sunnuntai 28. helmikuuta 2021

Klikkaa muo



Minttu Mustakallio
n esittämä roolihahmo odotti klikkauksia internetin seuranhakupalstalla Kultaisella Venlalla palkitussa tv-sarjassa Klikkaa muo.  Vähän samoilla ajatuksilla olen minäkin liikkeellä. En tosin etsi treffiseuraa, mutta haluaisin löytää ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita käsityöläisen elämästä, arkisista touhuista ja Jussakan tuotteista.

Temppu ja kuinka se tehdään


Kaiken keskiössä ovat kuulemma algorytmit. Ei oikein ole sitä minun vahvuusaluettani. 😕

Itse kukin on varmaan nähnyt sosiaalisessa mediassa aika ajoin julkaisuja, joissa kerrotaan kuinka voi tukea pienyrittäjiä  ilmaiseksi. Niissä kehoitetaan tykkäämään julkaisuista, kommentoimaan, jakamaan jne. Kaikki nämä toimenpiteet ovat sellaisia kikkoja, joilla toivotaan olevan vaikutusta suosimasi yrityksen/tekijän/tuotteen näkyvyyteen somen valtavassa informaatiotulvassa.

Joku aika sitten sanottiin, että kolme sanaa tai hymiötä kommentissa lisää tehokkaasti näkyvyyttä. Nyt taitaa suosiossa on neljän litania. Ei näissä oikein pysy mukana kun Facebookin ja Googlen kaltaiset jätit ohjailevat algorytmejä. Pääasia lienee, että jos haluaa olla pienyrittäjän tukena, niin reagoi julkaisuihin jollakin tavoin. Minua ainakin ilahduttaa jokainen julkaisun kommentti, peukku, sydän tai muu palaute sekä tietysti se, että joku liittyy Jussakan sivun tykkääjäksi. Puhumattakaan siitä, että saan vastaanottaa asiakkailta kuvia julkaistavaksi kansiossa, jossa on Jussakan tuotteita ihan oikeasti käytössä.

Lähetän silloin tällöin kutsun tykätä Jussakan sivusta. Oletko saanut sellaisen? Kutsuttu tai ei, jos siltä tuntuu, niin olet tervetullut klikkaamaan Tykkää-ruutua otsikkokuvan alapuolella. Mitään pakkoa ei ole ja voit seurata Jussakan julkaisuja ilmankin. Toisaalta jos olet tykännyt sivusta ja laittanut Jussakan seurantaan, niin todennäköisesti näet julkaisut varmemmin.


Jussakka somessa


Facebookin lisäksi hakusessa on uusia seuraajia myös Jussakan Instagram-tilille. Nykyisin niin yrityksillä kuin yksityishenkilöilläkin on laaja valikoima erilaisia sosiaalisen median kanavia. Täältä löytyvät linkit keskeisimpiin Jussakan nettiosoitteisiin.



Tila ja etäisyydet eivät ole tällä hetkellä yhtään yliarvostettuja, mutta some on nimensä mukaisesti sosiaalista kanssakäymistä. Reaktiot ovat tärkeitä. Peukut, sydämet, tykkäämiset ja kommentit kertovat, että ei täällä ihan yksikseen olla huutelemassa. 



Kuulumisiin ja näkymisiin! 💖







perjantai 1. tammikuuta 2021

Hyvästi vuosi 2020



Poikkeusvuoden 2020 viimeisenä päivänä katselin kertyneitä valokuvia. Poimin sieltä nämä muutamat koska keloontuneen puun, ruostuneen raudan ja varisseiden terälehtien voi ajatella kuvastavan vanhaa ja elinkaaren loppupäätä.



Rapistumisesta huolimatta näissä on kuitenkin myös paljon kauneutta. Mietin, että oliko parjattu vuosi 2020 pelkästään paha ja huono vai löytyisikö siitä jotakin hyvääkin sanottavaa?

Osalle pandemiavuosi oli silkkaa painajaista, osa ehkä vielä punnitsee kummassa vaakakupissa on merkittävämpää sisältöä ja joillekin vuosi oli pääpiirteissään  hyvä. Minkälainen se oli Sinulle? Entä minulle?

Kiire loppui perjantaina 13. maaliskuuta kello 14.20


Päivän kaksi matkailijaryhmää oli hoidettu ja kiitokset saatu. Italialaiset lähtivät tyytyväisinä Lapin luonnosta, poroista ja kulttuurista saamiinsa kokemuksiin. Seuraavia asiakkaita ei näillä tietoa olisi tulossa. Varausten peruutuksia oli alkanut putoilla kiihtyvään tahtiin.

