tiistai 23. lokakuuta 2018

Koulun käsityötunnit...

painajaisia vai koko elämän läpi jatkuvan innostuksen alku? Molempiin vaihtoehtoihin nousee varmasti useampi käsi.




Komeroita siivotessani tuli vastaan yli puolivuosisataa sitten valmistunut kouluaikainen käsityötuote. Vohvelipyyhe, jota sen melko virttyneestä kunnosta päätellen on myös käytetty. Mitään mielikuvaa minulla ei ole tämän tuotoksen tekovaiheista.

Oma suhteeni koulun käsityön opetukseen taitaa olla aika neutraali. Ei ole muistoja hikisten kämmenten vanuttamista patalapuista, mutta ei myöskään suurista onnistumisen tunteista. Äitini, mummoni tai naapurintäti eivät lukeudu niihin, jotka ovat saaneet minun sukkani kutomisesta kiitettävän. Niitäkin olen tavannut, joiden hyvä numero ei kestä täysin päivänvaloa. 😊 Tosin nämä rikokset ovat varmaan jo aikaa sitten vanhentuneet. Veljeni muista virkanneet somion, joka oli kapea ja mielenkiintoisesti vaihtelevan levyinen. Pitääpä muistaa kysyä jäikö tuosta haasteesta traumoja.


Onko mikään muuttunut?


Ei ainakaan sen perusteella mitä löysin erään piirongin laatikon perukoilta. Joitakin vuosikymmeniä  oman vohvelipyyhkeeni jälkeen omat lapseni tekivät erehdyttävästi samansorttisia käsitöitä. Nyt vaan vähän pienempinä versioina. Tallessa ovat kummankin lapsen tekemät tabletit.





Lastenlasten käsityötuntien tuotoksia en ole tutkinut. Mahtaakohan joukosta löytyä kolmannen sukupolven vohvelikankainen kirjontatyö?

Löytyy tai ei, niin jaan asiantuntijoiden huolen koulujen taitoaineiden pienistä tuntimääristä. Uhkana on käsityötaitojen katoaminen. Menetyksiin voidaan lukea myös se, että käsillä tekemisen on tutkitusti osoitettu lisäävän ihmisten hyvinvointia ja onnellisuutta.


Käsityötunneilta käsityöläiseksi


Kukaan ei varmaan kouluaikana olisi voinut kuvitellakaan, että hankin joskus leipäni käsitöillä. Koulun jälkeen tämä tie ei houkuttanut lainkaan. Myöhemmin sen polun varrelta löytyi lähinnä keskeneräisiä tekeleitä, joista koko ikänsä käsitöitä tehnyt äitini muisti huomautella.

Mistä lienee, lasten synnyttyä, tuli ajatus kokeilla ompelemista. Muutama onnistunut vaatekappale johti siihen, että tein useamman vuoden ajan lähes kaikki vaatteet, päällysvaatteita myöden, niin lapsille kuin itselleni. Tämä kausi päättyi omiin työkiireisiin ja varhaisteini-ikään ehtineisiin lapsiini, jotka eivät enää kelpuuttaneet kotitekoisia päälle pantavia.

Huolimatta vuosien mittaisista tauoista käsitöiden tekemisessä ja mittavaksi muodostuneesta keskeneräisten käsitöiden hautuumaasta, jossakin sisällä oli kuitenkin siemen itämässä. Olin saanut sen jo varhain lapsuudessa ehkä molempien vanhempien puolelta geeneissä ja ympäristön vaikutuksesta.




Muistan hyvin istuneeni ukkilan vintillä kangaspuiden äärellä. Siitä kokemuksesta syntyi haave olla vielä joskus paikassa, jossa minulla on kangaspuut ja ikkunasta näkymä kauniiseen luontoon. Tästä unelmasta tuli totta muutettuani Lappiin.

