tiistai 30. elokuuta 2016

Moni saa värinsä helpommalla


Tuli mieleeni Matti Eskon laulu "Mä oon rekkamies... vaikka moni saa puuronsa helpommalla". Sanoitusta vähän muuttamalla saisi laulun "Mä oon luonnonvärjäri...vaikka värejä saa helpommalla". 

Lankakaupojen hyllyt notkuvat ihastuttavan värisiä, teollisesti värjättyjä lankoja. Ei tarvitse kuin päättää mikä miellyttää. Olen värjännyt lankoja käsin esimerkiksi happoväreillä. Sekin on kivaa puuhaa, antaa tilaa mielikuvitukselle ja kokeilunhalulle. Lisäksi värjääminen on helppoa ja suhteellisen nopeaa.

ColorOda langat ovat Jussakan käsinvärjättyjä lankoja.

Miksi värjätä itse ja vieläpä luonnonväreillä? Syitä saattaa löytyä moniakin. Omalla kohdallani on varmaan vain todettava, että kun parikymmentä vuotta sitten menin kerran kokeilemaan luonnonväreillä värjäämistä, niin siihen syntyi parantumaton riippuvuus.

Jokainen vähänkään kasvivärjäystä kokeillut tiettää, että kyseessä on vaarallisen koukuttava harrastus/työ.
Huolimatta siitä, että se vie tolkuttomasti aikaa, on sotkuista ja jopa kallista.

Värinlähteitä voi hankkia ostamalla, mutta iso osa koko iloa on se, että kerää itse luonnosta kasvit ja sienet.
Ihan pikkuhommasta ei kuitenkaan ole kyse. Karkeasti voi sanoa, että yhden 100 g lankavyyhdin värjäämiseen tarvitaan kilo värinlähdettä.





Ajatellaanpa vaikka hienoa oranssia väriä antavia verihelttaseitikkejä (Cortinarius semisanguineus). Kiloon mahtuu melkoinen määrä näitä pieniä sieniä, joiden lakin halkaisija on 2 - 8 cm.

Värin irroittamiseen keittämällä menee ainakin tunti, ja huomasin tässä viimeksi, että motti polttopuita hupenee yllättävän nopeasti. Kulupuolelle on lisättävä myös puretusaineet eli aineet, joiden avulla väri saadaan kiinnittymään kuituihin. Tosin luonnosta löytyy myös puretukseen sopivia kasveja kuten vaikkapa oksaalihappoa sisältävä suolaheina ja kasvimaalta raparperi.

Lankojen värjäämiseen sitten seuraava tunti. Sen päälle pesu, huuhtelu, kuivaus, vyyhdin siistiminen ja mahdollisesti vyöttäminen myyntiä varten.

Hyvänä sienivuonna, kuten nyt, on kerättävä yli tämän värjäilykauden tarpeen - huonojen aikojen varalle. Kuivuri on surissut yötä päivää, sillä viimeiset kuivatut verihelttaseitikit jouduin käyttämään mennä syksynä japanilaisen TV-ryhmän iloksi. Luonnosta löytyi juuri ja juuri rekvisiitaksi tuoreita sieniä.





Reilu pari kiloa tuoreita verihelttaseitikkejä kutistuu kuivurissa n. 250 grammaan. Sillä saa värjättyä kolme, neljä 100 g vyyhtiä voimakkaan oranssiksi ja muutaman vyyhdin hennompaa sävyä jälkivärjäyksessä.



Värjäyssienet säilyvät kuivattuina vuosia. Vas. kokonaisia verihelttaseitikkejä, keskellä sienten jalkoja ja oikealla yksinomaan  lakkeja.















Oikein kun rupeaa laskemaan, niin eihän tässä ole mitään järkeä - ainakaan taloudellisesti.
Teollisesti tuotetun lankakerän saa muutamalla eurolla. Kasvivärjätyn langan tekemiseen menee runsaasti vettä (minulla se tulee sähkövoimalla järvestä), apuaineita, pesu- ja huuhteluaineita, etikkaa, mahdollisesti ostettuja värinlähteitä, itse lankaa, polttopuita, kaasua tai sähköä, pikkutarvikkeita, lankavyötteitä.... värjärin tuntipalkkaa ei edes toimita laskea. Niin, ja jos luonnonvärjättyjä lankoja valmistaa myyntiin, tuleehan siitä maksettavaksi vielä arvonlisäveroakin 24 %.

