lauantai 12. joulukuuta 2015

Laitetaanko joulua? Paljon vai vähän?

Useissa keittiöissä leijuu tänä viikonloppuna paistuvien piparien tuoksu. Tässä sitten vähän haastetta niiden koristeluun.

Kuva: My little bakery

Minun keittiössäni on viime päivinä ollut havaittavissa kesäisiä tuulahduksia. Värikattiloissa on porissut mm. pietaryrttien kukkasia. Olen värjännyt täydennystä lankavarastoihin. Muutenkin tuotteiden valmistaminen tuleviin joulumyyjäisiin on syrjäyttänyt perinteiset jouluvalmistelut. Myyntipöydät Rovaniemen Arktisilla markkinoilla ja Levin joulutorilla olisi kiva saada täyteen houkuttelevia tuotteita.


Jussakka on mukana Rovaniemen Arktisilla markkinoilla 18. - 20.12. ja jouluviikolla Levin joulutorilla.

Eilen kävin jouluostoksilla. Minijouluni on aaton mittainen. Joulupäivänä olen jo töissä Inarin Siidan tunnelmallisessa ulkomuseossa tarinoimassa matkailijoille joulunvietosta Lapissa ennen ja nykypäivänä.
Ostoskassissa oli kuitenkin punaisia kynttilöitä. Eikös niillä jo hyvinkin synny tunnelmaa?




Maitokaapista löytyi tälläinen uutuus. Onkohan Valion kiehu todellinen turhake, uusavuttoman unelma vai joulupuuron pelastus?





Useimmilla meistä taitaa olla jouluperinteitä, jotka ovat ihan must. Yksi laittaa joulua jo juhannuksesta saakka ja toinen, kuten tällainen joulutyöläinen, tyytyy varsin vaatimattomiin valmisteluihin ihan järkisyistä.

Tavat ja perinteet saattavat kauempaa katsottuna näyttäytyä kovin erilaisina. Eilen oli Iltasanomissa juttua Sisu radion tekemästä kyselystä ruotsinsuomalaisten keskuudessa. Lahden toiselta puolelta katsottuna suomalainen joulu näyttäytyy mm. surullisina lauluina ja "natsitorttuina". Minusta kyllä Varpunen jouluaamuna on kaunis ja joulutortut eri hyviä (tähän mennessä syödystä määrästä päätellen liiankin hyviä).



Oletpa nyt sitten intohimoinen jouluihminen tai vaivattoman valmistelun suosija - toivottelen tunnelmallista 3. adventtiviikonloppua.









lauantai 5. joulukuuta 2015

Helppoa ja halpaa jouluaskartelua

Olisikohan niin, että joulussa parasta on sen valmisteleminen. Nyt 2. adventtiviikonloppuna voisi askarrella vaikka lasten tai lastenlasten kanssa jouluenkeleitä materiaaleista, joita löytyy varmasti jokaisen kodista.




Kaiva lehtikorista pari aikakauslehteä tai jo vanhoja uutisia sisältävä sanomalehti. Pitkulaiset kakkupaperitkin käyvät, jos sellaisia sattuu kaapissa olemaan. Paperin lisäksi tarvitset vain neulan, lankaa ja mahdollisesti vähän liimaa tai kaksipuolesta teippiä sekä enkelin pääksi styroxpallon, ison helmen tai... Juu, juu - ei teiltä löydy tällaisia. Älä luovuta tässä vaiheessa vaan käytä mielikuvitusta. :) Vinkkejä löytyy alempana tekstissä.



Ota kaksi hieman suorakaiteen muotoista (aikakauslehden sivu) paperia ja taittele ne haitariksi. Aloita taittelu lyhyeltä sivulta.



Vedä lanka neulalla haitarin läpi keskeltä ulospäin. Sitten takaisin keskelle ja edelleen toisen haitarin läpi ja takaisin keskelle. Solmi langanpäät yhteen.



Pujota enkelille pääksi styroxpallo tai kookas puuhelmi. Jos näitä ei juuri nyt ole käsillä, niin mieti mitä tarkoitukseen sopivaa kotoa löytyy; pumpulia, työkalupakista prikka, pahvista leikattu ympyrä, juomapullon kaularengas, nappeja... Lopuksi voit halutessasi laittaa vähän liimaa helmapuoliskojen keskitaitteelle sekä siipien alareunaan ja liimata ne yhteen mekon reunaan. Näin siivet pysyvät nätisti avoimina.