Kävin ruokakaupassa. Tulin kotiin. Aloin tarkkailemaan olotilaani mahdollisten sairastumisen oireiden varalta. Jäin omaehtoiseen karanteeniin. Tiedossa olleet tulovirrat alkoivat hiipua. Tuntui oudota kun ei ollut kalenterimerkintöjä eikä kellonaikoja ohjaamassa päivän kulkua.

Uusi normaali

Uusi normaali oli syntynyt. Vähitellen rupesin tekemään to do -listoja ja aika ajoin onnistuin kehittämään jopa kiireen 😉 kun tilaustöitä tuli usemmalta taholta samanaikaisesti. Tosin käsityötuotteitten myynti romahti olemattomaksi niissä jälleenmyyntipaikoissa, joiden asiakkaat olivat pääosin turisteja.

Suljin alati taustalla soineen radion. En pitänyt tarpeellisena kuunnella päivät pääksytysten tautitilanteesta kertovia juttuja. Ylen TV-uutiset klo 20.30 ja/tai MTV:n Kymmenen uutiset tarjosivat riittävän ja sellaisen määrän tietoa, että asian saattoi unohtaa useiksi tunneksi.

Menetykset

Elin ja työskentelin kuplassani. Vuoden 2020 ikävät asiat ovat loppujenlopuksi aika nopeasti summattavissa. Tulovirta supistui reilusti, samoin kohtaamieni ihmisten määrä. Kevättalven aikana tapaamani ihmiset voi laskea kahden käden sormilla. Erityisesti ikävöin tietysti lapsiani, lastenlapsiani, muita sukulaisia ja ystäviäni.

Entä se positiivisten asioiden vaakakuppi?

Osa myönteisistä asioista lankesi elämääni ihan ilman omaa ansiotani, mutta toivotin ne tervetulleeksi. Sain aikaa metsäillä koiran kanssa. Luonnossa ei tarvitse järjestellä turvavälejä. Päivärytmi asettui rauhallisemmaksi ja stressittömäksi. Löysin äänikirjat ja minusta tuli niiden suurkuluttaja. Toisenlaisessa tilanteessa olisin jäänyt paitsi upeita tarinoita, joita taitavat kirjailijat ovat kansien väliin kehränneet.

Kaikki hyvä ei ole tullut aivan tekemättä. Jussakan verkkokaupan runko oli jäänyt lepäämään useiksi kuukausiksi. Itse asiassa haudutin sitä yli puoli vuotta, mutta nyt oli enemmän ja vähemmän pakon edessä rakennettava kauppa avattavaan kuntoon.

Pian oli jo toisen verkkokaupan vuoro. Jussakka on yksi Suomen käsityöyrittäjät ry:n jäsenten yhteisen Madeby.fi -kaupan toimijoista.




Verkkokaupat ja tilanteen takia lisääntynyt aktiivisuus sosiaalisessa mediassa vaati myös erilaisten sometaitojen kehittämistä. Yksi antoisimmista on ehdottomasti ollut Nelli kuvaa järjestämä tuotekuvauskurssi.

Työhuoneelle linnoittautunut yksinyrittäjä kaipaa myös moniin asioihin vinkkejä ja uusi näkökulmia. Niitä minulle tarjosi Redesan Oy:n Sanna Jyränki Yritysmuuntamossa.

Aikaa on vierähtänyt ruutujen edessä reilusti aikaisempaa enemmän. Tämä voitaisiin laskea tuonne miinuspuolelle jos siitä ei olisi ollut niin paljon iloa ja hyötyä. Uuden oppiminen on palkitsevaa, mutta sen lisäksi kontaktien puute on osittain korvaantunut monilla ihanilla, uusilla etäystävyyksillä.

Keväällä pääsin osallistumaan työn ulkopuolelta ruudun välityksellä Folkjam-tunneille, joita emännöi kansallispukutaitajana tunnettu Soja Murto Imatralla Virta-opistolla. Kokemus, jota ei olisi tullut kohdalleni ilman poikkeusoloja.

Päättyneen vuoden hyviä asioita tuntuu olevan loputtomasti. Tässä lueteltuna vain osa. Haluan kuitenkin vielä mainita yhden kivan jutun, joka tapahtui ihan oikeassa elämässä aivan vuoden lopulla. 

