tiedoissa. Olen jo monena vuonna harmitellut tätä osaamattomuuttani, sillä mäntykankaat ovat pullollaan kaikenlaisia orakkaita. Niitä on useimmiten lähes rajattomasti, joten kerääminen olisi helppoa. Saas nähdä, miten selätän tämän haasteen. Riihivillan blogissa on mielenkiintoista tietoa orakkailla värjäämisestä.

Nyt sunnuntaina tätä kirjoittaessani huomaan yllättäen, että päivän väri on harmaa. Vettä sataa, mutta antaa sataa. Kosteus kasvattaa metsässä odottavia sienten alkuja ja nostattaa pintaan vielä runsaasti uutta satoa.

Kiireetön aamu on luksusta

Olin jo kokonaan unohtanut, miten ihanalta tuntuu istua kaikessa rauhassa pöydän ääressä ja syödä aamupalaa. Kiireisen talvisesongin aamuina sitä tottui syömään puuronsa seisten tai heittelemään suuhunsa palan ja toisen kaiken muun lähtötouhun lomassa.

Valitsin levyhyllystä unohduksiin jääneitä aarteita. Amerikkalaisen musikaalisäveltäjä Jerry Bockin

 "Fidler on the roof" (Viulunsoittaja katolla) piti soittaa parikin kertaa. Sheldon Harnickin sanoitukset sopivat hyvin aamuuni.

 Yubby dibby dibby dibby dibby dibby dibby dum.
All day long I'd biddy biddy bum.
If I were a wealthy man.
I wouldn't have to work hard.

Rikas mies (nainen) jos oisin, ei tarvitsisi tehdä niin paljon töitä. Ei sitä tarinoimalla ja käsitöitä tekemällä pääse rikastumaan vaikka paahtaisi kuinka pitkää päivää kuukausi toisensa jälkeen putkeen. Tärkeintä on, että saa tehdä asioita, joista pitää.

Kelta- ja punasipulin kuorilla sekä saframilla värjättyjä munia.

Kello käy jo yli yhtätoista (tosin viime yönä siirryttiin kesäaikaan eli ei se vanhaa aikaa ole vasta kuin päälle kymmenen). Kahvia on mennyt pari kupillista, ajatuksia ajateltu ja on ollut aikaa leikkiä Uldankin kanssa. Aivan ihanaa joutilaisuutta.

Pitäisi oppia useammin vain olemaan. Ilman, että koko ajan takaraivossa raksuttavat tekemättömät työt. Otan nyt ainakin kaiken irti tästä pääsiäisaamusta kun kerran heittäydyin oloneuvokseksi. Ja kyllä minä nautin!

Sunrise, sunset

Sunrise, sunset
Swiftly fly the years
One season following another
Laden with happiness and tears

Päivät ja vuodet kuluvat vähemmälläkin hössäämisellä ja aivan liian nopeasti. Kumpa minä muistaisin tämän vielä huomennakin.

Leppoisaa ja iloista pääsiäistä kaikille!

Laitetaanko joulua? Paljon vai vähän?

Useissa keittiöissä leijuu tänä viikonloppuna paistuvien piparien tuoksu. Tässä sitten vähän haastetta niiden koristeluun.

Kuva: My little bakery

Minun keittiössäni on viime päivinä ollut havaittavissa kesäisiä tuulahduksia. Värikattiloissa on porissut mm. pietaryrttien kukkasia. Olen värjännyt täydennystä lankavarastoihin. Muutenkin tuotteiden valmistaminen tuleviin joulumyyjäisiin on syrjäyttänyt perinteiset jouluvalmistelut. Myyntipöydät Rovaniemen Arktisilla markkinoilla ja Levin joulutorilla olisi kiva saada täyteen houkuttelevia tuotteita.

Jussakka on mukana Rovaniemen Arktisilla markkinoilla 18. - 20.12. ja jouluviikolla Levin joulutorilla.

Eilen kävin jouluostoksilla. Minijouluni on aaton mittainen. Joulupäivänä olen jo töissä Inarin Siidan tunnelmallisessa ulkomuseossa tarinoimassa matkailijoille joulunvietosta Lapissa ennen ja nykypäivänä.
Ostoskassissa oli kuitenkin punaisia kynttilöitä. Eikös niillä jo hyvinkin synny tunnelmaa?

Maitokaapista löytyi tälläinen uutuus. Onkohan Valion kiehu todellinen turhake, uusavuttoman unelma vai joulupuuron pelastus?

Useimmilla meistä taitaa olla jouluperinteitä, jotka ovat ihan must. Yksi laittaa joulua jo juhannuksesta saakka ja toinen, kuten tällainen joulutyöläinen, tyytyy varsin vaatimattomiin valmisteluihin ihan järkisyistä.

Tavat ja perinteet saattavat kauempaa katsottuna näyttäytyä kovin erilaisina. Eilen oli Iltasanomissa juttua Sisu radion tekemästä kyselystä ruotsinsuomalaisten keskuudessa. Lahden toiselta puolelta katsottuna suomalainen joulu näyttäytyy mm. surullisina lauluina ja "natsitorttuina". Minusta kyllä Varpunen jouluaamuna on kaunis ja joulutortut eri hyviä (tähän mennessä syödystä määrästä päätellen liiankin hyviä).

 

Oletpa nyt sitten intohimoinen jouluihminen tai vaivattoman valmistelun suosija - toivottelen tunnelmallista 3. adventtiviikonloppua.

Houkutus oli liian suuri...