Jos koulun käsityötunneista ei tarttunut mainittavaa oppia, niin senkin edestä minun on kiittäminen Inarin kansalaisopiston tekstiilityön opettajaa, Terttu Saniolaa. Hän sai kipinän roihahtamaan liekkeihin niin kudonnan kuin huovutuksenkin saralla. Loput taidot olen hankkinut vuosien varrella pääasiassa yrityksen ja erehdyksen kautta.


Punaisena lankana luonnonmateriaalit ja värit


Käsillä tekeminen on nykyisin minulle ammatti, harrastus ja elämäntapa. Käytän töissäni luonnonläheisiä materiaaleja ja lähes kaiken värjään itse. Väriliemiin uppoavat niin villa, silkki, puu, nahka kuin poronsarvet ja luutkin. Nautin käsilläni työskentelystä enkä osaa kuvitellakaan olevani tekemättä jotakin.




Ympärilleen katsellessa ja taitavien tekijöiden töitä ihaillessa tulee monesti mieleen, että tuollainenkin taito olisi kiva opetella. Yksi näistä minua kutkuttavista olisi kehrääminen. Ihan vain omaksi iloksi. Pelastin menneenä kesänä pari elämää nähnyttä ja jonkin verran kunnostusta kaipaavaa rukkia. Aika näyttää saanko ne ehostettua toimintakuntoon ja löytyykö aikaa kehruutaidon haltuunottoon.





Toivotan kaikille hyvää Suomalaisen käsityön päivää! Kukin viettäköön sitä itselleen sopivalla tavalla joko käsitöitä tehden tai jos paremmin luonnistuu, niin muiden taidokkaita töitä ihaillen ja arvostaen.💓






























torstai 16. elokuuta 2018

Ajan ratas pyörii vinhaa vauhtia





Huomasin juuri, että Multiformes - Tarinallisia taidekäsitöitä Lapista -näyttelyn yli 4 kuukauden esilläoloajasta Inarin Siidassa on kulunut jo valtaosa. Vastahan ne olivat avajaiset, ja nyt on jäljellä enää kuukausi.

Ajan kulumiseen liittyy omalla tavallaan myös näyttelyn teos Kiertokulku. Siinä on toisiaan seuraavat Lapin kahdeksan erilaista vuodenaikaa ja kierokulku, joka etenee alusta loppuun alkaakseen taas uudelleen.



Teos on toteutettu ryijytekniikalla pääosin kasvivärjätyistä villalangoista. Lisäksi siinä on poronnahkaa ja uusiokäyttöön otettu polkupyörän ratas, jonka olen pelastanut kaikille täkäläisille tutusta "Jaskan valinnasta" eli jäteasemalta.



Rattaan pinnojen lomassa köynnöstää värjättyä rottinkia ja poron rumpunahasta tehtyjä lehtiä.


Pääteos, sen teemaan toteutettu pieni taulu kooltaan 30 x 40 cm ja postikortti. Teoskuva: Paadar Images

Näyttelyn jokaisen teoksen teemasta on toteutettu myös pieni taulu. Nämä kaikki 16 pikkuteosta on laitettu esille yhtenä kollaasina. 



Lapin luonnossa olosuhteet, värit ja valot vaihtelevat niin voimakkaasti, että vuosi on perinteisesti jaettu kahdeksaan vuodenaikaan. Jokaiselle jaksolle on tehtävänsä. On sopivat hetket kalastaa,  metsästää, kerätä luonnonantimet ja ottaa talteen käsityömateriaalit. Oma aikansa on käsitöiden tekemiselle, porojen erottelulle ja vasojen syntymälle. Ihmisten elämää ovat aina rytmittäneet kahdeksan toisistaan poikkeavaa jaksoa. Milloin tarvotaan syvissä lumissa revontulten leikkiessä  kaamostaivaalla, milloin valvotaan yöttömän yön auringon alla.

Vuodenkierto sisältää syntymistä, uudistumista, kehittymistä, kasvamista ja kuolemaa. Kahdeksan vuodenajan täytyttyä kaikki alkaa jälleen alusta.


