Käsillä tekemistä ja onnistumisen iloa

Päättyvän viikon mukavimpiin hetkiin kuului työpaja Siidan henkilökunnan kanssa. Multiformes - Tarinallisia taidekäsitöitä Lapista -näyttelyn innoittamana pieni pioneeriryhmä kokoontui työpäivän päätteeksi tekemään jotakin tavanomaisesta poikkeavaa.

Monilla on nykyisin työ, jossa ei juuri tarvitse harjoittaa kädentaitoja. Usein tuntuu, että vaikka koko päivän on huhkinnut, niin mitään näkyvää lopputulosta ei synny. Me päätimme tehdä jotakin raporttien laatimisesta, hallintohommista ja asiakaspalvelusta poikkeavaa.

 

Jokainen osallistuja toi mukanaa jotakin itselleen tärkeää kuten valokuvan, poronsarven ja pieniä muistoesineitä. Minä pakkasin mukaan muutama laatikollinen erilaisia työkaluja ja monenlaisia tilpehööriä. Hieman ennakkosuunnittelua ja tekemisen syrjään kiinni. Erilaisten materiaalien tuntu käsissä, värien ja muotojen yhdistely olivat selvästikin varsin terapeuttista ja iloa tuovaa vastapainoa normaalille työpäivälle.

Muutaman tunnin työskentelyn jälkeen jokaisella oli kotiin viemisinä hienoa ITE-taidetta. Itse tehty teos, johon oli nivottu suvun tarinaa tai pala menneestä ja monenlaisia muistoja.

Kun yhdeksän jälkeen illalla ajelin kevätsateessa kotia kohti, minulla oli hyvä mieli siitä, että työpajaan osallistuneet oikeasti tuntuivat nauttineen yhteisestä iltapuhteestamme. Luulenpa vaan tämän joukon saaneen sellaisen kipinän, että jatkoa seuraa, ja mukaan houkutellaan työkaveritkin.

Pientä sievää pelastetuista ja säilötyistä

Luonneanalyysi; henkilö, joka ei raaski heittää mitään pois, pelastaa sitä sun tätä mm. kaatopaikalta ja ajattelee, että kaikkea voidaan vielä joskus tarvita. Tunnustan. Siksi työhuoneen laatikoihin, rasioihin ja koreihin kertyy jos jonkinlaisia aarteita. Viime päivinä olen penkonut näitä varastoja ja päätin ottaa edes pienen murto-osan uusiokäyttöön ja laittaa kietoon.

Kysy vaan, mitä ei olisi säästetty ja pelastettu. :)

Minitauluissa on taustana käsin marmoroitua paperia,ja  pienimmät ovat hädin tuskin parin tulitikkurasia kokoisia.

Kahvipaketti on edelleen oiva mökkituliainen. Päivän sankaria ilahduttaa ihan varmasti kukkanen ja kaunis kortti, mutta voisiko vaihtelun vuoksi ojentaa jotakin tällaista?

Käsinkudotut pitsiliinat muuntuivat seinäkoristeiksi.

Näitä oli tosi hauska näperrellä eikä vähiten siksi, että mitään uutta ei tarvinnut hankkia. Kaikki materiaalit olivat valmiiksi vuosien varrella kertyneitä. Osittain toisten hylkäämiä, käytöstä poistettuja tai roskiin menossa olleita ylijäämäpaloja. Uusiokäyttöä parhaimmillaan. Tuli himpun verran sellainen maailmanpelastaja -fiilis. :)

Lisää kuvateksti

Kiva välipalaprojekti on nyt tältä erää ohi ja on aika palata ns. normitöiden pariin. Toivottavasti nämä pääsevät ilahduttamaan jotakuta vaikkapa muistoksi kivoista juhlista tai mukavasta yhteisestä ajasta suloisessa Suomen suvessa.

Oda´s Secret #1

Päätin sitten olla itsekäs ja käyttää eilisen sunnuntain ihan vain itseäni varten. Tiedättehän te Victoria´s Secret -alusvaatemalliston. Minulle tuli myös hinku paneutua alusvaatteisiin, mutta suomalaiskansallisella ja perinteisellä otteella.