Leppoisaa ja steressitöntä puuhastelua viikonloppuusi. Joulu tulee vähemmälläkin - nautitaan kiireettömästä tunnelmasta ja odotuksesta.



sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Kesä inventoitu

Tänään on siirrytty takaisin normaaliaikaan. Nyt viimeistään täytyy todeta, että kesä on ohi. Ja millainen kesä? Koleaa, koleaa, koleaa...  mutta mahtui  kesään paljon muutakin.

Oravanpoikasia lähdössä suureen maailmaan autokatokseen rakennettun pesän suojasta. Lapin pienet ja vaatimattomattomat, mutta kauniit kukkaset avautuivat viileistä säistä huolimatta - jos eivät ihan ajallaan, niin sitten hieman tavallista myöhemmin.
 
 
  


Talviturkki tuli heitettyä kotirannassa juuri ja juuri tavoitteen mukaisesti toukokuun puolella. Karvakaveri Ulda juhli 5-v. synttäreitä heinäkuussa. Sitä ennen oli tietysti suven kohokohta, juhannus. Vietimme sitä tyttären pojan kanssa nuotion lämmössä ja yöttömän yön auringon alla. Siinä korvilla satoi myös sormenpään kokoisia rakeita. 
 



Matkailukesä oli Inarissa vilkas. Saamelaismuseo ja Ylä-Lapi luontokeskus Siida paukutteli päivänä jos toisenakin kävijäennätyksiä uusiksi. Minulla oli ilo tarinoida karkean laskeltaman mukaan pitkälti päälle tuhannelle ulko- ja kotimaiselle vierailijalle Siidan näyttelyissä ja ulkomuseossa.




 
Elokuisena lauantaina pienessä Inarin kylässä kuultiin jyrinää, kromi kiilsi ja parkkipaikat täyttyivät sadoista Jänkhällä Jytisee -tapahtuman moottoripyöristä. Mustaan nahkaan pukeutunut väki valloitti ulkomuseoalueella Tirron tilan pihan ja torpat. Ja kaikki kuuntelivat ihan kiltisti kun minä jutustelin elämästä inarilaisella uudistilalla 1850-luvulla.

Inariviikkojen Lemmenjoen retkipäivään sain kivan tehtävän Metsähallituksen Ylä-Lapin luontokeskukselta.
Pääsin käsikirjoittamaan ja toteuttamaan Lemmenjoen kansallispuistossa sijaitsevalle Kaapin Jounin tilalle opastetun kierroksen.

 

 
Kesän ehkä aurinkoisimpana ja lämpöisimpänä päivänä pestauduin päiväksi tilalle piiaksi viihdyttämään vieraita entisaikojen muisteluilla. Kaapin Jounin tila on hieno paikka upeiden maisemien keskellä. Jos vaan tulee tilaisuus, niin siellä kannattaa järjestää vaikka sukutapaamisia, yrityksen virkistyspäiviä tai mukavaa yhdessäoloa ystävien kanssa. Piian saa sopimuksesta paikalle jutustelemaan tilan kuuluisimmasta asukkaasta, Lapin legendasta, Kaapin Jounista ja elämästä tiettömän taipaleen takana sijainneella tilalla.






Meillä kaikilla oli niin mukavaa! Näin voi uskoakseni sanoa Kasvivärjäyspäivästä, joka pidettiin pihassani iloisella ja innostuneella porukalla. Lopputuloksena monta, monta ihanan väristä lankavyyhtiä syksyn ja talven käsitöihin.






Elokuun 5. päivänä eri puolilla Suomea juhlittiin suomalaisen kansallispuvun 130-vuotispäivää. Kansallispukujen saamiseksi ulos kaapeista ja pukupusseista järjestettiin suuri määrä kansallispukujen tuuletustapahtumia, joihin asiasta kiinnostuneet saapuivat upeisiin asukokonaisuuksiin pukeutuneina tai tuulettivat puvun osia. Ehkä ihanimpana pukukoodina pidin toteamusta, että juhlaa voi viettää ilman pukuakin, pukeutumalla kansallispukuasenteeseen. Siidan ulkomuseolla kokoonnuttiin pienellä porukalla tuulettamaan saamenpukuja ja feresejä sekä hameita ja huiveja.




