tiistai 28. huhtikuuta 2015

Käsityöläiset käyttävät edelleen kivikaudelta peräisin olevia työvälineitä *






Löysin vuosia sitten sattumalta isäni ottaman valokuvan. Siinä pieni tyttö ihmettelee kangaspuita äitinsä ja ottomumminsa kanssa. Se olin minä ukkilan rintamiestalon yläkerrassa, viistokaton alla. Lieneekö noista hetkistä syntynyt side kangaspuihin? Ajatus kutomisesta eli jossakin siulun syvyyksissä haaveena, jonka toteutuminen tuntui lähes utopialta.

Elämä kuljettaa ja mahdottomiltakin tuntuvat asiat voivat toteutua. Työhuoneessani oli parhaimmillaan kolmet kangaspuut. Tässä kevään korvalla sormia on alkanut kovasti syyhyttää. Kankuri minussa haluaisi pitkästä aikaa päästä louskuttelemaan. 




Edellisestä kudontasessiosta onkin kulunut jo luvattoman kauan. Ei tosin niin pitkää aikaa, että pingottimet olisivat ehtineet ruostua. Patinoitunut vanha pingotin on kaunis aarre, joka kertoo minua edeltävistä kutojista. Kaikki tarvittava on  työhuoneella timmissä kuteista jopa valmiisiin, kutomatta jääneisiin loimiin.

Kudontakaipuun iskettyä rupesin oikein miettimään miten niinkin yksinkertainen työväline kuin kangaspuut voivat olla käsittämättömän monikäyttöiset.

Minulla ei ole tietokoneohjelmoituja eikä muutenkaan tekniikalla avustettuja kangaspuita. Ihan kaurapuurokäyttöisillä puillakin on vuosien varrella syntynyt monen moista. Kunnon räsymatoille ei löydy voittanutta. Lisäksi itse leikotut kuteet ovat kierrätystä parhaimmillaan ja monesti mattoon kutoutuu henkilökohtaisiakin muistoja raidan jos toisenkin verran. Pohjois-Norjassa on runsaasti vankkumattomia suomalaisten räsymattojen ystäviä. Olen usein ajatellut lämmöllä myös niitä pieniä jalkoja, jotka ovat tepastelleen etelä-suomalaisessa päiväkodissa kutomillani, iloisen aurinkoisilla matoilla.




Perinteisiin poppanoihin voi ujuttaa myös vähän oman mielikuvituksen mukaista särmää.


Ihanasta silkkivillasekoitteesta ja kasvivärjätyistä langoista saa kudottua yksilöllisiä huiveja ja vaatetuskankaita. Nykyisin kun tekstiili- ja vaatetusteollisuuden tuotanto-ongelmat tiedostetaan, voi ainakin hyvillä mielin sanoa tietävänsä kuka vaatteeni kankaan on tehnyt ja millaisissa olosuhteissa.




Ilokseni - ja välillä vähän haikeanakin - olen saanut olla saattelemassa useita seinätekstiilejä eri puolille maailmaa. Matkailijat suosivat usein ns. lapinväreissä toteutettuja töitä sekä sellaisia, joihin on kudottu mukaan pohjoisen luonnonmateriaaleja. Kaikkea sitä onkin tullut loimien lomaan laitettua; naavaa, turkista, sulkia, risuja, tikkuja, sarvenkappaleita, poronnahkaa...




Kuunsilta työssä on hopeasta käsin taottu kuu. Sen kaksi versiota ovat löytäneet paikkansa maailmalta. Toinen suomalaisen yrityksen antamana liikelahjana Ranskasta ja toinen yksityiskodista Lontoossa.

 

 

Mikä on sinun ihtohimosi tai inhokkisi käsityön saralla?


Olisi mukava kuulla sinun käsitöihin liittyviä muistojasi. Onko sinua puraissut käsityökärpänen vai veikö käsityötunneilla kämmenten hikoilusta vanuttunut patalappu kaiken innostuksen? Oletko hurahtanut neulomiseen vai ihailetko kenties käsitöitä vain toisten tekemänä? Pienet ja pidemmätkin jutut ovat tervetulleita.