Parina viime päivänä on ollut mitä upeimmat syyssäät. Minulla on meneillään työrupeama, joka vaatii istumaan neljän seinän sisällä, nenä tiiviisti tietokoneen ruudun edessä ja sormet näppäimistöllä. Katselin ikkunasta loistavia ruskan värejä ja auringonpaistetta. Lähden, en lähde, lähden, en lähde... Ja niinhän minä annoin houkutukselle periksi ja lähdin metsään etsimään värjäyssieniä. Olisihan se synti istua sisällä kun on mitä ihanimmat ilmat. Ja värjäyssieniäkään en ole vielä tänä syksynä saanut ja niitä tarvitsen. Siinä perusteluja, joilla rauhoittelin työstä lipeämisestä soimaavaa omatuntoani.

Maanantaina tihkutteli useamman tunnin ja nyt pari lämmintä päivää. Toivoin, että tämä yhdistelmä olisi saanut värikattiloihin sopivat sienet nousemaan. Tähän mennessä en ollut useammalla retkellä onnistunut löytämään kuin pienen kourallisen verihelttaseitikkejä. Muilta osin luonto on kyllä tarjonnut runsain mitoin ihasteltavaa.

Koleana ja sateisena maanantaina olimme Japanin television kuvausryhmän kanssa putsanneet ne pari mitättömän pientä länttiä, joista oli etukäteen katsastanut patoihin sopivat sienet. Eilen rupesi sitten löytymään jo useampia sienipaikkoja. Sain muutaman litran pienempiä, mutta myös melkoisen kookkaita verihelttaseitikkejä. Sehän ei toki ole vielä mikään määrä meikäläisen tarpeen tyydyttämiseksi, mutta jotakin kuitenkin. Muutamia sudenkääpiä oli myös noussut pintaan ja suomuorakkaita osui silmiini aika runsaasti.

Verihelttaseitikkejä ja suomuorakkaita.

Suomuorakkaat jätin pääsääntöisesti vielä kasvamaan ja tekeytymään. Vanhojen orakkaiden pitäisi olla parhaita värinlähteitä. Minä ja suomuorakkaat emme oikein ole vuosien varrella tulleet sinuiksi. Vähemmän onnistunut yhteistyö on luonut pienoisen kynnyksen. Yritän kerätä positiivista asennetta ja käyn hakemassa niitä sitten kun muut työkiireet vähän hellittävät. Jospa tänä syksynä onnistuisin saamaan niistä väriä, joka palkitsee vaivan.

Houkutuksille periksi antaminen kostautui sitten tietysti pitkälle iltaan jatkuneena työrupeamana tietokoneen ääressä. Mutta kyllä sen kestää kun saa nauttia luonnossa olemisesta. Muutama tunti metsässä antaa sienisaaliin lisäksi yllättävän paljon virtaa käydä kiinni myös tekemättä jääneisiin töihin.

Viikonlopuksi on luvattu mahtavia ilmoja. Luulenpa, että lankean näinäkin päivinä karkaamaan metsään ja otan sitten aikataulut kiinni illan ja yön tunteina.

                       

                             Kaunista, syksyn ehkä viimeistä komean sään viikonloppua sinullekin!

Sienillä värjääminen on yksi maailman ihmeistä

Japanin televisiossa esitetään suosittua ja vuosia jatkunutta sarjaa, jossa etsitään maailmalta ihmeitä. Yhdeksi ihmeeksi ohjelmaan valittiin Lapin ruskamaisemissa tapahtuva sienillä värjääminen. Sienien käyttö muuten kuin ruuaksi ei kuulemma ole japanilaisille kovinkaan tuttu juttu.

Päivä aloitettiin suunnittelulla ja kuvausryhmän tutustuttamisella värjäysprosessiin. Ideoinnin ja aivosolujen aktivoimiseksi olin kattanut tarjolle mustikkamehua sekä Lapin syksyisen luonnon ihmeellisiä värejä ja muotoja.

Kuvaaja ja äänimies kantamuksineen sekä muu kuvasryhmä tallustivat urhoollisesti sienimetsälle. Tavoitteena oli löytää verihelttaseitikkejä ja sudenkääpiä. Näin huonona sienivuonna päätin sääliä porukkaa ja säästää heidät ylenmääräiseltä ravaamiselta tyhjän perässä. Olin etukäteen käynyt katsastamassa paikat, josta varmuudella löysimme korjattavaa satoa.

Pikkuruisten verihelttaseitikkien kuvaaminen on keskittymistä vaativaa puuhaa. :)

Ohjaaja oli tarkkaakin tarkempi mies - tulkin mukaan yksityiskohtien viilaaminen on osa japanilaisten luonteenlaatua. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja selkeiden ohjeiden ansiosta melkein kaikki saatiin purkkiin ensimmäisellä otolla. Syyskuinen koleus tihkusateineen kiusasivat koko session ajan ja kameramies-raukka oli sormet kohmeessa.

Vilusta värisi ottojen välillä myös sievä juontajaneitonen. Ihana tulkkimme Takumi yritti pitää hänellä veret kiertämässä ja ehkäistä perinpohjaisen kylmettymisen.

Ohjaaja tuntui olevan lopputulokseen tyytyväinen. Tavoitteena oli ruskan sävyjä ja niitähän me saimme verihelttaseitikki- ja sudenkääpäkeitoksista. Kun kuvausryhmän auton perävalot hävisivät pihastani, niin tihkusade loppui ja aurinkokin kurkisteli pilvien lomasta. Niin tyypillistä!

 Sain Japanista tuliaisiksi suklaata - teemaan sopivasti tietysti pienten sienten muotoisina.