Tämän kaiken asiaan tutustuneet tietävät. Teille, jotka ette ole luonnonväreillä värjäämiseen vielä perehtyneet, tämä antanee jonkinlaisen osviitan siitä, miksi kasvivärjättyä lankavyyhtiä ei saa ostettua samalla hinnalla kuin lankakerän marketin hyllyltä.






Kaikesta huolimatta voi lämpimästi suositella lankojen värjäämistä kerrassaan mahtavaksi harrastukseksi. Tähän kuitenkin vakava varoituksen sana. Jos annat luonnonvärjäämiselle pikkusormesi, se vie mahdollisesti koko käden. :)


Kasvivärjätyt langat ovat suomalaista käsityötä.






sunnuntai 21. elokuuta 2016

Elokuu on hienoa aikaa





Päättymässä olevan viikon säät täällä ylisessä Lapissa eivät todellakaan jättäneet toivomisen varaa. Aurinko on paistanut aamusta iltaan ja lämmintä ollut lähemmäs 20 astetta. Viikon työsuunnitelmakin osui nappiin. Juuri nämä päivät oli varattu lankojen värjäämiseen.


Padat tulille ja töihin. Kymmenen kiloa Pirtin kehräämön 100 % villalankaa odotti säkeissä. Käytän värjäämiseen kampalankaa vaikkakin väri ottaa yleensä paremmin karstalankaan. Kampalanka on kuitenkin lopputuotteissa miellyttävän pehmeä.




Keltasipulin-, avocadon- ja punasipulinkuoret pääsevät keittiöstä kompostin sijasta värikattiloihin. Langat ovat kaikissa tämän kertaisissa värjäyksissä luonnonvalkoisia ja harmaita. Puretteena olen käyttänyt pääasiassa alunan ja viinikiven yhdistelmää. Vihreät värit keltasipulinkuorista ovat vanhan rautapadan ansiota.




Hyviksi havaitut sudenkääpä ja verihelttäseitikit eivät petä milloinkaan. Paitsi viime vuonna, kun ne loistivat poissaolollaan. Nyt sitä vastoin vaikuttaa olevan näiden molempien osalta satoisa syksy. Sudenkäävästä tein kolme keittoa. Kokeilin Anna-Karoliina Tetrin Sienivärjäys -kirjassaan ohjeistamaa kaksoisvärjäystekniikkaa sudenkääpiin. Ensimmäisessä keitossa emäksinen liemi, sitten hapan ja viimeiseen lisäsin ripauksen kuparia. Verihelttaseitikit on puretettu samanaikaisesti alunalla ja viinikivellä.




Ulkomaisista kasviväreistä keittelin annattoa, indigoa, sinipuuta ja punapuuta. Indigolla värjääminen on oma lukunsa, mutta muut langat on puretettu samanaikaisesti alunalla ja viinikivellä. Sini- ja punapuu ovat niin voimakkaita värinlähteitä, että samasta kattilasta tuli hyvinkin kolme eri vahvuista sävyä. Siniseen väriin ihastuneiden kannattaa tehdä tuttavuutta myös Suomessa kasvatettavaksi sopivan värimorsingon kanssa.




Kaksi minulle uutta tuttavuutta pääsivät värikattiloihin, kiitos Pohjois-Norjassa reissanneen värjärituttavan, jolta sain tuliaisiksi saniaisia ja rakkolevää. Saniaisliemessä kävivät alunalla esipuretetut, valkoinen ja vaaleanharmaa vyyhti. Rakkolevää keittelin hyvän tovin ja liemi oli todella vahvaa, punaisen ruskeaa. Langat olivat alunalla esipuretettuja. Tulos oli liemen väriin nähden melko vaatimaton. En vielä kuitenkaan anna periksi. Levät ovat nyt toistamiseen padassa kiehumassa soodalla terästettynä. Katsotaan mitä keitoksesta aikanaan nousee.




Tämän syksyn haasteeksi olen ottanut puumaiset, kovat orakkaat. Niiden tunnistamisessa minulla on suuria aukkoja tiedoissa. Olen jo monena vuonna harmitellut tätä osaamattomuuttani, sillä mäntykankaat ovat pullollaan kaikenlaisia orakkaita. Niitä on useimmiten lähes rajattomasti, joten kerääminen olisi helppoa. Saas nähdä, miten selätän tämän haasteen. Riihivillan blogissa on mielenkiintoista tietoa orakkailla värjäämisestä.





Nyt sunnuntaina tätä kirjoittaessani huomaan yllättäen, että päivän väri on harmaa. Vettä sataa, mutta antaa sataa. Kosteus kasvattaa metsässä odottavia sienten alkuja ja nostattaa pintaan vielä runsaasti uutta satoa.