Kesän päiviin ja valoisiin iltoihin mahtui matkailijoiden kanssa touhuamisen lisäksi tietysti käsitöitä. Väripadat porisivat kesäkuusta ensimmäisiin yöpakkasiin saakka siitäkin huolimatta, että syyskesän sato värjäyssienien osalta Ylä-Lapissa oli olematon. Sen verran kuitenkin on kasvivärjättyjä lankoja varastossa, että jokunen vyyhti riittää joulumyyjäisistä vaikkapa pukin konttiin hankittavaksi. 




 
Kasvivärjäys toi yhdeksi päiväksi luokseni myös japanilaisen kuvausryhmän. Japanin televisiossa esitetään erittäin suosittua ohjelmaa, jossa juontaja kiertää eri maissa etsimässä "maailmalta löytyviä ihmeitä". Yhdeksi ihmeeksi valikoituivat Lapin metsien sienet, joista saadaan ruskan sävyjä lankoihin.




Menneen kesän aikana näki päivänvalon myös jonkin aikaa kehittelemäni uutuus, Rytmi-korut. Niissä on lasin alla käsin maalattua poronnahkaa. Halusin luoda tuotteen, jota voi käyttää ja jossa on modernissa muodossa pieni palanen lappilaista materiaalia, jota on käytetty perinteisissä rummuissa. Rytmi-sarjan esikoinen on riipus poronnahkaisessa nauhassa. Sittemmin riipusten seuraan ovat liittyneet korvakorut, kalvosinnapit, solmioneulat ja sormukset. Ja lisää on tulossa...





Tässäpä viime kesä pääpiirteissään summattuna. Kun muistelee muutamaa kuukautta taakse päin huomaa, että melko lyhyeen ajanjaksoon mahtuu aika paljon kaikenlaista. Kohtaamisia, arkisia askareita, pieniä ja vähän suurempiakin iloja. 

Kiitollisena siitä, että olen saanut tämän kaiken elää ja kokea.











lauantai 24. lokakuuta 2015

Happihyppelyllä

Olisiko kivaa, jos sataisi lunta? Lapin matkailun kannalta vastaus on ehdottomasti kyllä. Jos minulta kysytään, niin toisaala ei. Lumen alle peittyvät kaikki syksyisen luonnon ihanuudet ja metsässä kävely loppuu tämän vuoden osalta.



Eilen - Suomalaisen käsityön päivänä - tein tietysti käsitöitä. Siinä niin sanotusti aamu- ja iltavuoron välissä, ennen hämärän tuloa, piipahdin ulkona. Keräsin kourallisen kohmeisia karpaloita aamujugurtin piristykseksi.
Käsitöistä puheen ollen, kannattaa käydä lukemassa kiva Sukkulalla ja neulalla -blogikirjoitus aiheesta.





Ihastelin hiljaisuuden keskellä kaikkea sitä kaunista, minkä kohta väistämättömästi satava lumi tulee peittämään alleen. En ikinä kyllästy ihmettelemään luonnon värejä, muotoja ja eriskummallisuuksia. Jokainen vuodenaika on omalla tavallaan kaunis ja kiehtova. Myönnän myös, että lumisesta talvimaisemassakin on paljon silmiä hivelevää.





Harmaakin on väri ja vieläpä kaunis. Siis hyvää lokakuista viikonloppua kaikille!




P.S. Jussakan Fb-sivulla on Suomalaisen käsityön päivän jälkimainingeissa arvonta. Käy osallistumassa!








perjantai 9. lokakuuta 2015

Yritys hyvä ... yksi

Metsä houkutteli pienelle pyrähdykselle ennen auringonlaskua. Ei sitä vielä oikein ole tottunut siihen, että valoisan kesän jälkeen tulee ilta ja pimeää.


Ajateltiin Uldan kanssa käydä katsastamassa olisiko mäntyjen juurille jäänyt sudenkääpiä. Ne kun eivät juuri ota itseensä vaikka onkin ollut pakkasta. Saaliina yksi ainoa jäätynyt sudenkääpä.Vähäiseksi jäi saaliit tämänkin sienen osalta kuluneena syksynä. Olisin mielelläni korjannut suurempaa satoa kun sudenkääpä on niin upea vihreän värin lähde.


