maanantai 30. huhtikuuta 2018

Oda´s Secret #1



Päätin sitten olla itsekäs ja käyttää eilisen sunnuntain ihan vain itseäni varten. Tiedättehän te Victoria´s Secret -alusvaatemalliston. Minulle tuli myös hinku paneutua alusvaatteisiin, mutta suomalaiskansallisella ja perinteisellä otteella.

Kansallispukujen villaiset hameet ovat usein kutittavia ja siksi niiden alla olisi hyvä pitää alushametta. Toinen - ja ehkäpä vielä  tärkeämpi syy - alushameilla saadaan kantaja näyttämään muhkealta. Leveät lanteet ja kookas takamus olivat kansallispukujen esikuvien aikakaudella merkki terveydestä ja hyvästä synnyttäjästä. Nykyisten mallimittaisten naisten olisikin pitänyt pukea useampi alushame ja juhlahameen alle vielä arkihame muhkeutta tuomaan. No, minulla on mittoja ihan omasta takaa, joten tyydyin nyt ensialkuun kokeilemaan yhden alushameen tekemistä.

Koska en ollut sen kummemmin valmistautunut tähän projektiin, kävin matonkuteiksi tarkoitettujen kangaskasojen kimppuun. Sieltä löytyi vanha pöytäliina, joka muistini mukaan on palvellut veljeni ja kälyni taloudessa. Se sopi hyvin tarkoitukseeni. Pitkittäin halkaistuna sain hameelle leveyttä noin 3,5 metriä. Enemmänkin olisi voinut olla, mutta tällä mentiin.




Poimutin vyörätön suunnilleen sentin laskoksille. Tiivimmin ja vielä pienempiä laskoksia erityisesti taakse ja sivuille. Yhdestä miljoonalaatikosta löytyi ystävättäreni jäämistöstä tullutta pitsiä helman somisteeksi.

Useissa kansallispuvuissa on pieni, vyötärölle pirtanauhalla kiinnitettävä tasku. Sellaista ei kuitenkaa ole esimerkiksi minun Räisälän puvussani, joten tein lähelle helmaa taskun tarpeellisille tavaroille (nykyisin se taitaa usein olla avaimet ja puhelin).
 


Tästä projektista tuli todella hyvä mieli. Sain kiertoon ja käyttöön vuosia varastoituna lojuneet pöytäliinan ja pitsin. Pöytäliinakankaassa on mukana elettyä elämää; paikkasin pienen, hituuntuneen kohdan ja jäi sinne poimujen sisään joku kahvitahrakin, joka ei pesussa ole lähtenyt pois. Kaiken tämän olisi tehnyt myös esiäitini aikana, jolloin ei ollut materiaaleja haaskattavaksi.

Meinasin nyt vaan istuskella jalat oikosenaan tehdystä työstä ja vapunaatosta nauttien, mutta täytyy varmaan hakea sakset ja siivota ainakin tuo yksi roikkumaan jäänyt langanpätkä. :)



keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

"Lähikauppa" omalla takapihalla



"Kotini lähellä odottaa minua ilmainen, vihreä supermarket", toteaa Irene Kangasniemi omasta elinpiiristään Rovaniemen Saarenkylässä. "Marjoja ja sieniä en itse asiassa voi lähempää löytää, sillä parhaat marja-apajat ovat aivan selkäni takana. Luonnossa minua odottaa keväästä syksyyn todellinen lähiruoka.
Olen kerännyt luonnonantimia Lapin luonnosta jo yli 50 vuotta."



Kuvat: Oda Koivisto ja Irene Kangasniemi

"Maaäiti ei tarjoa minulle pelkästään luonnonantimia, vaan metsissä ja soilla kulkeminen antaa minulle henkistä voimaa ja auttaa jaksamaan arjen askareissa", kertoo Irene luontosuhteestaan.


Kuva: Oda Koivisto


Kiitokseksi vuosikymmenien aikana luonnolta saamistaan lahjoista, Irene maalasi Multiformes-näyttelyyn teoksen Luonto on supermarkettini.



 

Luonto on supermarkettini 


Irene Kangasniemi, 2017
akryylimaali, poronnahka, poronsarvi, koivunpahka



Kuvat: Irene Kangasniemi ja Asko Leskinen / Lapin maakuntamuseo


Teokseen  liittyy itse maalauksen lisäksi metsässä liikkujalle tarpeellisia ja tuttuja esineitä; perinteinen poronnahkainen eväsreppu, kahvipussisetti sekä koivun pahkasta valmistettu juomakuppi, kuksa ja puukot.