Kansallispukujen villaiset hameet ovat usein kutittavia ja siksi niiden alla olisi hyvä pitää alushametta. Toinen - ja ehkäpä vielä  tärkeämpi syy - alushameilla saadaan kantaja näyttämään muhkealta. Leveät lanteet ja kookas takamus olivat kansallispukujen esikuvien aikakaudella merkki terveydestä ja hyvästä synnyttäjästä. Nykyisten mallimittaisten naisten olisikin pitänyt pukea useampi alushame ja juhlahameen alle vielä arkihame muhkeutta tuomaan. No, minulla on mittoja ihan omasta takaa, joten tyydyin nyt ensialkuun kokeilemaan yhden alushameen tekemistä.

Koska en ollut sen kummemmin valmistautunut tähän projektiin, kävin matonkuteiksi tarkoitettujen kangaskasojen kimppuun. Sieltä löytyi vanha pöytäliina, joka muistini mukaan on palvellut veljeni ja kälyni taloudessa. Se sopi hyvin tarkoitukseeni. Pitkittäin halkaistuna sain hameelle leveyttä noin 3,5 metriä. Enemmänkin olisi voinut olla, mutta tällä mentiin.

Poimutin vyörätön suunnilleen sentin laskoksille. Tiivimmin ja vielä pienempiä laskoksia erityisesti taakse ja sivuille. Yhdestä miljoonalaatikosta löytyi ystävättäreni jäämistöstä tullutta pitsiä helman somisteeksi.

Useissa kansallispuvuissa on pieni, vyötärölle pirtanauhalla kiinnitettävä tasku. Sellaista ei kuitenkaa ole esimerkiksi minun Räisälän puvussani, joten tein lähelle helmaa taskun tarpeellisille tavaroille (nykyisin se taitaa usein olla avaimet ja puhelin).
 

Tästä projektista tuli todella hyvä mieli. Sain kiertoon ja käyttöön vuosia varastoituna lojuneet pöytäliinan ja pitsin. Pöytäliinakankaassa on mukana elettyä elämää; paikkasin pienen, hituuntuneen kohdan ja jäi sinne poimujen sisään joku kahvitahrakin, joka ei pesussa ole lähtenyt pois. Kaiken tämän olisi tehnyt myös esiäitini aikana, jolloin ei ollut materiaaleja haaskattavaksi.

Meinasin nyt vaan istuskella jalat oikosenaan tehdystä työstä ja vapunaatosta nauttien, mutta täytyy varmaan hakea sakset ja siivota ainakin tuo yksi roikkumaan jäänyt langanpätkä. :)

Hullaantuneena suomalaisiin raitoihin

Pari vuotta sitten rupesin etsimään tilkkuja ja ylijäämäpaloja suomalaisista kansallispukukankaista. Syynä oli 2018 alkuvuodesta avattava näyttely, johon oli suunnitellut heimoaiheisen teoksen. Sain haalittua tilkkuja useilta tahoilta ja pari käyttökelvottomaksi kulahtanutta kokonaista pukuakin tarttui haaviini. Kiitos kaikille asianosaisille avustanne!

MULTIFORMES - tarinallisia taidekäsitöitä Lapista näyttelyyn tulossa oleva Heimojen tanssi -teos työpöydällä suunnitteluvaiheessa.

Teos on nyt lähes valmis ja sen yhteyteen tuleva muukin reksvisiitta koossa. Kangastilkut jäivät kuitenkin levälleen  työhuoneeseeni. En yksinkertaisesti raaskinut pakata niitä pois kun ne vaan ovat niin ihastuttavia. Hipelöin aina välillä kangaspaloja ja ihailin niiden värikkäitä kuoseja.

Mieleeni tuli kokeilla, mitä kivaa kankaista voisi tehdä. Näin syntyivät mm. Jussakan kansallispukukankaiset riipukset. Laitoin riipukset poronnahkaiseen nauhaan ja hopeaketjussakin ne ovat tosi kivan näköisiä.

