keskiviikko 24. toukokuuta 2023

Älä osta mitään -kehotusta ei pidä ottaa ihan tosissaan



Meitä kehotetaan olemaan ostamatta mitään. Sen sijaan, että kuuntelemme kehotusta ja syyllistymme, jokaisen pitäisi keskittyä enemmän vastuulliseen ja harkittuun kuluttamiseen.





Mietin, että mikä on lopputulos jos kukaan ei osta mitään muuta kuin juuri sen, mitä henkensä pitimiksi tarvitsee? Olen kaikkea muuta kuin pätevä taloustieteilijä, mutta ajattelin asiaa ihan vain maalaisjärjellä. Jos emme tee hankintoja, niin ymmärtääkseni ennen pitkään menetetään työpaikkoja ja kansantalous rupeaa köhimään. Viime aikoina on näkynyt paljon kirjoituksia pienyrittäjien vaikeuksista ja surullisia päätöksistä lopettaa toiminta kannattamattomana. Ostamattomuus ei ainakaan helpota näiden yrittäjien ahdinkoa.


Olen kuluttaja


Minä ainakin jatkan ostamista, mutta teen päätökseni harkiten ja itselleni laatimien kriteerien perusteella.

Ostan tuotteen tai palvelun jos

- se tuottaa minulle iloa
- on tarpeellinen ja käytännöllinen (ei kaappien täyte)
- se on mieluiten Suomessa suunniteltu ja vastuullisesti valmistettu
- sen tuottaa parhaassa tapauksessa käsityöläinen/pienyrittäjä


Suomessa tehty maksaa paljon


Myönnetään, että pienten suomalaisyritysten tuotteet eivät ole mitään halpatuotantoa. Ja sillä on hyviäkin puolia. Ensinnäkin tekijöiden kuuluu saada palkka työstään, mutta sen lisäksi kun joku maksaa vähän enemmän tulee harkittua tarkemmin hankintansa. Ostetaan hieman vähemmän ja harvemmin, mutta laadukkaampaa. Sellaiset tuotteet yleensä myös kestävät käyttöä ja ovat siksi ekologisempia.


Väriterapiaa omaksi iloksi



Viimeisin hankintaehtoni täyttävä ostos saapui tänään postissa. Kaksi mielestäni niin kaunista ja herkullisen väristä mukia, jotka on valmistettu Tampereella Punaisessa Ruukussa.

Tiedän, että nämä mukit eivät pölyynny kaapissa vaan tulevat ilahduttamaan minua lukuisina kahvi- ja teehetkinä. Kiitos Merjalle Punaiseen Ruukkuun!




lauantai 8. huhtikuuta 2023

Saa unohtaa

Lankojen värjääminen luonnonväreillä purkissa on siitä jännää hommaa, että jos sen tekee oikein, niin purkin voi unohtaa oman onnensa nojaan vuodeksi tai vaikka kahdeksi. 





Aika lailla tasan vuosi sitten laitoin lankavyyhdin, väriaineita ja puretteen lasipurkkiin. Suljin kannen tiiviisti ja laitoin purkin alle astian mahdollisen ylivuodon varalta. Sitten unohdin koko hökötyksen viherkasvien joukkoon. Siinä meni kesä, syksy ja talvikin. Nyt lankalauantain teemaan sopien ajattelin kurkata mitä purkissa on tapahtunut. Varauduin melkoisiin hajuihin ja mahdollisesti homeeseen vaikka sellaista en lasin läpi havainnutkaan.


Purkin täyttäminen


Kerrataan nyt aluksi mitä sinne purkkiin oli tungettu. Lanka on Pirtin Kehräämön Villanka karstalankaa. Se sisältää 85 % suomenlampaan villa ja 15 % nylonia. Vyyhdin paino on 100 g. 

Värinlähteeksi suodatinpusseihin pakattuna vanhaksi mennyttä kahvia ja kurkumaa sekä puoli kourallista syksyllä anorakin taskuun kuivuneita, punertavia pikkusieniä. Varmaan jotakin seitikkejä, muttei kuitenkaan veri- eikä verihelttaseitikkejä. Puretteeksi 10 g alunaa kuumaan veteen liuotettuna.

Nämä kaikki purkkiin, lämmintä vettä piripintaan ja kansi kiinni.


Ja sitten kansi auki



Iloinen sihahdus kantta avattaessa kertoi, että purkki oli säilynyt ilmatiiviinä. Siksi sen sisuksista ei tulvahtanut vastemielisiä hajuja eikä langassa ollut hometta. Siltä osin prosessi oli siis onnistunut täydellisesti.

Värit olivat myös tarttuneet kuituihin hyvin. Huuhteluveteen ei irronnut langasta väriä. Irtoväri tuli varsinaisesta väriliemestä. Pesin vyyhdin villanpesuaineella ja viimeiseen huuhteluveteen lisäsin lorauksen etikkaa.


Slow textiles - hitaat tekstiilit ... vai ehkä sittenkin jotakin muuta?

Ajattelin, että tämähän voisi sopia hitaat tekstiilit -ajatukseen. Tosin käsitteellä tarkoitetaan aikaa vaativaa käsityötä yms., joten ei taida ihan mennä määritelmään. Nimittäin aikaa kyllä kului (siis sitä hidastamista) ja käsillä tekemistäkin, mutta se työn osuus jäi aika vähäiseksi. Ihan itsekseen se lanka siellä purkissa tekeytyi ilman, että minun piti värjäämisen eteen tehdä sen suurempia ponnisteluja.

Joka tapauksessa purkkivärjäys on helppo menetelmä, joka ei vaadi erityisiä välineitä eikä taitoja. Ohjeita löytyy esimerkiksi Taitoliiton sivuilta. Kannattaa kokeilla!