Irtiotto arjesta – autolla Varanginvuonon maisemareitillä

Ilman sen kummempaa suunnitelmaa pakkasin autoon yöpymisvälineet, vähän eväitä, vettä, kaksi koiraa ja asetuin itse kuskin paikalle. 

Tavoitteena oli vaan päästä irti arjen ympyröistä ja ihailla aikatauluista vapaana Pohjois-Norjan Varanginvuonon maisemareitin näkymiä. Lisäksi halusin pakoon sääskiä paikkaan, jossa voisin nauttia koirien kanssa ulkoilusta ilman inisijöitä.

Säätietojen mukaan Finnmarkin alueelle olisi luvassa sateetonta, mutta seudulle tavanomaiseen tapaan tuulista eikä mitään hellelukemia. Tuli vietettyä kaksi päivää ja yksi yö erinomaisissa olosuhteissa.

Reitiksi muodostui Kaamanen - Utsjoki - Nuorgam - Varangerbotn - Nesseby - Vesisaari - Vuoreija - Vesisaari -Varangerbotn - Pykeija - Näätämö - Sevettijärvi - Kaamanen. Paikallisajot mukaan lukien noin 820 km. 

Tunnelmallinen Nesseby

Uuniemen / Nessebyn 1800-luvun puolessa välissä valmistunut, pieni puukirkko sijaitsee veden äärellä, niemen kärjessä. Kävellessäni kirkkomaalla minulle tuli mieleeni Ulla-Lena Lundbergin nuoren saaristolaispapin elämästä kertova, hieno kirja Jää. (suosittelen, jos et vielä ole tarttunut kirjaan)

Kirkon kupeessa on kalastuselinkeinon merkitystä korostava, perinteinen kapakalojen kuivausteline.

Vesisaari 

Useissa pikkukylissä on rantaa myötäilevä tienpätkä, jossa voi tarkkailla lintuja. Tässä lokkilähiössä oltiin ahkerasti mm. jälkikasvun ruokintapuuhissa. Äänimaisema on vertaansa vailla (video). Tosin siihenkin ilmeisesti tottuu. Ainakin karvakaverien mielenkiinto äänien lähteeseen loppui aika nopeasti. Totesivat varmaan, että kuuluu asiaan eikä edellytä tavanomaista korkeampaa valppautta.

Yöpyminen yöttömässä yössä

Kuten kuvista näkyy ei ole pensaan pensasta puskapissipaikaksi. Muutaman tunnin unet ja aamukahvia klo 03.00 auringon paistaessa korkealta. Lämpötila +7 astetta eikä yhtään sääskeä aamupalaseurana.  Karvakavereille ruokaa, auton siistiminen, lenkille ja sitten matkaa jatkamaan.

Vuoreija

Vaikka olinkin liikkeellä varsin vähäisin suunnitelmin, niin täällä ovat ne kaksi keskeistä kohdetta, joiden takia halusin lähteän nimenomaan ajamaan Varanginvuonon reittiä.

Vuoreijassa sijaitsee Steilneset muistomerkki. Se on rakennettu Finnmarkin noitavainoissa poltettujen naisten ja miesten muistolle. Teoksen ovat suunnitelleet taiteilija Louise Bourgeois ja arkkitehti Peter Zumthor. Se avattiin yleisölle 2011.  

Toinen paikka, jossa olin halunnut päästä käymään on Vuoreijan pohjoispäässä, kallion päällä oleva kulttuurimaanmerkki Drakkar Leviathan. Se on tarina merestä, laivoista, muuttoliikkeestä, myyteistä, historiasta ja valaista.

Molemmat tekivät valtavan vaikutuksen ja kirjoitan ehkä kummastakin vielä vähän tarkemmin omat juttunsa.

Vuoreijan kaupunki itsessään on melkoisen erikoinen paikka. Ränsistyneitä autiotaloja kylki kyljessä käytössä olevien asumusten kanssa, sienillä maalia sudittuna luovalla otteella ja omaperäisiä patsaita. Sanoisin, että jossakin määrin kaurismäkeläinen tunnelma.

Domen - noitien tunturi

Domen -tunturin huipulle on rakennettu mielenkiintoinen taukopaikka. Läpinäkyvät seinämät tarjoavat tuulensuojaa ja samalla esteettömät näkymät eri suuntiin. Domen tarjoaa mahdollisuuden kokea arktisia olosuhteita ja keväällä siellä voi seurata satojentuhansien merilintujen elämää.

Domenia kutsutaan myös noitatunturiksi, sillä oikeuden pöytäkirjojen mukaan noidiksi tuomitut viettivät siellä noitasapattia ja solmivat liittoja paholaisen kanssa. 

WC ammusvarastossa

Paluumatkalla pysähdyin Gornitakissa. Nimi tarkoittaa maihinnousupaikka, josta alkaa matka tunturiin. Levähdyspaikalla on kunnostettu, II maailmansodan aikainen ammusvarasto, joka palvelee nyt matkailijoita hotelli helpotuksena.

Rantatörmää koristavat runsaslukuisat luonnonkukkaset. Silmiinpistävinä, vaaleansinisinä mattoina levittäytyvät lemmikit. Aallonmurtajalla kävi niin voimakas tuuli, että jos karvakavereilla olisi ollut tarvetta hilseenpoistoon turkeistaan, niin täällä se olisi tapahtunut erittäin tehokkaasti. 

Enää pieni pyrähdys ja saavutaan vuonon pohjukassa sijaitsevaan Varangerbotnin kylään. Siellä pitää päättää minkä reitin valitsen loppumatkaa varten. 

Utsjoelle ja sieltä suorinta tietä kotiin en harkitse. Se oli tuloreittini, mutta E75-tien parannustöiden takia matkanteko ei ollut mitenkään miellyttävää. Utsjoelta voisi valita Tenojoen Norjan puoleisen reitin Karigasniemelle ja sieltä kotiin olisi vain 70 kilometriä.

Päädyin kuitenkin kääntymään vuonon pohjukasta kohti Kirkkoniemeä ja pistäydyin vanhojen aikojen muistoksi Pykeijan kalastajakylässä. Pikku-Suomeksikin kutsuttu kylä tuli tutuksi aikoinaan useiden matkaoppaana tehtyjen retkien myötä.

Kylän historia näkyy selvästi kirkkoa ympäröivän sievän hautausmaan kivien suomalaisperäisissä nimissä ja suomalaisille hyvin ymmärrettävissä olevassa kveenin kielessä, joka on vanhan polven osaajien lisäksi elpynyt nyt myös joidenkin nuorten keskuudessa.

Vielä hetki Näätämöjoen Kolttakönkään kuohuja ihailemassa ja sitten rajan yli Suomen puolelle. 

Seuraavaksi Sevettijärvi. Aurinkoinen ilta. Muutama tiellä löntystelevä poro ja pari autoa eivät aiheuttaneet viimeisen vajaan 100 kilometrin matkalle liikenneruuhkaa.

Vaikka olisi kuinka mukava reissu, niin kotiin on aina kiva saapua. Tällä kertaa meinasin kyllä pyörtää takaisin tulosuuntaan. Viileän merituulen ja sääskettömyyden jälkeen totesin auton oven avatessani, että meillä oli 28 asteen helle ja inisevä vastaanottokomitea.