Kuuran peittämässä metsässä on kiva käveleskellä. Askeleiden alla ratisee mukavasti. Muutamista jäisistä sienistä oli joku käynyt nakertamassa palasia. Lieneekö ollut orava. Sääli tuli poroja. Niillä on edessään kova talvi kun eivät ole saaneet kerättyä vararavintoa syksyn sienistä. Runsas sienisato tietää poroille hyvää kuntoa, joka edesauttaa ankarasta talvesta selviämistä.


Metsässä on ihana hengitellä loppusyksyn kuulasta ja raikasta ilmaa. Tuoksuu marrakselta; maatuvia lehtiä, lahoavia oksia, pakkasen puremia sieniä ja marjoja. Kesän äänet ovat poissa. Metsässä on hiljaista. Pari kuukkelia - Lapin onnenlintua - kyllä saatteli meitä.




Jää on vanginnut kotijärven liplatuksen. Tunnelma on jotenkin haikea, mutta kaikkialla on kaunista. Talven tulon voi jo hyvin aistia. Luonnon kiertokulun haikeus on kuitenkin sellaista lämmintä, hyvää tunnetta.


Seesteiseen olotilaan tuli jonkinmoinen särö kun katselin, miten joku on taas käyttänyt omankäden oikeutta. Kaksi suurta keloa oli vedetty moottorisahalla nurin ja viety todennäköissti talven polttopuiksi. Harmittaa, sillä keloontuneet puut ovat kauniita ja kuuluvat oleellisena osana pohjoisen mäntymetsiin.

Sillä yhdellä sudenkäävällä ei vielä paljoa saa aikaiseksi. Onneksi on vielä yhtä ja toista muuta väripataan laitettavaa. Elättelen toivetta, että huomenissa saisin tulia väripatojen alle. Taitaa olla ihan viime hetket siihen touhuun. Saas nähdä montako mottia puita menee, ennen kun kylmät metallikattilat ovat lämminneet ja niissä lilluvat jäät sulaneet.














P.S. Uldan oma saalis ja lempilelu, punainen kettu, oli reissussa mukana ja tuli myös takaisin kotiin. Viime vuonna kettu jäi metsään ja vietti talviunta lumen alla.

lauantai 12. syyskuuta 2015

Houkutus oli liian suuri...

Parina viime päivänä on ollut mitä upeimmat syyssäät. Minulla on meneillään työrupeama, joka vaatii istumaan neljän seinän sisällä, nenä tiiviisti tietokoneen ruudun edessä ja sormet näppäimistöllä. Katselin ikkunasta loistavia ruskan värejä ja auringonpaistetta. Lähden, en lähde, lähden, en lähde... Ja niinhän minä annoin houkutukselle periksi ja lähdin metsään etsimään värjäyssieniä. Olisihan se synti istua sisällä kun on mitä ihanimmat ilmat. Ja värjäyssieniäkään en ole vielä tänä syksynä saanut ja niitä tarvitsen. Siinä perusteluja, joilla rauhoittelin työstä lipeämisestä soimaavaa omatuntoani.


Maanantaina tihkutteli useamman tunnin ja nyt pari lämmintä päivää. Toivoin, että tämä yhdistelmä olisi saanut värikattiloihin sopivat sienet nousemaan. Tähän mennessä en ollut useammalla retkellä onnistunut löytämään kuin pienen kourallisen verihelttaseitikkejä. Muilta osin luonto on kyllä tarjonnut runsain mitoin ihasteltavaa.


Koleana ja sateisena maanantaina olimme Japanin television kuvausryhmän kanssa putsanneet ne pari mitättömän pientä länttiä, joista oli etukäteen katsastanut patoihin sopivat sienet. Eilen rupesi sitten löytymään jo useampia sienipaikkoja. Sain muutaman litran pienempiä, mutta myös melkoisen kookkaita verihelttaseitikkejä. Sehän ei toki ole vielä mikään määrä meikäläisen tarpeen tyydyttämiseksi, mutta jotakin kuitenkin. Muutamia sudenkääpiä oli myös noussut pintaan ja suomuorakkaita osui silmiini aika runsaasti.