 

Suomalaiset raidat ansaitsevat mielestäni tulla käytetyksi ja nähdyksi muuallakin kuin puvuissa. Olen aina ihaillut esimerkiksi virolaisten taitoa hyödyntää omaa kansanomaista käsityöperinnettä nykyaikaan siirrettynä. Heillä pukujen kuosit ja kirjonnat näkyvät niin vaatesuunnittelijoiden tuotoksissa kuin vaikkapa sisustustuotteissa.

Etnowerk Külluslikud Etnokudumid

OÜ Olgitex-rahvuslikud puuvillased triibukangad

Sähköpostia valtioneuvoston kansliasta

Pari päivää sitten sain valtioneuvoston kansliasta sähköpostia, jossa ilmoitettiin Jussakan kansallispukukankaisten riipusten tulleen hyväksytyksi ehdokkaaksi 100 hyvää Suomesta -tuotteeksi. Voi, miten riemastuttavaa!

Ehdolle hyväksytyt tuotteet ja palvelut tulevat yleisön äänestettäviksi 15.2. alkaen. Silloin nopeus on todellakin valttia, sillä vain 100 ensimmäiseksi vähintäin 100 ääntä kerännyttä ehdokasta saa oikeuden käyttää virallista Suomi Finland 100-tunnusta. Toivottavasti Jussakan kansallispukukankaisille riipuksille ropisisi tarvittavan äänimäärän ja ne saisivat kunnian olla yksi Suomen juhlavuoden tuotteista.

Kansallispuvun 130-vuotisjuhlien tunnelmissa

Suomalaisen kansallispuvun juhlapäivän merkeissä selailin vanhoja valokuva-albumeja. Kuvat toivat mieleen mukavia muistoja ja totesin, että lapsuudessani kansallispuvut liittyivät kiinteästi erilaisiin tilanteisiin. Muistini mukaan ilman sen suurempaa pönötystä tai sääntöpoliiseja.

Mittumaarina ja muina juhlapäivinä parasta ylle.

Äidin vanavedessä tai pitäisi kai sanoa, että äidin kantamana menin myös tanhuamaan. Taisin olla niin pieni, että heti ensi askeleiden jälkeen seuraavat olivatkin hyppelyitä kansanmusiikin tahdissa.

Pienin ja nuorin laitettiin niin pyytämään opetusministeriä Riihimäen tanhujuhlien suojelijaksi kuin avajaiskulkueessa etunenään. Parini Pasi taisi jänistää esiintymistä enemmän kuin minä. Hän otti hatkat ja minä jäin seinäkukkaseksi.

Minä olen - kiitos kansallipuvun

Minua ei taitaisi lainkaan olla olemassa ilman kansallispukuja. Isäni kertoi Saksassa olleista tanhujuhlista, jossa hän nuorena miehenä istui esiintymislavan reunan alla sadetta pitämässä. Siitä vilahti ohi suomalaisen kansallispuvun helma ja silkkisukkiin verhotut nilkat. Se oli äitini. Siitä alkoi heidän koko elämän kestänyt rakkaustarinansa.

Kansallispuvut tulivat ulos kaapista ja tuulettuivat juhlapäivänä

Kymmenillä paikkakunnilla eri puolilla Suomea järjestettiin syntymäpäivänä 5.8. tai  järjestetään tässä viikonlopun tuntumassa kansallispukujen tuuletustapahtumia. Hienoja kuvia tapahtumista ja pukuloistosta on
nähtävillä ainakin facebookissa Kansallispuku -ryhmän sivulla.

Inarissa juhlittiin työn merkeissä

Inarin Siidassa merkkipäivä huomioitiin tuulettamalla tai osatuulettamalla pukuja. Kansallispukujen ja kansanpukujen osien liittäminen normivaatetukseen on mielestäni tervetullut ilmiö. Jos kansallispukujen käyttö rajataan vain juhliin ja tiukkoihin muotoseikkoihin, ne jäävät kaappien kätköihin. Se olisi harmi, sillä laaja pukujen kirjo on paitsi kaunista katseltavaa myös ylistystä uskomattoman hienolle ja monipuoliselle käsityötaidolle.