Oda-Liv Koivisto: Kiertokulku, 2017,  110 x 110 cm. Kuva: Arktikum/Asko Leskinen

Vaikka aika kuluukin nopeasti, niin vielä ehtii käydä katsomassa Multiformes-näyttelyn Siidassa. Se on esillä kesäkauden loppuun, 16.9.2018 saakka. Tämän jälkeen teokset siirtyvät Kakslauttanen Arctic Resortiin. Kiertokulku ja muutkin näyttelyssä olevat teokseni etsivät lopullista sijoituspaikkaansa, "rakastavaa kotia", tulevan tammikuun jälkeen.



Multiformes - Tarinallisia taidekäsitöitä Lapista -näyttely Inarin Siidassa 16.9.2018 saakka.











tiistai 14. elokuuta 2018

Käväisimme illansuussa "omalääkärillä"




Ei siksi, että olisi ollut jotakin erityistä syytä. Vaan useinhan sitä työtä tekevällä on hartiat jumissa, jossakin kolotusta ja mielikin kaipaa lepoa. Vastaanotto kesti melkein kaksi tuntia. Sain lääkettä silmille, keholle, mielelle ja jotakin myös kielelle. Karvakaverini Ulda sai omat, lajityypilliset virikkeensä ja virkistyksensä.




Kotiin tuomisina olivat se ainut punikkitatti, jonka löysin ja sekalaista rautaromua mahdollisesti joissakin tulevissa projekteissa käytettäviksi.




Kaverillani on tapana syksyn aikana kantaa metsäreissuilla mukanaan erilaisia leluja ja unohtaa ne sitten milloin minnekin. Tänään löysimme lempilelun, joka oli ollut kateissa koko talven ja kesän. Pieni, punainen kettu oli kokenut kovia ja on pehmokirurgin tarpeessa.




Tämä samainen "omalääkäri", nimeltään luonto, on ollut minulle innoittajana myös yhteen Multiformes -näyttelyn teokseen. Luontoon kannan suruni, rauhana tuon takaisin -teos on valmistettu poronnahasta ja kelolaudasta.



Oda-Liv Koivisto: Luontoon kannan suruni, rauhana tuon takaisin -triptyykki 2017. Kuva:Arktikum/Asko Leskinen


Kuten kaikkiin näyttelyn teoksiin, tähänkin liittyy tarina. Se kertoo sitä miten taitava kyseinen "omalääkäri" on:

Oli helteinen heinäkuun päivä. Sain suruviesti. Sinä olit kuollut. Muutaman päivän päästä lähdin metsäpalstallemme. Kuljin mäntykankaalla. Tuossa on lasten rakentama risumaja. Siinä lähellä sinun tekemäsi motti polttopuita ja tuolla yhdessä keräämämme oksakasaa. Tuska sisältäni pyrki ulos. Huusin suruni hiljaiseen metsään. Mäntyjen vankat oksat ottivat sen taakakseen, se laskeutui koivujen vihreyteen ja kimmeltäviksi kastepisaroiksi varvikkoon. Palasin kotiin rauhallisella mielellä. Sinä olit ikiajoiksi poissa metsistä, joissa olit lapsesta saakka kulkenut, mutta elit silti rinnallani. Myöhemmin huomasin, että halkopinolle oli löytynyt ottaja. Jonkun oli ollut minua helpompi hakea se metsästä pois. Vaan ei se haittaa. Minulle jäi luonto ja sen mieltä sekä sielua parantava voima.


                                    P.S. Riitti juuri kahden iltapalaleivät päälle ja hyvää oli.
                            
                               












sunnuntai 5. elokuuta 2018

Me tuulettelimme töiden merkeissä




Paljon onnea 133-vuotiaalle suomalaiselle kansallispuvulle! Miksi juuri 5.8. on merkkipäivä, siitä voit lukea vaikka täältä Kansallispuku Soja Murto. Toivottavasti tulevat vuodet ja vuosikymmenet tuovat puvut entistä enemmän kaapeista turuille, toreille ja monenlaisiin tilaisuuksiin. Jos ei aina kokonaisuuksina, niin ainakin tuunaamunperinne -henkisenä pukeutumisena.