Peruuntuneiden joulumyyjäisten ja messujen takia monilta käsityöyrittäjiltä jäi iso osa vuoden myynneitä saamatta. Tätä paikkaamaan Suomen käsityöyrittäjät ry:n jäsenliikkeitä ja käsityöläisiä pystyttivät lapinjärveläisen Ullakko-tuotteen omistajan, Riitta-Leena Norbergin ideoiman Käsitöiden tavaratalo -kauppaketjun. Jussakan tuotteita löytyi joulun alla kuudesta ketjun 16 liikkeestä.




Kuten jo totesin, hyvien asioiden lista olisi paljon pidempi kuin mitä tässä on muistiin merkittynä. Yksi on kuitenkin ylitse muiden. Minä ja läheiseni olemme ainakin toistaiseksi välttyneet sairastumiselta.

Tämän kirjoitettuani minun täytyy sanoa, että poikkeusvuosi 2020 on kohdellut minua lopultakin suhteellisen lempeällä kädellä. Paljon hyvää ja huonot asiat ovat sellaisia, että niistä luultavasti päästään yli.

Uudenvuoden päivä ainakin tuli vietettyä mukavissa merkeissä. Karvakaverin kanssa umpihankirämpimisen jälkeen nautin täysin siemauksin Ylen tarjoamasta Wienin filharmonikkojen konsertista.




tiistai 23. lokakuuta 2018

Koulun käsityötunnit...

painajaisia vai koko elämän läpi jatkuvan innostuksen alku? Molempiin vaihtoehtoihin nousee varmasti useampi käsi.




Komeroita siivotessani tuli vastaan yli puolivuosisataa sitten valmistunut kouluaikainen käsityötuote. Vohvelipyyhe, jota sen melko virttyneestä kunnosta päätellen on myös käytetty. Mitään mielikuvaa minulla ei ole tämän tuotoksen tekovaiheista.

Oma suhteeni koulun käsityön opetukseen taitaa olla aika neutraali. Ei ole muistoja hikisten kämmenten vanuttamista patalapuista, mutta ei myöskään suurista onnistumisen tunteista. Äitini, mummoni tai naapurintäti eivät lukeudu niihin, jotka ovat saaneet minun sukkani kutomisesta kiitettävän. Niitäkin olen tavannut, joiden hyvä numero ei kestä täysin päivänvaloa. 😊 Tosin nämä rikokset ovat varmaan jo aikaa sitten vanhentuneet. Veljeni muista virkanneet somion, joka oli kapea ja mielenkiintoisesti vaihtelevan levyinen. Pitääpä muistaa kysyä jäikö tuosta haasteesta traumoja.


Onko mikään muuttunut?


Ei ainakaan sen perusteella mitä löysin erään piirongin laatikon perukoilta. Joitakin vuosikymmeniä  oman vohvelipyyhkeeni jälkeen omat lapseni tekivät erehdyttävästi samansorttisia käsitöitä. Nyt vaan vähän pienempinä versioina. Tallessa ovat kummankin lapsen tekemät tabletit.





Lastenlasten käsityötuntien tuotoksia en ole tutkinut. Mahtaakohan joukosta löytyä kolmannen sukupolven vohvelikankainen kirjontatyö?

Löytyy tai ei, niin jaan asiantuntijoiden huolen koulujen taitoaineiden pienistä tuntimääristä. Uhkana on käsityötaitojen katoaminen. Menetyksiin voidaan lukea myös se, että käsillä tekemisen on tutkitusti osoitettu lisäävän ihmisten hyvinvointia ja onnellisuutta.


Käsityötunneilta käsityöläiseksi


Kukaan ei varmaan kouluaikana olisi voinut kuvitellakaan, että hankin joskus leipäni käsitöillä. Koulun jälkeen tämä tie ei houkuttanut lainkaan. Myöhemmin sen polun varrelta löytyi lähinnä keskeneräisiä tekeleitä, joista koko ikänsä käsitöitä tehnyt äitini muisti huomautella.

Mistä lienee, lasten synnyttyä, tuli ajatus kokeilla ompelemista. Muutama onnistunut vaatekappale johti siihen, että tein useamman vuoden ajan lähes kaikki vaatteet, päällysvaatteita myöden, niin lapsille kuin itselleni. Tämä kausi päättyi omiin työkiireisiin ja varhaisteini-ikään ehtineisiin lapsiini, jotka eivät enää kelpuuttaneet kotitekoisia päälle pantavia.