Pääosin työn lomassa tuulettuivat huivi, hame, Inarinsaamenpuku, sarafaani sekä kesäversio Inarinsaamenpuvusta.

Laatua, joka kestää sukupolvelta toiselle

Jutustelimme Inarissa melkolailla samasta aiheesta kuin minkä Yle uutiset otti esiin tänään. Nykyvaatteiden laatu on osittain niin kehnoa, etteivät vaatekappaleet kelpaa muutaman käyttökerran jälkeen edes kierrätettäviksi.

Toisin on vanhempien vaatteiden ja kansallispukujen laita. Monessa perheessä kansallispuvut ovat periytyneet sukupolvelta toiselle. Kirsi tuuletti perittyä kansallispuvun hametta ylpeänä siitä, että sai kantaa vaatetta, jonka hänen isoäitinsä oli aikanaan itselleen valmistanut kankaiden kutomisesta lähtien.

Korkealaatuinen, käsin kudottu hamekangas vanhenee kauniisti.

Jos pukua ei syystä tai toisesta voi tai halua käyttää sellaisenaan, kannattaa sen korkealaatuiset materiaalit hyödyntää jollakin tavoin.

Netistä löytyy  luovasti ja tyylikkäästi toteutettuja, yksilöllisiä käyttövaatteita, joihin on liitetty kansallispukujen tunnuspiirteitä ja kierrätettyjä tai uusia pukukankaita. Esimerkiksi Marianne Valolan suunnittelema Karkauspäivähame sopii niin arkeen kuin juhlaankin.

Viipurin puku ja tyylikkäitä tuunauksia Karjalan liiton 75-vuotisjuhlassa. Kuva: Karjalan Nuorisoliitto ry

Monet varmasti muistavat Duutsonien komean esiintymisen toissa vuoden itsenäisyyspäivänvastaanotolla. Minusta tämä nelikko onnistui superhienosti asuvalinnoissaan.

Duutsonit itsenäisyyspäivään juhlimassa 2013.

Juhlapuvusta inspiraatiota uudenlaisiin tuotteisiin

On hienoa, että yhä useammat käsityöläiset etsivät perinteistä innoitusta tuotesuunnitteluunsa. Virossa on iät ajat osattu siirtää kansanomaisia koristeluja ja kankaita nykytuotteisiin ja osaksi arkielämää. Saamelaiskulttuurista ja -pukeutumisesta oivaltavia tuotteita jokapäiväiseen käyttöön on luonut mm. Ruotsissa toimiva Stoorstålka. Suomalaisten kädentaitajien tuotannosta olen löytänyt ainakin kauniita kansallispukukankaista tehtyjä laukkuja sekä korvakoruja.

Apua ja neuvoja

 

Jos kaapin perälle unohtunut kansallispuku ei oikein enää ole salonkikelpoinen, niin puvun ja sen osien huoltamiseen löytyy ohjeita ja ammatilaisten apua mikäli omat taidot eivät siihen riitä. Yksi ammattimaisesti kansallispukujen parissa toimiva on  Soja Murto Kansallispuku.com. Soja on nuoren polven yrittäjä, joka jakaa kansallispukutietoutta monin tavoin ja on ollut mm. kätilöimässä tuuletustapahtumien syntymistä.

Pääasia, että ne puvut tulisivat sieltä pukupussien kätköistä päivänvaloon. Kansallispuvut ovat osa kansallista identiteettiämme ja soisin meidän olevan suomalaisuudestamme sekä perinteistämme yhtä ylpeitä kuin virolaiset kanssasisaremme ja -veljemme. Maamme saamelaisvähemmistöt sekä muutkin vähemmistöryhmät tuovat identiteettiään esille vaatetuksellaan valtaväestöä paljon sujuvammin.



Minä panen toivoni teihin nuoret suunnittelijat, muotoilijat, käsityöläiset, stailistit... Todistakaa vääräksi väite, että kansallispuvut ovat arkistoihin ja museoihin joutavaa, haudan partaalla hoippuvan tanhuväen historiaa.