Tänään ja vähän ennakkoonkin on järjestetty eri puolilla Suomea pienempiä ja suurempia tuuletustapahtumia. Kurkkaapa kansallispukuyhdistys Raita ry:n sivuille. Kaikilla ei ole mahdollisuutta osallistua juhlahumuun, mutta se ei estänyt pukujen tuontia kaapeista ihmisten ilmoille. Töihin lähtöön valmistautuminen vaan vaati hieman tavanomaista enemmän aikaa.


Kerrokset kohdillaan ja sitten vaan menoksi.












Olen tavattoman ilahtunut siitä, että nuorempi polvi työkavereistani Siidassa oli sonnustautunut kauniisiin saamenpukuihin merkkipäivän kunniaksi. Muutamalle varttuneemmalle oli käynyt se tavanomainen, kaappi oli kutistanut vuosikymmeniä sitten hankitun kansallispuvun. Nyt ne odottelevat pääsyä seuraavan sukupolven ylle.


Siidan asiakaspalvelun neitosia hienoissa saamenpuvuissaan ja joukossa yksi mummi
Räisälässään .Kaikki saamenpuvun ovat Utsjoen mallia.

 
Heimojen tanssi -teos on esillä Multiformes-näyttelyssä Inarin Siidassa 16.9. saakka.


Päivän aiheeseen sopii hyvin Siidan vaihtuvassa näyttelyssä, Multiformes - Tarinallisia taidekäsitöitä Lapista, oleva teos Heimojen tanssi. Se on tehty suomalaisten kansallispukujen kankaista ja koristeista. Mukana on myös saamenpukujen ja romaanipuvun teemoja. Teos viestii moninaisuuden ja eri kulttuurien keskinäisen kunnioituksen tärkeydestä.

Työt pulkassa, paita ja esiliina odottavat pesua, muut osat kaapissa ja lökähousut jalassa. Nyt sitten vaan nautitaan aurinkoisesta kesäillasta ja ihaillaan tuuletuskuvia Kansallispuku-ryhmän sivulla.


#kansallispukutuuletus #kansallispukutuuletus2018 #tuunaamunperinne



sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Miten metsätontut syntyvät?


Kaikkihan tietävät metsätontut, nuo pienet, pitkäikäiset metsien omistajat. Paljon olemme niistä kuulleet, mutta harva on niitä nähnyt. Jos sinulla on mahdollisuus vierailla Inarissa Siidassa, niin siellä Multiformes - Tarinallisia taidekäsitöitä Lapista -näyttelyssä luuraa muutama lajinsa edustaja.

Matsätonttujen syntymä on minulle yhtä arvoituksellista kuin niiden elämäkin, mutta sen tiedän, että näyttelyyn kotiutuneet yksilöt ovat syntyneet Irene Kangasniemen käsistä.




Tontut syntyvät jalat edellä.



Irene lisää punasaven joukkoon havunneulasia tukiaineeksi. Ja nehän sopivat hyvin nimenomaan metsätontun rakennusaineeksi. Kaukaa ei neulasia tarvitse lähteä keräämään kun Irenen työhuone Rovaniemellä sijaitsee mäntykankaalla.
























Pää ja ilmeet tekevät kustakin tontusta yksilön. Niiden kasvoilta voi hyvin lukea luonteenpiirteitä, tunteita ja mielialoja.





Pieni näyttelyvieras totesi minulle, että tontuilla on hirmuisen isot sieraimet. Pohdiskelimme tätä asiaa ja tulimme siihen tulokseen, että ehkä tontut toimivat eläinten tavoin paljolti hajuaistin perusteella ja siksi sieraimet ovat suuret.