Verihelttaseitikkejä ja suomuorakkaita.

Suomuorakkaat jätin pääsääntöisesti vielä kasvamaan ja tekeytymään. Vanhojen orakkaiden pitäisi olla parhaita värinlähteitä. Minä ja suomuorakkaat emme oikein ole vuosien varrella tulleet sinuiksi. Vähemmän onnistunut yhteistyö on luonut pienoisen kynnyksen. Yritän kerätä positiivista asennetta ja käyn hakemassa niitä sitten kun muut työkiireet vähän hellittävät. Jospa tänä syksynä onnistuisin saamaan niistä väriä, joka palkitsee vaivan.



Houkutuksille periksi antaminen kostautui sitten tietysti pitkälle iltaan jatkuneena työrupeamana tietokoneen ääressä. Mutta kyllä sen kestää kun saa nauttia luonnossa olemisesta. Muutama tunti metsässä antaa sienisaaliin lisäksi yllättävän paljon virtaa käydä kiinni myös tekemättä jääneisiin töihin.

Viikonlopuksi on luvattu mahtavia ilmoja. Luulenpa, että lankean näinäkin päivinä karkaamaan metsään ja otan sitten aikataulut kiinni illan ja yön tunteina.

                       

                             Kaunista, syksyn ehkä viimeistä komean sään viikonloppua sinullekin!


torstai 10. syyskuuta 2015

Ruskamatkailijat Pallastunturin lumoissa

Meneillään on perinteinen Pallastunturin retkiviikko. Vaellusten ja monenmoisen ohjelman lisäksi tiistaina pidettiin markkinat, joilla oli tarjontaa erilaisista lappilaisista käsitöistä pohjoisen herkkuihin.

Lähdin matkaan vähän ennen auringonnousua. Ensimmäiset kanssaliikkuja, jotka havaitsin olivat kolme hirveä tienlaidassa. Tovin kuluttua vastaan tuli valkoinen koira isäntineen ja seuraavaksi jälleen hirvilehmä, joka kuljetti vasaansa tien yli. Muita autoilijoita ei tien päällä näkynyt. Sitä vastoin poroja oli liikenteessä ja keskellä tietä viitisen pörhistelevää kukkoa, joiden kisailua rouvat seurasivat tepastellen hieman etäämmällä.


Retkipäivän järjestää Pallastunturin luontokeskus. Markkinapaikkana on luontokeskuksen pihamaa, josta lähtevät eripituiset vaellusreitit ympäröivään tunturimaastoon.


Linja-autolasteittain ruskamatkailjoita saapuu vuosittain osallistumaan retkiviikon ohjelmiin ja nauttimaan luonnon kauneudesta. Tänä vuonna maaruska ei ollut vielä kaikkein hehkeimmillään, mutta aurinkoinen sää suosi retkeilijöitä.


 
Väkeä pyöri markkinapaikalla runsaasti ennen vaelluksille lähtöä ja monet palasivat reissunsa jälkeen tekemään kauppoja etukäteen katsastamistaan tuotteista.

 
Viiden jälkeen rupesin purkamaan telttaa ja pakkaamaan autoa. Edessä 260 km paluumatka kotiin. Aurinko saatteli kulkijaa vielä osan matkaa ja sivusilmällä pääsin ihailemaan maisemia. Puolimatkassa, Ivalojoen sillan korvilla pidin pienen tauon ja hörppäsin viimeiset kahvit termospullosta.



                                                           Ensi syksynä sama uusiksi...




maanantai 7. syyskuuta 2015

Sienillä värjääminen on yksi maailman ihmeistä

Japanin televisiossa esitetään suosittua ja vuosia jatkunutta sarjaa, jossa etsitään maailmalta ihmeitä. Yhdeksi ihmeeksi ohjelmaan valittiin Lapin ruskamaisemissa tapahtuva sienillä värjääminen. Sienien käyttö muuten kuin ruuaksi ei kuulemma ole japanilaisille kovinkaan tuttu juttu.


Päivä aloitettiin suunnittelulla ja kuvausryhmän tutustuttamisella värjäysprosessiin. Ideoinnin ja aivosolujen aktivoimiseksi olin kattanut tarjolle mustikkamehua sekä Lapin syksyisen luonnon ihmeellisiä värejä ja muotoja.


