Suomen luonnon päivä 2025

 

Elokuun viimeisenä lauantaina juhlitaan Suomen luontoa. Ei ryppyotsaisesti vaan iloilla ja näyttämällä miten tärkeä luonto itse kullekin on. Tämän juhlapäivän nimikkoleivonnaiseksi on muodostunut mustikkapiirakka. Sellaista en tällä kertaa leiponut, mutta aloitin päivän mustikoilla ja rahkalla. Sitten olikin jo kiire päästä itse asiaan eli luontoon.

Tiedän olevani etuoikeutettu kun saan astua ovesta ulos ja olla heti luonnon sylissä. Oma ranta kesäisille aamu-uinneille, rannan tuntumassa hilloja ja metsässä mustikoita, kaarnikoita, puolukoita ja sieniä. Vankat männyt sekä kelopuut luovat minun maailmassani sekä turvallisuuden tunnetta että yhteyden menneisiin aikoihin.

En usko, että koskaan kyllästyn ihailemaan luonnosta löytyviä, ihmeellisiä yksityiskohtia. Erilaisten värien ja muotojen kirjo saa runsaudellaan mielikuvituksen lentoon ja monesti lähes salpaa hengityksen kauneudellaan.

Sieniä, kääpiä, tatteja, orakkaita - jokaiselle jotakin

Luonnonantimien keräilijöiden, kuten muidenkin ihmisten, on sopeuduttava siihen, että vuodet ovat erilaisia. Tämä syyskesä näyttää nostavan maanpinnalle sellaisiakin sieniä, joita ei joka vuosi pääse keräämään. Haluttua ja ainakin maailmalla mittaamattoman kallista herkkua, tuoksuvalmuskaa eli matsutakea on ainakin näillä kankailla enemmän kuin omiksi tarpeiksi.

Värjärille mieluisat sudenkäävät ovat nekin ruvenneet puskemaan itseään karikkeen läpi ja verihelttaseitikkien sato taitaa sekin muodostua kiitettäväksi. Molemmat ovat omasta mielestäni ihan kärjessä kun puhutaan luonnonväreillä värjäämisestä.

Vasemmalla tuoksuvalmuskoja eli matsutakeja ja oikealla sudenkääpä, joka on kasvivärjäyksessä erinomainen vihreän värin lähde. 

Vierailulla patsaspuistossa

Juhlistin päivää vierailemalla luonnon ITE-taidenäyttelyssä. ITE-kirjainyhdistelmä tule sanoista Itse Tehty Elämä.

Määritelmän mukaan kyseessä on taidemuoto, joka sitoutuu tekijänsä elinympäristöön, kulttuuriseen taustaan ja kokemusmaailmaan. Se on tapa elää esteettisiä arvoja korostavaa, hyvää elämää. Mitenpä sitä paremmin luonnon muovaamaa taidetta voisi kuvata.

Luonnonvaroja hyödynnettäväksi tarpeen mukaan

Kotipihasta viimeiset siankärsämöniput kuivumaan ja jos on oikein näppärä, niin talveksi hyvin säilyviä vihtojakin ehtii tehdä vielä tämän viikonvaihteen aikana. 

Maitohorsman kukat ovat sen sijaan jo lakastuneet ja tilalla ovat hauskat villatupot (siemenkarvat). Ennen vanhaan nämä höytyvätkin otettiin talteen ja niillä täytettiin tyynyjä, peittoja ja patjoja.

Kahvin sekaan ripaus kanelia, vaniljaa ja ruusun terälehtiä. Näin tuli ihan tavallisesta iltapäiväkahvista hieman juhlavampaa. 

Taisi tulla julkaisulle aika paljon pituutta, mutta se kertonee siitä miten mahtava ja monipuolinen Suomen luonto on.

    Kiitollisena 💚
    Oda K

Olisi pitänyt osata olla kaukaa viisas

 

...ja todellakin kaukaa. Noin 30 vuotta sitten kun rupesin puuhaamaan pihan somistukseksi pensaita. Hain Kaamasen Toivoniemen tilalta puutarhurin karsimia pihlaja-angervon alkuja. Kukapa olisi silloin aavistanut, että 2025 elokuusta alkaen käynnistyy taistelu kyseisen vieraslajin nitistämiseksi.

Olen hieman hämilläni ja ratkaisun tekeminen raivauksen aloittamisesta oli vaikea. Valtava määrä työtä ja vaivaa vuosikymmenien saatossa laitettu siihen, että täällä karuissa olosuhteissa saa edes jotakin kukoistamaan. Eniten minua kuitenkin mietitytti se, että pihlaja-angervopuskat olivat tänäkin kesän täynnä elämää. Valehtelematta samanaikaisesti satoja pörriäisiä ja lisäksi perhosia, yökköjä sekä kukkakärpäsiä. Mistä niille korvaavia kasveja?

Olen myös jättänyt kukkavanat talventörröttäjiksi ja ne ovat olleet mieluisia ruoka-apajia useille pikkulinnuille syksyn ja talven aikana.

Ymmärrän vieraslajien hävittämisen perustelut, mutta asia ei ole kaikilta osin ihan yksioikoinen.
Tein sitten kuitenkin lainkuuliaisen ratkaisun ja aloitin hävittämisen. Vähenevän kuun aikana, juuri ennen Uuttakuuta, joka pitäisi perimätiedon mukaan olla suotuisaa aikaa vesaikon raivaukselle.
Pensaita on kuitenkin niin paljon, työ melko raskasta ja kasvi tunnetusti sitkeä leviämään, että kahden vuoden siirtymäaika saattaa jäädä tämän pihan kohdalla liian lyhyeksi. 

Hieman haikealla mielin ja huolissani yritän pohtia minkälaisen rakennelman saan pystytettyä keittiön ikkunan eteen perinteiselle ruokintapaikalle pikkulintujen laskeutumispaikoiksi ja suojaksi isompien lintujen hyökkäyksiltä.

Aina ei ole helppoa rakastaa luontoa! 💚