sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Kesä inventoitu

Tänään on siirrytty takaisin normaaliaikaan. Nyt viimeistään täytyy todeta, että kesä on ohi. Ja millainen kesä? Koleaa, koleaa, koleaa...  mutta mahtui  kesään paljon muutakin.

Oravanpoikasia lähdössä suureen maailmaan autokatokseen rakennettun pesän suojasta. Lapin pienet ja vaatimattomattomat, mutta kauniit kukkaset avautuivat viileistä säistä huolimatta - jos eivät ihan ajallaan, niin sitten hieman tavallista myöhemmin.
 
 
  


Talviturkki tuli heitettyä kotirannassa juuri ja juuri tavoitteen mukaisesti toukokuun puolella. Karvakaveri Ulda juhli 5-v. synttäreitä heinäkuussa. Sitä ennen oli tietysti suven kohokohta, juhannus. Vietimme sitä tyttären pojan kanssa nuotion lämmössä ja yöttömän yön auringon alla. Siinä korvilla satoi myös sormenpään kokoisia rakeita. 
 



Matkailukesä oli Inarissa vilkas. Saamelaismuseo ja Ylä-Lapi luontokeskus Siida paukutteli päivänä jos toisenakin kävijäennätyksiä uusiksi. Minulla oli ilo tarinoida karkean laskeltaman mukaan pitkälti päälle tuhannelle ulko- ja kotimaiselle vierailijalle Siidan näyttelyissä ja ulkomuseossa.




 
Elokuisena lauantaina pienessä Inarin kylässä kuultiin jyrinää, kromi kiilsi ja parkkipaikat täyttyivät sadoista Jänkhällä Jytisee -tapahtuman moottoripyöristä. Mustaan nahkaan pukeutunut väki valloitti ulkomuseoalueella Tirron tilan pihan ja torpat. Ja kaikki kuuntelivat ihan kiltisti kun minä jutustelin elämästä inarilaisella uudistilalla 1850-luvulla.

Inariviikkojen Lemmenjoen retkipäivään sain kivan tehtävän Metsähallituksen Ylä-Lapin luontokeskukselta.
Pääsin käsikirjoittamaan ja toteuttamaan Lemmenjoen kansallispuistossa sijaitsevalle Kaapin Jounin tilalle opastetun kierroksen.

 

 
Kesän ehkä aurinkoisimpana ja lämpöisimpänä päivänä pestauduin päiväksi tilalle piiaksi viihdyttämään vieraita entisaikojen muisteluilla. Kaapin Jounin tila on hieno paikka upeiden maisemien keskellä. Jos vaan tulee tilaisuus, niin siellä kannattaa järjestää vaikka sukutapaamisia, yrityksen virkistyspäiviä tai mukavaa yhdessäoloa ystävien kanssa. Piian saa sopimuksesta paikalle jutustelemaan tilan kuuluisimmasta asukkaasta, Lapin legendasta, Kaapin Jounista ja elämästä tiettömän taipaleen takana sijainneella tilalla.






Meillä kaikilla oli niin mukavaa! Näin voi uskoakseni sanoa Kasvivärjäyspäivästä, joka pidettiin pihassani iloisella ja innostuneella porukalla. Lopputuloksena monta, monta ihanan väristä lankavyyhtiä syksyn ja talven käsitöihin.






Elokuun 5. päivänä eri puolilla Suomea juhlittiin suomalaisen kansallispuvun 130-vuotispäivää. Kansallispukujen saamiseksi ulos kaapeista ja pukupusseista järjestettiin suuri määrä kansallispukujen tuuletustapahtumia, joihin asiasta kiinnostuneet saapuivat upeisiin asukokonaisuuksiin pukeutuneina tai tuulettivat puvun osia. Ehkä ihanimpana pukukoodina pidin toteamusta, että juhlaa voi viettää ilman pukuakin, pukeutumalla kansallispukuasenteeseen. Siidan ulkomuseolla kokoonnuttiin pienellä porukalla tuulettamaan saamenpukuja ja feresejä sekä hameita ja huiveja.




Kesän päiviin ja valoisiin iltoihin mahtui matkailijoiden kanssa touhuamisen lisäksi tietysti käsitöitä. Väripadat porisivat kesäkuusta ensimmäisiin yöpakkasiin saakka siitäkin huolimatta, että syyskesän sato värjäyssienien osalta Ylä-Lapissa oli olematon. Sen verran kuitenkin on kasvivärjättyjä lankoja varastossa, että jokunen vyyhti riittää joulumyyjäisistä vaikkapa pukin konttiin hankittavaksi. 




 
Kasvivärjäys toi yhdeksi päiväksi luokseni myös japanilaisen kuvausryhmän. Japanin televisiossa esitetään erittäin suosittua ohjelmaa, jossa juontaja kiertää eri maissa etsimässä "maailmalta löytyviä ihmeitä". Yhdeksi ihmeeksi valikoituivat Lapin metsien sienet, joista saadaan ruskan sävyjä lankoihin.