Jos suuremmat taideinvestoinnit eivät juuri nyt ole ajankohtaisia, niin tämän värikkään teoksen - tai vaikka useammankin kappaleen -  voi hankkia itselleen postikortin muodossa. :)

                                     Luonto on supermarkettini -teos on nähtävillä Multiformes-näyttelyssä 
                                     Siida - Ylä-Lapin luontokeskus ja saamelaismuseossa 4.5. - 16.9.2018.










perjantai 13. huhtikuuta 2018

Kuun kurottelun sijaan kannattaa hankkia vaikka suurennuslasi



Kolmisen kuukautta (sehän on neljännesvuosi!) on kulunut siitä kun Multiformes-näyttelyn teokset vietiin Rovaniemelle ja ruvettiin pystytyshommiin. Aika rientää, ja kiireessä unohtuu, että pitäisi välillä pysähtyä. Usein havittelemme kuuta taivaalta vaikka ympärillämme on kaikkea pientä ja kaunista. Tästä ajatuksesta syntyi teokseni "Pieniä puroja ja onnen muruja".

Näyttelyn rakentaminen Lapin maakuntamuseoon Arktikumissa sujui lähes tanssin tavoin
näyttelyamanuenssi Tuija Alarieston ammattitaidon ansiosta.


Luonnonmateriaaleja kalannahasta Luoston ametisteihin


Teokseen on värjätty, muokattu, virkattu, rullattu, väännetty, sahattu, leikattu, liimattu... silkkiä, poronturkista, puuta, sarvea - kymmeniä eri materiaaleja. Kun tutkii teoksen yksityiskohtien muotoja, värejä ja pintoja ei voi olla näkemättä pienessä piilevää viehkeyttä.




Lisäksi menin ihan tieten tahtoen rikkomaan teosta varten peilin. Ennen vasarointiin ryhtymistä kyllä kovasti emmin, mutta tein naisen logiikalla päätelmän; peilin särkyminen tuo onnettomuutta, sirpaleet puolestaan onnea. Lopputulos on +/- 0 ja sitten räsähti.


Pieniä puroja ja onnen muruja
 

Oda-Liv Koivisto, 2016
110 x  160 cm



Näyttelyluettelossa on teokseen liittyvä kertomus, josta poimin tähän pätkän:

"Eräänä syksynä tapasin pienen pojan, joka oli päässyt Lappiin lomalle. Hän kertoi minulle silmät loistaen, että oli nähnyt metsässä keijukaisten torvisoittokunnan. Hetken asiasta juteltuamme kävi selville, että poika oli ihaillut kannolla kasvanutta torvijäkälää.



                                                                            *****

Multiformes - Tarinallisia taidekäsitöitä Lapista näyttely on nähtävillä Rovaniemellä Arktikumissa Lapin maakuntamuseossa vielä pari päivää, sunnuntaihin 15.4. saakka. Seuraavaksi näyttely siirtyy Inariin Siida -saamelaismusero ja Ylä-Lapin luontokeskukseen.

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Suomen kieltä ja muutamia muitakin



Tänään on suomen kielen isän, Mikael Agricolan nimikkopäivän ja tästä alkaa myös Taidon ja käsityön viikko. Näissä merkeissä ajattelin avata vähän Multiformes -näyttelyn Tarinapuu-teoksen syntyvaiheita.

Tapasimme näyttelyn toisen taiteilijan, Irene Kangasniemen kanssa 2009 Lapin yliopiston Tarinamestari-koulutuksessa. Olemme kumpikin vuosittain tekemisissä satojen ja tuhansien matkailijoiden kanssa. Kerromme tarinoita Lapista, poroista ja luonnonmateriaalien käytöstä käsitöissä. Tämän kokemuksemme perusteella tarinnallisuudesta tuli yksi yhteisnäyttelymme teemoista. Halusimme tehdä teoksia, jotka kuiskivat katsojille jotakin. Viestiä vahvistamaan kirjoitimme jokaiseen teokseen pienen tarinan, sillä uskomme, että tarinat auttavan hahmottamaan todellisuutta ja lisäävät ymmärrystämme mennyttä, tulevaa sekä vieraita kulttuureja kohtaan.



Kelo-oksia ja silputtuja kirjoja

Tarinat ovat minulle tärkeitä. Siksi halusin ehdottomasti tehdä näyttelyyn jonkin teoksen, joka kuvaa sanojen merkitystä siltojen rakentajana.






Raahasin metsästä kauniita kelo-oksia, kaatopaikalta löytyi hylätty ikkuna, kirjahyllyssä oli aikansa eläneitä sanakirjoja ja muita syystä tai toisesta kovia kokeneita kirjallisia tuotoksia. Rouheasta nahasta tulisi puulle tunturimaisemaa kuvaava tausta. Näistä tuli Tarinapuun rakennusaineita.