Kuvaaja ja äänimies kantamuksineen sekä muu kuvasryhmä tallustivat urhoollisesti sienimetsälle. Tavoitteena oli löytää verihelttaseitikkejä ja sudenkääpiä. Näin huonona sienivuonna päätin sääliä porukkaa ja säästää heidät ylenmääräiseltä ravaamiselta tyhjän perässä. Olin etukäteen käynyt katsastamassa paikat, josta varmuudella löysimme korjattavaa satoa.


Pikkuruisten verihelttaseitikkien kuvaaminen on keskittymistä vaativaa puuhaa. :)


Ohjaaja oli tarkkaakin tarkempi mies - tulkin mukaan yksityiskohtien viilaaminen on osa japanilaisten luonteenlaatua. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja selkeiden ohjeiden ansiosta melkein kaikki saatiin purkkiin ensimmäisellä otolla. Syyskuinen koleus tihkusateineen kiusasivat koko session ajan ja kameramies-raukka oli sormet kohmeessa.


Vilusta värisi ottojen välillä myös sievä juontajaneitonen. Ihana tulkkimme Takumi yritti pitää hänellä veret kiertämässä ja ehkäistä perinpohjaisen kylmettymisen.



Ohjaaja tuntui olevan lopputulokseen tyytyväinen. Tavoitteena oli ruskan sävyjä ja niitähän me saimme verihelttaseitikki- ja sudenkääpäkeitoksista. Kun kuvausryhmän auton perävalot hävisivät pihastani, niin tihkusade loppui ja aurinkokin kurkisteli pilvien lomasta. Niin tyypillistä!


 Sain Japanista tuliaisiksi suklaata - teemaan sopivasti tietysti pienten sienten muotoisina.


sunnuntai 30. elokuuta 2015

Värikkäät Vuonomarkkinat



Norjan Varankivuonon pohjukka on vanha markkinapaikka, jossa perinteet jatkuvat vuosittain vietettävillä Vuonomarkkinoilla. Varangin saamelaismuseon kupeeseen kerääntyy elokuun viimeisenä lauantaina markkinaväkeä linja-autolasteittain koko Saamenmaan alueelta.


Kauppiaat Norjan-, Suomen- ja Ruotsin Lapista tuovat tarjolle perinteisiä ja uudempia käsitöitä sekä monenlaisia herkkuja kuivatusta poronlihasta merikalasta valmistettuihin tuotteisiin. Nykyaikaa edustavat etniset ruokakojut. Myytävät tuotteet ovat käyneet läpi järjestäjän tiukan seulan -  tosin huomasin tapahtuman fb-sivulla jonkun löytäneen tarjonnan joukosta myös mm. teollisesti valmistettuja puukkoja. Siinä kohdin valintaraadin tarkkaavaisuus oli herpaantunut.

Vuonomarkkinoilla näki öljyrikkaan naapurimaamme ja sen kansalaisten talouden olevan toisella tolalla kuin Suomessa. Kauppa kävi vilkkaana.


Markkinoilla järjestetään perinteisesti myös saamenpukujen katselmus. Tytöille, pojille, naisille ja miehille on omat sarjansa. Pukukisassa oli jokaisessa sarjassa suuri osallistujamäärä; tyttöjä ja poikia satakunta ja aikuisia pitkälle toista sataa. Päivän päätteeksi kustakin sarjasta valittiin voittaja.



Reilun 300 km edestakainen markkinareissu sujui sutjakkaasti halki Lapin kauniiden maisemien. Varsinaisia ruskan värejä ei juuri vielä ole näkyvillä, mutta eletäänhän vasta elokuun lopun päiviä.

Tenojoen rantaa myötäilevä tie on jokaisena vuodenaikana omalla tavallaan kaunis.

Muutama kirkkaana hehkuva ketunhäntä koristi jo siellä täällä koivikoita.



Markkinareissun kruunasi poissaollessani kuistille ilmaantunut 10 litran sangollinen mustikoita. :)
Näillä sitä sitten mennään läpi tulevan talven.


Covid19 takia vuoden 2020 Vuonomarkkinat on peruttu ja piti palata vuosien takaisiin tunnelmiin.
Toivottavasti ensi vuonna taas markkinat toteutuvat.
Päivitys: syyskuu 2020