Kerroin, että jos haluaa rakentaa kodin metsään, pitää tontuilta pyytää lupa. Sitten odotellaan jotakin merkkiä, joka voidaan tulkita suostumukseksi. "Mitä jos ne eivät anna lupaa", kysyi yksi lapsista. "Voiko niille maksaa, että saa rakentaa?". Hmm... vaikeita kysymyksiä.


Metsätontut
Irene Kangasniemi, 2016
punasavi ja luonnonmateriaalit



          Metsätontut -teos on nähtävillä Multiformes -näyttelyssä Inarin Siidassa 16.9.2018 saakka.

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Käsillä tekemistä ja onnistumisen iloa


Päättyvän viikon mukavimpiin hetkiin kuului työpaja Siidan henkilökunnan kanssa. Multiformes - Tarinallisia taidekäsitöitä Lapista -näyttelyn innoittamana pieni pioneeriryhmä kokoontui työpäivän päätteeksi tekemään jotakin tavanomaisesta poikkeavaa.


Monilla on nykyisin työ, jossa ei juuri tarvitse harjoittaa kädentaitoja. Usein tuntuu, että vaikka koko päivän on huhkinnut, niin mitään näkyvää lopputulosta ei synny. Me päätimme tehdä jotakin raporttien laatimisesta, hallintohommista ja asiakaspalvelusta poikkeavaa.
 


Jokainen osallistuja toi mukanaa jotakin itselleen tärkeää kuten valokuvan, poronsarven ja pieniä muistoesineitä. Minä pakkasin mukaan muutama laatikollinen erilaisia työkaluja ja monenlaisia tilpehööriä. Hieman ennakkosuunnittelua ja tekemisen syrjään kiinni. Erilaisten materiaalien tuntu käsissä, värien ja muotojen yhdistely olivat selvästikin varsin terapeuttista ja iloa tuovaa vastapainoa normaalille työpäivälle.





Muutaman tunnin työskentelyn jälkeen jokaisella oli kotiin viemisinä hienoa ITE-taidetta. Itse tehty teos, johon oli nivottu suvun tarinaa tai pala menneestä ja monenlaisia muistoja.



Kun yhdeksän jälkeen illalla ajelin kevätsateessa kotia kohti, minulla oli hyvä mieli siitä, että työpajaan osallistuneet oikeasti tuntuivat nauttineen yhteisestä iltapuhteestamme. Luulenpa vaan tämän joukon saaneen sellaisen kipinän, että jatkoa seuraa, ja mukaan houkutellaan työkaveritkin.






perjantai 11. toukokuuta 2018

Pientä sievää pelastetuista ja säilötyistä

Luonneanalyysi; henkilö, joka ei raaski heittää mitään pois, pelastaa sitä sun tätä mm. kaatopaikalta ja ajattelee, että kaikkea voidaan vielä joskus tarvita. Tunnustan. Siksi työhuoneen laatikoihin, rasioihin ja koreihin kertyy jos jonkinlaisia aarteita. Viime päivinä olen penkonut näitä varastoja ja päätin ottaa edes pienen murto-osan uusiokäyttöön ja laittaa kietoon.

Kysy vaan, mitä ei olisi säästetty ja pelastettu. :)


Minitauluissa on taustana käsin marmoroitua paperia,ja  pienimmät ovat hädin tuskin parin tulitikkurasia kokoisia.

Kahvipaketti on edelleen oiva mökkituliainen. Päivän sankaria ilahduttaa ihan varmasti kukkanen ja kaunis kortti, mutta voisiko vaihtelun vuoksi ojentaa jotakin tällaista?


Käsinkudotut pitsiliinat muuntuivat seinäkoristeiksi.

