torstai 16. elokuuta 2018

Ajan ratas pyörii vinhaa vauhtia





Huomasin juuri, että Multiformes - Tarinallisia taidekäsitöitä Lapista -näyttelyn yli 4 kuukauden esilläoloajasta Inarin Siidassa on kulunut jo valtaosa. Vastahan ne olivat avajaiset, ja nyt on jäljellä enää kuukausi.

Ajan kulumiseen liittyy omalla tavallaan myös näyttelyn teos Kiertokulku. Siinä on toisiaan seuraavat Lapin kahdeksan erilaista vuodenaikaa ja kierokulku, joka etenee alusta loppuun alkaakseen taas uudelleen.



Teos on toteutettu ryijytekniikalla pääosin kasvivärjätyistä villalangoista. Lisäksi siinä on poronnahkaa ja uusiokäyttöön otettu polkupyörän ratas, jonka olen pelastanut kaikille täkäläisille tutusta "Jaskan valinnasta" eli jäteasemalta.



Rattaan pinnojen lomassa köynnöstää värjättyä rottinkia ja poron rumpunahasta tehtyjä lehtiä.


Pääteos, sen teemaan toteutettu pieni taulu kooltaan 30 x 40 cm ja postikortti. Teoskuva: Paadar Images

Näyttelyn jokaisen teoksen teemasta on toteutettu myös pieni taulu. Nämä kaikki 16 pikkuteosta on laitettu esille yhtenä kollaasina. 



Lapin luonnossa olosuhteet, värit ja valot vaihtelevat niin voimakkaasti, että vuosi on perinteisesti jaettu kahdeksaan vuodenaikaan. Jokaiselle jaksolle on tehtävänsä. On sopivat hetket kalastaa,  metsästää, kerätä luonnonantimet ja ottaa talteen käsityömateriaalit. Oma aikansa on käsitöiden tekemiselle, porojen erottelulle ja vasojen syntymälle. Ihmisten elämää ovat aina rytmittäneet kahdeksan toisistaan poikkeavaa jaksoa. Milloin tarvotaan syvissä lumissa revontulten leikkiessä  kaamostaivaalla, milloin valvotaan yöttömän yön auringon alla.

Vuodenkierto sisältää syntymistä, uudistumista, kehittymistä, kasvamista ja kuolemaa. Kahdeksan vuodenajan täytyttyä kaikki alkaa jälleen alusta.


Oda-Liv Koivisto: Kiertokulku, 2017,  110 x 110 cm. Kuva: Arktikum/Asko Leskinen

Vaikka aika kuluukin nopeasti, niin vielä ehtii käydä katsomassa Multiformes-näyttelyn Siidassa. Se on esillä kesäkauden loppuun, 16.9.2018 saakka. Tämän jälkeen teokset siirtyvät Kakslauttanen Arctic Resortiin. Kiertokulku ja muutkin näyttelyssä olevat teokseni etsivät lopullista sijoituspaikkaansa, "rakastavaa kotia", tulevan tammikuun jälkeen.



Multiformes - Tarinallisia taidekäsitöitä Lapista -näyttely Inarin Siidassa 16.9.2018 saakka.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti