torstai 26. elokuuta 2021

Kaksittain on hyvä, kolmaskaan ei ehkä olisi haitaksi


Niin se vaan on, että pikkuhiljaa kolahtelee sähköpostiin tapahtumien peruuntumisia tältäkin syksyltä ja talvelta. Käsityöyritystenkin pitää jollakin tavalla  paikata sitä lovea, jonka markkinoiden, messujen ja erilaisten joulumyyjäisten poisjäänti aiheuttaa nyt jo toisena vuonna peräkkäin.

Tyhjää paremmiksi korvaajiksi ovat tulleet verkkokaupat. Eivät ne tietysti millään muotoa ole sama asia kuin ihmisten väliset kohtaamiset ja mahdollisuus tutustua tarjolla oleviin tuotteisiin sellaisena kuin ne ovat oikeassa, elävässä elämässä.

Verkkokaupoilla ja sosiaalisen median kanavilla on kuitenkin erittäin tärkeä merkitys. Sen lisäksi, että ne tuovat jonkinlaisen korvikkeen tapahtumatyhjiöön, ne kutistavat myös etäisyyksiä. Jussakan kaltainen pieni, kaukana pohjoisessa sijaitseva toimija ei millään voi osallistua eri puolilla Suomea järjestettäviin kylätapahtumiin vaikka ne olisivat miten ihastuttavia ja omaleimaisia. Näistä syistä Jussakan tuotteita on esillä peräti kahdessa verkkokaupassa.


Jussakkakauppa - oma, laajan tuotevalikoiman erikoiskauppa



Osoitteesta www.jussakkakauppa.fi löydät Jussakan oman verkkokaupan, jossa on tarjolla lähes koko tuotevalikoima. Kaupassa on erilliset osastonsa kansallispukukankaiselle ComeBack™-sarjalle, rumpunahasta tehdyille Rytmi-sarjan tuotteille, käsinvärjätyille puukoruille, harvoin tarjolle tuleville yksittäiskappaleille otsikolla Uniikkikorut ja kasvivärjätyille langoille. Lisäksi kaupan Taidetyöt-osastolla on vaihtelevasti mm. taideteoksia ja Loitsukehiä. Muut on paikka, josta löytyy sitä sun tätä, kaikenlaista kivaa ja joskus myös yllätyksiä.

Madeby Käsityökortteli verkkokauppa

Toinen verkkokauppa, josta saa Jussakan tuotteita on Madeby Käsityökortteli. Se on Suomenkäsityöyrittäjät SKYT ry:n jäsenten Suomessa käsityönä valmistamien tuotteiden myyntikanava.




Madeby Käsityökortteli -verkkokauppa kokoaa yhteen monta käsityöyrittäjää. Jokainen kauppias ylläpitää itsenäisesti Madeby Käsityökortteli -verkkokaupassa olevaa kauppaansa.

Sinulle asiakkaana Madeby tarjoaa verkkokaupan, josta löytyy yhdestä paikasta laaja valikoima eri alojen käsityöyrittäjien tuotteita. Voit olla varma, että kaikki tuotteet on valmistettu käsityönä Suomessa ja tuotteet ovat laadukkaita. Toimitusvarmuus sekä kauppiaiden vastuullinen toiminta varmistetaan yhdistyksen valvonnalla.

Koska useimmat Jussakan tuotteet ovat väriyhdistelmältään tai muuten ainutkertaisia, usein kannattaa katsoa molemmista kaupoista tarjolla olevat vaihtoehdot. Jos et löydä esimerkiksi etsimäsi väristä Napin piika-kukkanipsua tai kasvivärjättyä villalankaa Jussakan omasta kaupassa, niin käy katsomassa mitä vaihtoehtoja on tarjolla Jussakan osastolla Madebyssä https://www.madeby.fi/ByJussakka06.


Jussakan verkkokauppa ja sosiaalisen median kanavat eivät ole koskaan valmiita, sillä niiden kehittäminen on jatkuva prosessi. Tavoitteeni on tehdä niistä sellaisia, että ne palvelevat sinua mahdollisimman hyvin ja viihtyisit seurassani. Olen todella kiitollinen teistä jokaisesta, jotka seuraatte Jussakkaa Facebookissa, Instagramissa, luette blogia ja teette tilaisuuden tullen ostoksia verkkokaupoissa. Jokainen tykkäys, kommentti ja tilaus on vähän niinkuin tavattaisiin oikeilla messuilla tai markkinoilla. KIITOS!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti