Steilneset – muistomerkki noitavainojen uhreille

Steilnesetin muistomerkki on pystytetty 91 noituuden harjoittamisesta teloitetun ihmisen muistolle. Tämä oli taannoisen Varanginvuonolle suuntautuneen retkeni kohde, joka saa sydämen sykkimään ahdistuksesta hieman tiuhempaan tahtiin ja paikasta kertomiselle ei oikein tahdo löytyä sanoja.

Hätkähdyttävä kuvajainen. Valkoinen kirkko peilautuu muistomerkin lasihuoneen tummasta seinästä.

Noitavainojen toimeenpanijoina olivat papisto ja oikeuslaitos. Voitaneen sanoa, että syyt tähän mielettömyyteen olivat tietämättömyys, ennakkoluulot, oman vallan heikentymisen pelko ja kateus. Epäoikeudenmukainen viranomaistoiminta myrkytti yhteisöjä ja kiihotti ihmisiä toinen toisiaan vastaan.

Kaksiosaisen Steilnesetin muistomerkin ovat suunnitelleet sveitsiläinen arkkitehti  Peter Zumthor ja ranskalaissyntyinen, mutta amerikkalaistunut taiteilija Louise Bourgeois. Viimeksi mainittu kuoli ennen kuin Norjan kuningatar Sonjan avasi muistomerkin yleisölle kesäkuussa 2011.

Finnmarkin läänissä tuomittiin vuosina 1600 - 1692 noituuden harjoittamisesta kuolemaan 91 miestä ja naista. Naisia heistä oli 77 ja miehiä 14. Tromssassa säilytettävät käräjäpöytäkirjat kertovat tuomittujen olleen aivan tavallisia naimisissa olleita naisia, piikatyttöjä, aviomiehiä ja ammatinharjoittajia kuten vaikkapa käsityöläisiä. Moninainen joukko ihmisiä, joista monet pyrkivät auttamaan yhteisöään mm. parantajina.

Kuulustelujen yhteydessä käytettiin yleisesti kidutusta ja vesikoetta. Vesikoe on absurdi testi, joka kuvaa koko vainon epäoikeudenmukaisuutta. Jos mereen heitetty syytetty kädet ja jalat sidottuna kellui oli hän ilman epäilystä noita, jos taas hukkui, niin tuli vapautettua syytteestä. Maine kyllä tuli puhdistettua, mutta henki meni joka tapauksessa.

Muistomerkin lasisen huoneen sisällä on taiteilija Louise Bourgeois teos, jonka roviossa palaa ikuinen tuli.

Viereinen,arkkitehti Zumthorin suunnittelema rakennus on 120 metriä pitkä ja sen seinille on ripustettu  jokaisen 91 uhrin nimi ja muut käräjäpöytäkirjoista ilmenneet tiedot mm. syytekohdat ja tunnustukset.

Pieneen vihkoseen on koottu tiedot kustakin tuomitusta ja jokaisesta viimeisenä merkintänä on  "Tuomittu kuolemaan roviolla polttaen."

Jos haluat jakaa tämän jutun myös omalle Facebook-sivullesi kavereittesi luettavaksi, niin löydät sitä varten painikkeen tästä alta.            

                                                                              👇

Rannalle noussut lohikäärme vai kalliolle rantautunut viikinkilaiva?

Drakkar Leviathan on vaikuttava maanmerkki Jäämeren rannalla Norjan Vuoreijan kylässä. Taideteos kertoo merestä, muuttoliikkeestä, myyteistä, laivoista, historiallisista tapahtumista, puusta ja valaista. Vuonna 2016 valmistuneen teoksen on luonut kuvanveistoryhmä Taibola Assemble. Materiaalina on käytetty ajopuuta.

Leviathan on heprean kieltä ja tarkoittaa mutkaista käärmettä, lohikäärmettä tai valasta. Tällainen merihirviö mainitaan muutamaan kertaan myös Raamatun teksteissä. Drakkar puolestaan merkitsee pitkää laivaa.