Menneen kesän aikana näki päivänvalon myös jonkin aikaa kehittelemäni uutuus, Rytmi-korut. Niissä on lasin alla käsin maalattua poronnahkaa. Halusin luoda tuotteen, jota voi käyttää ja jossa on modernissa muodossa pieni palanen lappilaista materiaalia, jota on käytetty perinteisissä rummuissa. Rytmi-sarjan esikoinen on riipus poronnahkaisessa nauhassa. Sittemmin riipusten seuraan ovat liittyneet korvakorut, kalvosinnapit, solmioneulat ja sormukset. Ja lisää on tulossa...





Tässäpä viime kesä pääpiirteissään summattuna. Kun muistelee muutamaa kuukautta taakse päin huomaa, että melko lyhyeen ajanjaksoon mahtuu aika paljon kaikenlaista. Kohtaamisia, arkisia askareita, pieniä ja vähän suurempiakin iloja. 

Kiitollisena siitä, että olen saanut tämän kaiken elää ja kokea.











lauantai 24. lokakuuta 2015

Happihyppelyllä

Olisiko kivaa, jos sataisi lunta? Lapin matkailun kannalta vastaus on ehdottomasti kyllä. Jos minulta kysytään, niin toisaala ei. Lumen alle peittyvät kaikki syksyisen luonnon ihanuudet ja metsässä kävely loppuu tämän vuoden osalta.



Eilen - Suomalaisen käsityön päivänä - tein tietysti käsitöitä. Siinä niin sanotusti aamu- ja iltavuoron välissä, ennen hämärän tuloa, piipahdin ulkona. Keräsin kourallisen kohmeisia karpaloita aamujugurtin piristykseksi.
Käsitöistä puheen ollen, kannattaa käydä lukemassa kiva Sukkulalla ja neulalla -blogikirjoitus aiheesta.





Ihastelin hiljaisuuden keskellä kaikkea sitä kaunista, minkä kohta väistämättömästi satava lumi tulee peittämään alleen. En ikinä kyllästy ihmettelemään luonnon värejä, muotoja ja eriskummallisuuksia. Jokainen vuodenaika on omalla tavallaan kaunis ja kiehtova. Myönnän myös, että lumisesta talvimaisemassakin on paljon silmiä hivelevää.





Harmaakin on väri ja vieläpä kaunis. Siis hyvää lokakuista viikonloppua kaikille!




P.S. Jussakan Fb-sivulla on Suomalaisen käsityön päivän jälkimainingeissa arvonta. Käy osallistumassa!








perjantai 9. lokakuuta 2015

Yritys hyvä ... yksi

Metsä houkutteli pienelle pyrähdykselle ennen auringonlaskua. Ei sitä vielä oikein ole tottunut siihen, että valoisan kesän jälkeen tulee ilta ja pimeää.


Ajateltiin Uldan kanssa käydä katsastamassa olisiko mäntyjen juurille jäänyt sudenkääpiä. Ne kun eivät juuri ota itseensä vaikka onkin ollut pakkasta. Saaliina yksi ainoa jäätynyt sudenkääpä.Vähäiseksi jäi saaliit tämänkin sienen osalta kuluneena syksynä. Olisin mielelläni korjannut suurempaa satoa kun sudenkääpä on niin upea vihreän värin lähde.


Kuuran peittämässä metsässä on kiva käveleskellä. Askeleiden alla ratisee mukavasti. Muutamista jäisistä sienistä oli joku käynyt nakertamassa palasia. Lieneekö ollut orava. Sääli tuli poroja. Niillä on edessään kova talvi kun eivät ole saaneet kerättyä vararavintoa syksyn sienistä. Runsas sienisato tietää poroille hyvää kuntoa, joka edesauttaa ankarasta talvesta selviämistä.


Metsässä on ihana hengitellä loppusyksyn kuulasta ja raikasta ilmaa. Tuoksuu marrakselta; maatuvia lehtiä, lahoavia oksia, pakkasen puremia sieniä ja marjoja. Kesän äänet ovat poissa. Metsässä on hiljaista. Pari kuukkelia - Lapin onnenlintua - kyllä saatteli meitä.




Jää on vanginnut kotijärven liplatuksen. Tunnelma on jotenkin haikea, mutta kaikkialla on kaunista. Talven tulon voi jo hyvin aistia. Luonnon kiertokulun haikeus on kuitenkin sellaista lämmintä, hyvää tunnetta.


Seesteiseen olotilaan tuli jonkinmoinen särö kun katselin, miten joku on taas käyttänyt omankäden oikeutta. Kaksi suurta keloa oli vedetty moottorisahalla nurin ja viety todennäköissti talven polttopuiksi. Harmittaa, sillä keloontuneet puut ovat kauniita ja kuuluvat oleellisena osana pohjoisen mäntymetsiin.

Sillä yhdellä sudenkäävällä ei vielä paljoa saa aikaiseksi. Onneksi on vielä yhtä ja toista muuta väripataan laitettavaa. Elättelen toivetta, että huomenissa saisin tulia väripatojen alle. Taitaa olla ihan viime hetket siihen touhuun. Saas nähdä montako mottia puita menee, ennen kun kylmät metallikattilat ovat lämminneet ja niissä lilluvat jäät sulaneet.














P.S. Uldan oma saalis ja lempilelu, punainen kettu, oli reissussa mukana ja tuli myös takaisin kotiin. Viime vuonna kettu jäi metsään ja vietti talviunta lumen alla.