Näitä oli tosi hauska näperrellä eikä vähiten siksi, että mitään uutta ei tarvinnut hankkia. Kaikki materiaalit olivat valmiiksi vuosien varrella kertyneitä. Osittain toisten hylkäämiä, käytöstä poistettuja tai roskiin menossa olleita ylijäämäpaloja. Uusiokäyttöä parhaimmillaan. Tuli himpun verran sellainen maailmanpelastaja -fiilis. :)


Lisää kuvateksti

Kiva välipalaprojekti on nyt tältä erää ohi ja on aika palata ns. normitöiden pariin. Toivottavasti nämä pääsevät ilahduttamaan jotakuta vaikkapa muistoksi kivoista juhlista tai mukavasta yhteisestä ajasta suloisessa Suomen suvessa.







maanantai 30. huhtikuuta 2018

Oda´s Secret #1



Päätin sitten olla itsekäs ja käyttää eilisen sunnuntain ihan vain itseäni varten. Tiedättehän te Victoria´s Secret -alusvaatemalliston. Minulle tuli myös hinku paneutua alusvaatteisiin, mutta suomalaiskansallisella ja perinteisellä otteella.

Kansallispukujen villaiset hameet ovat usein kutittavia ja siksi niiden alla olisi hyvä pitää alushametta. Toinen - ja ehkäpä vielä  tärkeämpi syy - alushameilla saadaan kantaja näyttämään muhkealta. Leveät lanteet ja kookas takamus olivat kansallispukujen esikuvien aikakaudella merkki terveydestä ja hyvästä synnyttäjästä. Nykyisten mallimittaisten naisten olisikin pitänyt pukea useampi alushame ja juhlahameen alle vielä arkihame muhkeutta tuomaan. No, minulla on mittoja ihan omasta takaa, joten tyydyin nyt ensialkuun kokeilemaan yhden alushameen tekemistä.

Koska en ollut sen kummemmin valmistautunut tähän projektiin, kävin matonkuteiksi tarkoitettujen kangaskasojen kimppuun. Sieltä löytyi vanha pöytäliina, joka muistini mukaan on palvellut veljeni ja kälyni taloudessa. Se sopi hyvin tarkoitukseeni. Pitkittäin halkaistuna sain hameelle leveyttä noin 3,5 metriä. Enemmänkin olisi voinut olla, mutta tällä mentiin.




Poimutin vyörätön suunnilleen sentin laskoksille. Tiivimmin ja vielä pienempiä laskoksia erityisesti taakse ja sivuille. Yhdestä miljoonalaatikosta löytyi ystävättäreni jäämistöstä tullutta pitsiä helman somisteeksi.

Useissa kansallispuvuissa on pieni, vyötärölle pirtanauhalla kiinnitettävä tasku. Sellaista ei kuitenkaa ole esimerkiksi minun Räisälän puvussani, joten tein lähelle helmaa taskun tarpeellisille tavaroille (nykyisin se taitaa usein olla avaimet ja puhelin).
 


Tästä projektista tuli todella hyvä mieli. Sain kiertoon ja käyttöön vuosia varastoituna lojuneet pöytäliinan ja pitsin. Pöytäliinakankaassa on mukana elettyä elämää; paikkasin pienen, hituuntuneen kohdan ja jäi sinne poimujen sisään joku kahvitahrakin, joka ei pesussa ole lähtenyt pois. Kaiken tämän olisi tehnyt myös esiäitini aikana, jolloin ei ollut materiaaleja haaskattavaksi.

Meinasin nyt vaan istuskella jalat oikosenaan tehdystä työstä ja vapunaatosta nauttien, mutta täytyy varmaan hakea sakset ja siivota ainakin tuo yksi roikkumaan jäänyt langanpätkä. :)



keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

"Lähikauppa" omalla takapihalla



"Kotini lähellä odottaa minua ilmainen, vihreä supermarket", toteaa Irene Kangasniemi omasta elinpiiristään Rovaniemen Saarenkylässä. "Marjoja ja sieniä en itse asiassa voi lähempää löytää, sillä parhaat marja-apajat ovat aivan selkäni takana. Luonnossa minua odottaa keväästä syksyyn todellinen lähiruoka.
Olen kerännyt luonnonantimia Lapin luonnosta jo yli 50 vuotta."