Teoksen toteuttanut Arkangeli/Severodvinsk -lähtöinen Taibola on kulttuurinen liike, joka on tehnyt runsaasti suurikokoisia installaatioita ja muuta taidetta Venäjällä ja Euroopassa. Kyseisen ryhmän norjalaisilla jäsenillä on oma taiteilijaresidenssinsä Vuoreijassa.

Mitkä mahtanevatkaan olla norjalais-venäläisen kulttuuriyhteistyön mahdollisuudet ja tulevaisuuden näkymät nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa?

Autiolla kalliolla kohoava Drakkar Leviathan on sykähdyttävä teos piirtyessään vasten pohjoisen taivasta hiljaisesti tarinaansa kertoen. Kun sitä lähestyy ja seisoo sen rangan suojassa vastaanottavaisena, niin viestin voi kuulla.

Drakkar Leviathan on oodi arktiselle luonnolle, pohjoisen ihmisille ja tarinoille. Teos resonoi minussa niin voimallisesti, että toivon meidän kohtaavan uudelleen. Voin kuvitella miten hieno elämys olisi tulla tänne kaamoksen ja lumen keskelle.

Irtiotto arjesta – autolla Varanginvuonon maisemareitillä

Ilman sen kummempaa suunnitelmaa pakkasin autoon yöpymisvälineet, vähän eväitä, vettä, kaksi koiraa ja asetuin itse kuskin paikalle. 

Tavoitteena oli vaan päästä irti arjen ympyröistä ja ihailla aikatauluista vapaana Pohjois-Norjan Varanginvuonon maisemareitin näkymiä. Lisäksi halusin pakoon sääskiä paikkaan, jossa voisin nauttia koirien kanssa ulkoilusta ilman inisijöitä.

Säätietojen mukaan Finnmarkin alueelle olisi luvassa sateetonta, mutta seudulle tavanomaiseen tapaan tuulista eikä mitään hellelukemia. Tuli vietettyä kaksi päivää ja yksi yö erinomaisissa olosuhteissa.

Reitiksi muodostui Kaamanen - Utsjoki - Nuorgam - Varangerbotn - Nesseby - Vesisaari - Vuoreija - Vesisaari -Varangerbotn - Pykeija - Näätämö - Sevettijärvi - Kaamanen. Paikallisajot mukaan lukien noin 820 km. 

Tunnelmallinen Nesseby

Uuniemen / Nessebyn 1800-luvun puolessa välissä valmistunut, pieni puukirkko sijaitsee veden äärellä, niemen kärjessä. Kävellessäni kirkkomaalla minulle tuli mieleeni Ulla-Lena Lundbergin nuoren saaristolaispapin elämästä kertova, hieno kirja Jää. (suosittelen, jos et vielä ole tarttunut kirjaan)

Kirkon kupeessa on kalastuselinkeinon merkitystä korostava, perinteinen kapakalojen kuivausteline.

Vesisaari 

Useissa pikkukylissä on rantaa myötäilevä tienpätkä, jossa voi tarkkailla lintuja. Tässä lokkilähiössä oltiin ahkerasti mm. jälkikasvun ruokintapuuhissa. Äänimaisema on vertaansa vailla (video). Tosin siihenkin ilmeisesti tottuu. Ainakin karvakaverien mielenkiinto äänien lähteeseen loppui aika nopeasti. Totesivat varmaan, että kuuluu asiaan eikä edellytä tavanomaista korkeampaa valppautta.

Yöpyminen yöttömässä yössä

Kuten kuvista näkyy ei ole pensaan pensasta puskapissipaikaksi. Muutaman tunnin unet ja aamukahvia klo 03.00 auringon paistaessa korkealta. Lämpötila +7 astetta eikä yhtään sääskeä aamupalaseurana.  Karvakavereille ruokaa, auton siistiminen, lenkille ja sitten matkaa jatkamaan.