Tarinapuu

Oda-Liv Koivisto, 2016





Nuotiopiirissä on ikiajat kerrottu tarinoita ja laulettu lauluja. Jaetut kertomukset yhdistävät ihmisiä ja luovat turvallisuuden tunnetta vieraassakin ympäristössä, sillä samat aiheet sankareineen, hyvän ja pahan taisteluineen, selviytymisineen ja opetuksineen löytyvät kaikkialta maailmasta hieman erilaisina muunnoksina.

Eräänä syksynä kerroin 5-vuotiaalle tyttärenpojalleni jatkokertomuksena iltasatua tunturikoivun ja pienen Lotta-Marian ystävyydestä. Tarina edetessä tutustuimme pikkukoivun elämään eri vuodenaikoina.


" Lotta-Maria lähti kipuamaan tuttua reittiä tunturiin. Hänellä oli kova kiire joutua korkeammalle, koska siellä odotti kesällä tavattu ystävä. Hänen oma lastenkoivunsa, jonka juurelle hän oli kerännyt kainiisti sammaloituneita kiviä. ”Voi miten hieno. Vielä kauniimpi kuin kesällä! Keltaista ja oranssia lehdissä. Tulkaa pian tänne!” hihkui Lotta-Maria innnoissaan.


Kului päiviä, kului viikkoja. Yhtenä aamuna pikkukoivu heräsi outoon tunteeseen. Se oli vielä ihan unenpöpperössä ja raotti silmiään varovasti. Kuulosteli, tunnusteli oloaan ja sitten se räväytti silmänsä avoimiksi. Valoa! Tunturin takaa pilkisti aurinko! Päivä päivältä aurinko kipusi korkeammalle... "





Kuva: Arktikum / Asko Leskinen

Lapin maakuntamuseossa Arktikumissa Tarinapuu-teos on sijoitettu rauhalliseen nurkkaukseen. Sen edessä on pieni pöytä ja pöydällä kirja, johon kukin voi kirjoittaa oman tarinansa tai muutamia itselleen merkityksellisä sanoja.


***

Multiformes-näyttely on nähtävillä Rovaniemellä 15.4.2018 saakka.


perjantai 6. huhtikuuta 2018

Se oli siinä





Lapin talvimatkailusesonki 2017/2018 on nyt minun osaltani taputeltu. Virallisia tunnuslukuja ei ole vielä julkaistu, mutta me pyörityksessä mukana olleet voimme mutu-tuntumalla sanoa, että vaikka edellinen talvi oli huippuvilkas, niin päättyvä kausi lyö tuon ennätyksen.  Inarin porofarmilla kertyi reilusti yli 6 000 kohtaamista kymmenien eri kansallisuuksien kanssa ja lisäksi olivat opastukset Siidassa ja Jussakan omat tarinatuokiot.




Joulukuussa, kaamoksen alkaessa tuntui taas, että ei ole muuta kuin pimeä pimeää vasten. Kovasti epäilytti, että miten sitä jaksaa painaa täyttä höökää seuraavat puolitoista kuukautta näkemättä pilkahdustakaan auringosta. Hymyillä, palvella ystävällisesti ja puhua samoja juttuja päivästä toiseen.

Päivän päätteeksi saattoi vielä olla, että Jussakan akka (minä), kapsäkki ja kuukkeli lähdimme vetämään illaksi asiakkaille tarinatuokiota.





Vaan siinähän kävi kuten joka vuosi. Tuli joulu, ja yht´äkkiä kaamos olikin melkein huomaamatta ohitse. Tammikuun puolenvälin jälkeen aurinko rupesi taas pilkottamaan horisontin takaa.




Valon lisääntyessä energiavarastotkin alkoivat taas täyttyä. Tosin jaksamisessa vaikuttaa tuntuvasti myös työskentelyilmapiiri ja yhteishenki. Jos saa toimia ammattilaisten tiimissä, jossa jokainen hoitaa tehtävänsä, niin kaikki jaksavat silloinkin kun tuntuu, että viimeinenkin pisara on kohta rutistettu ulos. Kiitokset niin kaksi-  kuin nelijalkaisille työkavereilleni Inarin porofarmilla! 




Hieno talvi, ihanat työkaverit, monenkirjavat asiakkaat ja kaikki yhteiseen hiileen puhaltaneet - nostin meille illalla ansaitun, kultaa kimmeltävän maljan.





Tänään en ole avannut radiota enkä muitakaan soittopelejä. Nautin hiljaisuudesta ja kuuntelen töitä tehdessäni vain isoisoäitini kihlakellon rauhoittavaa raksutusta. Pieni tauko sosiaalisista kontakteista tekee oikein hyvää.





Ehjät lapaset ja uusi risku kuitenkin valmiina seuraaviin seikkailuihin!