Kuvat: Oda Koivisto ja Irene Kangasniemi

"Maaäiti ei tarjoa minulle pelkästään luonnonantimia, vaan metsissä ja soilla kulkeminen antaa minulle henkistä voimaa ja auttaa jaksamaan arjen askareissa", kertoo Irene luontosuhteestaan.


Kuva: Oda Koivisto


Kiitokseksi vuosikymmenien aikana luonnolta saamistaan lahjoista, Irene maalasi Multiformes-näyttelyyn teoksen Luonto on supermarkettini.



 

Luonto on supermarkettini 


Irene Kangasniemi, 2017
akryylimaali, poronnahka, poronsarvi, koivunpahka



Kuvat: Irene Kangasniemi ja Asko Leskinen / Lapin maakuntamuseo


Teokseen  liittyy itse maalauksen lisäksi metsässä liikkujalle tarpeellisia ja tuttuja esineitä; perinteinen poronnahkainen eväsreppu, kahvipussisetti sekä koivun pahkasta valmistettu juomakuppi, kuksa ja puukot.





Jos suuremmat taideinvestoinnit eivät juuri nyt ole ajankohtaisia, niin tämän värikkään teoksen - tai vaikka useammankin kappaleen -  voi hankkia itselleen postikortin muodossa. :)

                                     Luonto on supermarkettini -teos on nähtävillä Multiformes-näyttelyssä 
                                     Siida - Ylä-Lapin luontokeskus ja saamelaismuseossa 4.5. - 16.9.2018.










perjantai 13. huhtikuuta 2018

Kuun kurottelun sijaan kannattaa hankkia vaikka suurennuslasi



Kolmisen kuukautta (sehän on neljännesvuosi!) on kulunut siitä kun Multiformes-näyttelyn teokset vietiin Rovaniemelle ja ruvettiin pystytyshommiin. Aika rientää, ja kiireessä unohtuu, että pitäisi välillä pysähtyä. Usein havittelemme kuuta taivaalta vaikka ympärillämme on kaikkea pientä ja kaunista. Tästä ajatuksesta syntyi teokseni "Pieniä puroja ja onnen muruja".

Näyttelyn rakentaminen Lapin maakuntamuseoon Arktikumissa sujui lähes tanssin tavoin
näyttelyamanuenssi Tuija Alarieston ammattitaidon ansiosta.


Luonnonmateriaaleja kalannahasta Luoston ametisteihin


Teokseen on värjätty, muokattu, virkattu, rullattu, väännetty, sahattu, leikattu, liimattu... silkkiä, poronturkista, puuta, sarvea - kymmeniä eri materiaaleja. Kun tutkii teoksen yksityiskohtien muotoja, värejä ja pintoja ei voi olla näkemättä pienessä piilevää viehkeyttä.




Lisäksi menin ihan tieten tahtoen rikkomaan teosta varten peilin. Ennen vasarointiin ryhtymistä kyllä kovasti emmin, mutta tein naisen logiikalla päätelmän; peilin särkyminen tuo onnettomuutta, sirpaleet puolestaan onnea. Lopputulos on +/- 0 ja sitten räsähti.


Pieniä puroja ja onnen muruja
 

Oda-Liv Koivisto, 2016
110 x  160 cm



Näyttelyluettelossa on teokseen liittyvä kertomus, josta poimin tähän pätkän:

"Eräänä syksynä tapasin pienen pojan, joka oli päässyt Lappiin lomalle. Hän kertoi minulle silmät loistaen, että oli nähnyt metsässä keijukaisten torvisoittokunnan. Hetken asiasta juteltuamme kävi selville, että poika oli ihaillut kannolla kasvanutta torvijäkälää.



                                                                            *****

Multiformes - Tarinallisia taidekäsitöitä Lapista näyttely on nähtävillä Rovaniemellä Arktikumissa Lapin maakuntamuseossa vielä pari päivää, sunnuntaihin 15.4. saakka. Seuraavaksi näyttely siirtyy Inariin Siida -saamelaismusero ja Ylä-Lapin luontokeskukseen.