Vuoreija

Vaikka olinkin liikkeellä varsin vähäisin suunnitelmin, niin täällä ovat ne kaksi keskeistä kohdetta, joiden takia halusin lähteän nimenomaan ajamaan Varanginvuonon reittiä.

Vuoreijassa sijaitsee Steilneset muistomerkki. Se on rakennettu Finnmarkin noitavainoissa poltettujen naisten ja miesten muistolle. Teoksen ovat suunnitelleet taiteilija Louise Bourgeois ja arkkitehti Peter Zumthor. Se avattiin yleisölle 2011.  

Toinen paikka, jossa olin halunnut päästä käymään on Vuoreijan pohjoispäässä, kallion päällä oleva kulttuurimaanmerkki Drakkar Leviathan. Se on tarina merestä, laivoista, muuttoliikkeestä, myyteistä, historiasta ja valaista.

Molemmat tekivät valtavan vaikutuksen ja kirjoitan ehkä kummastakin vielä vähän tarkemmin omat juttunsa.

Vuoreijan kaupunki itsessään on melkoisen erikoinen paikka. Ränsistyneitä autiotaloja kylki kyljessä käytössä olevien asumusten kanssa, sienillä maalia sudittuna luovalla otteella ja omaperäisiä patsaita. Sanoisin, että jossakin määrin kaurismäkeläinen tunnelma.

Domen - noitien tunturi

Domen -tunturin huipulle on rakennettu mielenkiintoinen taukopaikka. Läpinäkyvät seinämät tarjoavat tuulensuojaa ja samalla esteettömät näkymät eri suuntiin. Domen tarjoaa mahdollisuuden kokea arktisia olosuhteita ja keväällä siellä voi seurata satojentuhansien merilintujen elämää.

Domenia kutsutaan myös noitatunturiksi, sillä oikeuden pöytäkirjojen mukaan noidiksi tuomitut viettivät siellä noitasapattia ja solmivat liittoja paholaisen kanssa. 

WC ammusvarastossa

Paluumatkalla pysähdyin Gornitakissa. Nimi tarkoittaa maihinnousupaikka, josta alkaa matka tunturiin. Levähdyspaikalla on kunnostettu, II maailmansodan aikainen ammusvarasto, joka palvelee nyt matkailijoita hotelli helpotuksena.

Rantatörmää koristavat runsaslukuisat luonnonkukkaset. Silmiinpistävinä, vaaleansinisinä mattoina levittäytyvät lemmikit. Aallonmurtajalla kävi niin voimakas tuuli, että jos karvakavereilla olisi ollut tarvetta hilseenpoistoon turkeistaan, niin täällä se olisi tapahtunut erittäin tehokkaasti. 

Enää pieni pyrähdys ja saavutaan vuonon pohjukassa sijaitsevaan Varangerbotnin kylään. Siellä pitää päättää minkä reitin valitsen loppumatkaa varten. 

Utsjoelle ja sieltä suorinta tietä kotiin en harkitse. Se oli tuloreittini, mutta E75-tien parannustöiden takia matkanteko ei ollut mitenkään miellyttävää. Utsjoelta voisi valita Tenojoen Norjan puoleisen reitin Karigasniemelle ja sieltä kotiin olisi vain 70 kilometriä.

Päädyin kuitenkin kääntymään vuonon pohjukasta kohti Kirkkoniemeä ja pistäydyin vanhojen aikojen muistoksi Pykeijan kalastajakylässä. Pikku-Suomeksikin kutsuttu kylä tuli tutuksi aikoinaan useiden matkaoppaana tehtyjen retkien myötä.

Kylän historia näkyy selvästi kirkkoa ympäröivän sievän hautausmaan kivien suomalaisperäisissä nimissä ja suomalaisille hyvin ymmärrettävissä olevassa kveenin kielessä, joka on vanhan polven osaajien lisäksi elpynyt nyt myös joidenkin nuorten keskuudessa.