Huolimatta vuosien mittaisista tauoista käsitöiden tekemisessä ja mittavaksi muodostuneesta keskeneräisten käsitöiden hautuumaasta, jossakin sisällä oli kuitenkin siemen itämässä. Olin saanut sen jo varhain lapsuudessa ehkä molempien vanhempien puolelta geeneissä ja ympäristön vaikutuksesta.




Muistan hyvin istuneeni ukkilan vintillä kangaspuiden äärellä. Siitä kokemuksesta syntyi haave olla vielä joskus paikassa, jossa minulla on kangaspuut ja ikkunasta näkymä kauniiseen luontoon. Tästä unelmasta tuli totta muutettuani Lappiin.

Jos koulun käsityötunneista ei tarttunut mainittavaa oppia, niin senkin edestä minun on kiittäminen Inarin kansalaisopiston tekstiilityön opettajaa, Terttu Saniolaa. Hän sai kipinän roihahtamaan liekkeihin niin kudonnan kuin huovutuksenkin saralla. Loput taidot olen hankkinut vuosien varrella pääasiassa yrityksen ja erehdyksen kautta.


Punaisena lankana luonnonmateriaalit ja värit


Käsillä tekeminen on nykyisin minulle ammatti, harrastus ja elämäntapa. Käytän töissäni luonnonläheisiä materiaaleja ja lähes kaiken värjään itse. Väriliemiin uppoavat niin villa, silkki, puu, nahka kuin poronsarvet ja luutkin. Nautin käsilläni työskentelystä enkä osaa kuvitellakaan olevani tekemättä jotakin.




Ympärilleen katsellessa ja taitavien tekijöiden töitä ihaillessa tulee monesti mieleen, että tuollainenkin taito olisi kiva opetella. Yksi näistä minua kutkuttavista olisi kehrääminen. Ihan vain omaksi iloksi. Pelastin menneenä kesänä pari elämää nähnyttä ja jonkin verran kunnostusta kaipaavaa rukkia. Aika näyttää saanko ne ehostettua toimintakuntoon ja löytyykö aikaa kehruutaidon haltuunottoon.





Toivotan kaikille hyvää Suomalaisen käsityön päivää! Kukin viettäköön sitä itselleen sopivalla tavalla joko käsitöitä tehden tai jos se paremmin luonnistuu, niin muiden taidokkaita töitä ihaillen ja arvostaen.💓






P.S. Kerro Jussakan fb-sivulla oma muistosi koulussa tekemästäsi käsityöstä. Kaikkien muisteluksensa jakaneiden kesken arvotaan Suomalaisen käsityön päivän kunniaksi pieni palkinto.
                   























torstai 16. elokuuta 2018

Ajan ratas pyörii vinhaa vauhtia





Huomasin juuri, että Multiformes - Tarinallisia taidekäsitöitä Lapista -näyttelyn yli 4 kuukauden esilläoloajasta Inarin Siidassa on kulunut jo valtaosa. Vastahan ne olivat avajaiset, ja nyt on jäljellä enää kuukausi.

Ajan kulumiseen liittyy omalla tavallaan myös näyttelyn teos Kiertokulku. Siinä on toisiaan seuraavat Lapin kahdeksan erilaista vuodenaikaa ja kierokulku, joka etenee alusta loppuun alkaakseen taas uudelleen.



Teos on toteutettu ryijytekniikalla pääosin kasvivärjätyistä villalangoista. Lisäksi siinä on poronnahkaa ja uusiokäyttöön otettu polkupyörän ratas, jonka olen pelastanut kaikille täkäläisille tutusta "Jaskan valinnasta" eli jäteasemalta.



Rattaan pinnojen lomassa köynnöstää värjättyä rottinkia ja poron rumpunahasta tehtyjä lehtiä.


Pääteos, sen teemaan toteutettu pieni taulu kooltaan 30 x 40 cm ja postikortti. Teoskuva: Paadar Images

Näyttelyn jokaisen teoksen teemasta on toteutettu myös pieni taulu. Nämä kaikki 16 pikkuteosta on laitettu esille yhtenä kollaasina. 



Lapin luonnossa olosuhteet, värit ja valot vaihtelevat niin voimakkaasti, että vuosi on perinteisesti jaettu kahdeksaan vuodenaikaan. Jokaiselle jaksolle on tehtävänsä. On sopivat hetket kalastaa,  metsästää, kerätä luonnonantimet ja ottaa talteen käsityömateriaalit. Oma aikansa on käsitöiden tekemiselle, porojen erottelulle ja vasojen syntymälle. Ihmisten elämää ovat aina rytmittäneet kahdeksan toisistaan poikkeavaa jaksoa. Milloin tarvotaan syvissä lumissa revontulten leikkiessä  kaamostaivaalla, milloin valvotaan yöttömän yön auringon alla.