Liity Jussakan blogin lukijaksi ja kommentoi. Käsityökorttelin ETUpäivien aikana 28.-30.4. käsityöaiheisen kirjoituksen kommenttina jakaneiden kesken arvotaan Jussakan kevään uutuusmallistosta kaulakoru. Voittaja julkaistaa täällä blogissa sekä Jussakan fb-sivulla suomalaisen työn päivänä, vappuna. :)



















* Yksinkertaiset kangaspuut, joissa kahden vaakasuoran kepin väliin viritettiin loimi, tunnettiin jo kivikaudella. Nykyisen muotonsa kangaspuut ovat saaneet lähes 700 vuotta sitten. Vipukangaspuut on todennäköisesti kehitetty Saksassa. Fredrika Wetterhoff toi ensimmäset vipukangaspuut Suomeen 1880-luvun alussa Työkoulunsa oppilaiden käyttöön.

6 kommenttia:

  1. Miun intohimo on pienenpieni piiperrys, ronkkaus ja rekon kirjonta niistä rakkaimpina. Mutta kuten kaikki herkku alkaa maistua pahalta, jos pelkästään sitä nauttii, niin piiperryksen vastapainoksi on tosi mukava välillä kutoa kangasta tai ommella ronskia saumaa. Vaikka melkoista piiperrystä taitavat olla isossa mittakaavassa nuo miun ronskimmatkin hommat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siun piperrykset ovat niin taitavaa kätten työtä, että mie en voi muuta kuin suuresti ihailla! Teet tosi arvokasta työtä kansallispukuperinteemme säilyttämiseksi ja elävänä pitämiseksi. Aina vaan kun on tilaisuus, suosittelen ihmisiä tutustumaan Sukkulalla ja neulalla -blogiisi sekä www.kansallispuku.com sivuihisi. Kiitos vaan siulle mielenkiintoisista kirjoituksista!

      Poista
  2. Miun intohimoni on Pirtin Kehräämön suomalainen värjäämätön villalanka. Joskus vyyhtejä hiplatessa tuntuu, ettei pysty irrottamaan otettaan niistä. Etenkin luonnonmusta ja tumman ruskea lanka ovat kuin silkkiä vaan. Lankoihin on jätetty vähän lampaan lanoliinia, joten ne tuntuvat niin luonnollisilta.
    Inhokki puolestaan on se edellisen vastakohta: karkea värjätty villalanka, joka on käsitelty niin kuivaksi, että se vetää epätoivoissaan käsistä kaikki rasvat itseensä.

    Odan kommentin Sojan taidoista ja tekemisistä jaan lämpimin mielin. On se niin hienoa että.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirtin Kehräämön langan nimeen miekin olen vannonut vuosi kaudet. Tosin mie laitan ne väripataan. Toivottavasti Hannele en pilaa ihailemiasi lankoja kun padassa on värinlähteenä luonnonantimet; sieniä, lehtiä, kuoria.... :)

      Poista
  3. Heh... Tää olikii hauska kysymys.
    Mie oon jollain tasolla aina tykänny käsitöistä. Miusta oli yläasteella ihana tehä mekkoja. Meillä oli supertaitava, pilkuntarkka opettaja joka sai ylittämään todella omat taidot
    Mut sit yhessä vaiheessa miun ympärillä oli niin mahtavia taitajia, jotka teki kaikkea meille niin et mie jätin kaiken tekemisen.
    Vuosien jälkeen ekana innostuin virkkauksesta ja neulomisesta, piti saada pojan pelien ajaksi jotain käsillä tekemistä. Sitten kaivelin vuosien jälkeen ompelukoneen esille ja nyt olen talven kutonut kangaspuilla.

    Innostun uusista tekniikoista, rakastan värejä ja kunnioitan niitä jotka jaksaa tehdä pientä. Palvon uusien ideoiden keksijöitä. Ihanaa on käydä esim. käsityökorttelissa vain ihastelemassa muiden käden taitoja. Kuinka joku keksiikin käyttää materiaaleja uudella tavalla.

    Nyt itsellä on kansallispuvun juhlavuoden innostamana maton raidotus mietinnän alla. Tarkoitus olisi tehdä kansallispukuraidoilla matto. Mieltä kiehtoo flammuraidat ja niiden värikirjo. Mietinnässä kuinka sen saan toteutumaan matossa. Onneksi tähän on löytynyt loistava opettaja ja syksyksyllä uusi loimi jolla saadaan jotain uutta ja ehkä kansallispuvun raidat vielä matoksi.

    VastaaPoista
  4. Oi miten ihanaa.... kansallispukuraidallisia mattoja. <3 Toivottavasti lopputuloksia tulee jonnekin näytille.

    VastaaPoista