Vielä hetki Näätämöjoen Kolttakönkään kuohuja ihailemassa ja sitten rajan yli Suomen puolelle. 

Seuraavaksi Sevettijärvi. Aurinkoinen ilta. Muutama tiellä löntystelevä poro ja pari autoa eivät aiheuttaneet viimeisen vajaan 100 kilometrin matkalle liikenneruuhkaa.

Vaikka olisi kuinka mukava reissu, niin kotiin on aina kiva saapua. Tällä kertaa meinasin kyllä pyörtää takaisin tulosuuntaan. Viileän merituulen ja sääskettömyyden jälkeen totesin auton oven avatessani, että meillä oli 28 asteen helle ja inisevä vastaanottokomitea.

Tulesta voimansa saanut

Lopullisesti kadonneeksi luullun ja haikeasti itketyn sormuksen tarina.

Joku ehkä muistaa somejulkaisuni viime kesältä, jossa esittelin uuden sormukseni. Sen on suunnitellut ja toteuttanut Paarma Designin taitava ja idearikas Tytti Bräysy. Kerroin haluavani sormuksen, jossa olisi joku kansanomainen, karjalaisiin juuriini viittaava aihe.

Tytti koristeli sormuksen runonlaulajan kädet -syblolista tyylitellyllä ornamentilla. Hän kertoi valinneensa tämän kuvio osittain myös siksi, että halusi tuoda siinä esille minun vuosikymmeniä jatkuneen toimintani tarinankertojana matkailualalla. Rakastuin sormukseen ensinäkemältä!

Kesä kääntyi syksyksi. Sitä seurasivat talven lumisateet ja pakkaset. Eräänä kirpeänä iltana oli pihalla ottamassa kuvia tähtitaivaasta ja revontulista. Pian kädet olivat kuitenkin niin kohmeessa, että oli pakko luovuttaa ja palata sisälle lämpimään. 

Jonkun ajan päästä huomasin kauhukseni, että sormus oli kadonnut! Etsin lapasen sisältä, takin taskusta, kumosin ja seuloin keittiön roskasangon, kävin läpi kaikki kierrätykseen menevät muovit ja pahvit. Kolusin kaikki paikat, johon muistelin käteni kuluneen päivän aikana koskeneen. Epätoivo iski ja itkuhan siinä tuli.

Puin ulkovaatteet ylleni ja varustauduin sekä otsa- että taskulampulla. Lähdin seuraamaan omia jälkiäni ja yritin tihrustella valkoisen lumen joukosta jotakin kiiltävää, joka osoittautuisi kadonneeksi sormukseksi. Turhaan.

Yht´äkkiä mieleeni putkahti jostakin aivan hullu ajatus. Mitä jos sormus olisi lentänyt puita syöttäessäni tulipesään? Tuhkalapion kanssa ensin takan kimppuun. Ei mitään. Sitten pannuhuoneeseen. Aloin vetää tuhkia pieni määrä kerrallaan metalliseen lapioon ja työnsin käteni tunnustellen tuhkaan. Ensimmäinen lapiollinen ei tuottanut tulosta, mutta toisen kohdalla kuului kilahdus. Kaivelin vielä tarkemmin enkä ollut uskoa silmiäni kun tuhkan seasta paljastui sormukseni. Ehjänä, mutta hieman itseensä ottaneena. Riemu tuntui sydämen pohjassa saakka! Minä käyttäisin tätä vaikka vähän vaurioituneena.

Jonkun päivän päästä kävin näyttämässä sormusta Tytille. Hän otti sormuksen huomaansa ja ammattilaisena sai palautettua sen alkuperäisen kauneuden. Ajattelin, että sormus on nyt vieläkin merkityksellisempi kun se on tulessa koeteltu ja voimalliseksi havaittu.

🔥