Vuodenkierto sisältää syntymistä, uudistumista, kehittymistä, kasvamista ja kuolemaa. Kahdeksan vuodenajan täytyttyä kaikki alkaa jälleen alusta.


Oda-Liv Koivisto: Kiertokulku, 2017,  110 x 110 cm. Kuva: Arktikum/Asko Leskinen

Vaikka aika kuluukin nopeasti, niin vielä ehtii käydä katsomassa Multiformes-näyttelyn Siidassa. Se on esillä kesäkauden loppuun, 16.9.2018 saakka. Tämän jälkeen teokset siirtyvät Kakslauttanen Arctic Resortiin. Kiertokulku ja muutkin näyttelyssä olevat teokseni etsivät lopullista sijoituspaikkaansa, "rakastavaa kotia", tulevan tammikuun jälkeen.



Multiformes - Tarinallisia taidekäsitöitä Lapista -näyttely Inarin Siidassa 16.9.2018 saakka.











tiistai 14. elokuuta 2018

Käväisimme illansuussa "omalääkärillä"




Ei siksi, että olisi ollut jotakin erityistä syytä. Vaan useinhan sitä työtä tekevällä on hartiat jumissa, jossakin kolotusta ja mielikin kaipaa lepoa. Vastaanotto kesti melkein kaksi tuntia. Sain lääkettä silmille, keholle, mielelle ja jotakin myös kielelle. Karvakaverini Ulda sai omat, lajityypilliset virikkeensä ja virkistyksensä.




Kotiin tuomisina olivat se ainut punikkitatti, jonka löysin ja sekalaista rautaromua mahdollisesti joissakin tulevissa projekteissa käytettäviksi.




Kaverillani on tapana syksyn aikana kantaa metsäreissuilla mukanaan erilaisia leluja ja unohtaa ne sitten milloin minnekin. Tänään löysimme lempilelun, joka oli ollut kateissa koko talven ja kesän. Pieni, punainen kettu oli kokenut kovia ja on pehmokirurgin tarpeessa.




Tämä samainen "omalääkäri", nimeltään luonto, on ollut minulle innoittajana myös yhteen Multiformes -näyttelyn teokseen. Luontoon kannan suruni, rauhana tuon takaisin -teos on valmistettu poronnahasta ja kelolaudasta.



Oda-Liv Koivisto: Luontoon kannan suruni, rauhana tuon takaisin -triptyykki 2017. Kuva:Arktikum/Asko Leskinen


Kuten kaikkiin näyttelyn teoksiin, tähänkin liittyy tarina. Se kertoo sitä miten taitava kyseinen "omalääkäri" on:

Oli helteinen heinäkuun päivä. Sain suruviesti. Sinä olit kuollut. Muutaman päivän päästä lähdin metsäpalstallemme. Kuljin mäntykankaalla. Tuossa on lasten rakentama risumaja. Siinä lähellä sinun tekemäsi motti polttopuita ja tuolla yhdessä keräämämme oksakasaa. Tuska sisältäni pyrki ulos. Huusin suruni hiljaiseen metsään. Mäntyjen vankat oksat ottivat sen taakakseen, se laskeutui koivujen vihreyteen ja kimmeltäviksi kastepisaroiksi varvikkoon. Palasin kotiin rauhallisella mielellä. Sinä olit ikiajoiksi poissa metsistä, joissa olit lapsesta saakka kulkenut, mutta elit silti rinnallani. Myöhemmin huomasin, että halkopinolle oli löytynyt ottaja. Jonkun oli ollut minua helpompi hakea se metsästä pois. Vaan ei se haittaa. Minulle jäi luonto ja sen mieltä sekä sielua parantava voima.


                                    P.S. Riitti juuri kahden iltapalaleivät päälle ja hyvää oli.
                            
                               












sunnuntai 5. elokuuta 2018

Me tuulettelimme töiden merkeissä




Paljon onnea 133-vuotiaalle suomalaiselle kansallispuvulle! Miksi juuri 5.8. on merkkipäivä, siitä voit lukea vaikka täältä Kansallispuku Soja Murto. Toivottavasti tulevat vuodet ja vuosikymmenet tuovat puvut entistä enemmän kaapeista turuille, toreille ja monenlaisiin tilaisuuksiin. Jos ei aina kokonaisuuksina, niin ainakin tuunaamunperinne -henkisenä pukeutumisena.



Tänään ja vähän ennakkoonkin on järjestetty eri puolilla Suomea pienempiä ja suurempia tuuletustapahtumia. Kurkkaapa kansallispukuyhdistys Raita ry:n sivuille. Kaikilla ei ole mahdollisuutta osallistua juhlahumuun, mutta se ei estänyt pukujen tuontia kaapeista ihmisten ilmoille. Töihin lähtöön valmistautuminen vaan vaati hieman tavanomaista enemmän aikaa.


Kerrokset kohdillaan ja sitten vaan menoksi.












Olen tavattoman ilahtunut siitä, että nuorempi polvi työkavereistani Siidassa oli sonnustautunut kauniisiin saamenpukuihin merkkipäivän kunniaksi. Muutamalle varttuneemmalle oli käynyt se tavanomainen, kaappi oli kutistanut vuosikymmeniä sitten hankitun kansallispuvun. Nyt ne odottelevat pääsyä seuraavan sukupolven ylle.


Siidan asiakaspalvelun neitosia hienoissa saamenpuvuissaan ja joukossa yksi mummi
Räisälässään .Kaikki saamenpuvun ovat Utsjoen mallia.

 
Heimojen tanssi -teos on esillä Multiformes-näyttelyssä Inarin Siidassa 16.9. saakka.


Päivän aiheeseen sopii hyvin Siidan vaihtuvassa näyttelyssä, Multiformes - Tarinallisia taidekäsitöitä Lapista, oleva teos Heimojen tanssi. Se on tehty suomalaisten kansallispukujen kankaista ja koristeista. Mukana on myös saamenpukujen ja romaanipuvun teemoja. Teos viestii moninaisuuden ja eri kulttuurien keskinäisen kunnioituksen tärkeydestä.

Työt pulkassa, paita ja esiliina odottavat pesua, muut osat kaapissa ja lökähousut jalassa. Nyt sitten vaan nautitaan aurinkoisesta kesäillasta ja ihaillaan tuuletuskuvia Kansallispuku-ryhmän sivulla.


#kansallispukutuuletus #kansallispukutuuletus2018 #tuunaamunperinne



sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Miten metsätontut syntyvät?


Kaikkihan tietävät metsätontut, nuo pienet, pitkäikäiset metsien omistajat. Paljon olemme niistä kuulleet, mutta harva on niitä nähnyt. Jos sinulla on mahdollisuus vierailla Inarissa Siidassa, niin siellä Multiformes - Tarinallisia taidekäsitöitä Lapista -näyttelyssä luuraa muutama lajinsa edustaja.

Matsätonttujen syntymä on minulle yhtä arvoituksellista kuin niiden elämäkin, mutta sen tiedän, että näyttelyyn kotiutuneet yksilöt ovat syntyneet Irene Kangasniemen käsistä.




Tontut syntyvät jalat edellä.



Irene lisää punasaven joukkoon havunneulasia tukiaineeksi. Ja nehän sopivat hyvin nimenomaan metsätontun rakennusaineeksi. Kaukaa ei neulasia tarvitse lähteä keräämään kun Irenen työhuone Rovaniemellä sijaitsee mäntykankaalla.
























Pää ja ilmeet tekevät kustakin tontusta yksilön. Niiden kasvoilta voi hyvin lukea luonteenpiirteitä, tunteita ja mielialoja.





Pieni näyttelyvieras totesi minulle, että tontuilla on hirmuisen isot sieraimet. Pohdiskelimme tätä asiaa ja tulimme siihen tulokseen, että ehkä tontut toimivat eläinten tavoin paljolti hajuaistin perusteella ja siksi sieraimet ovat suuret.

Kerroin, että jos haluaa rakentaa kodin metsään, pitää tontuilta pyytää lupa. Sitten odotellaan jotakin merkkiä, joka voidaan tulkita suostumukseksi. "Mitä jos ne eivät anna lupaa", kysyi yksi lapsista. "Voiko niille maksaa, että saa rakentaa?". Hmm... vaikeita kysymyksiä.


Metsätontut
Irene Kangasniemi, 2016
punasavi ja luonnonmateriaalit



          Metsätontut -teos on nähtävillä Multiformes -näyttelyssä Inarin Siidassa 16.9.2018 saakka.