Kun on kasvanut ja elänyt elämänsä usean kulttuurin vaikutuspiirissä, niin nykyisin tulee välillä hämmästeltyä joitakin julkisuudessa käytäviä keskusteluja. Luulen, että kansojen perinteet ja kansankulttuurit ovat kautta aikojen ottaneet vaikutteita ja sulauttaneet itseensä piirteitä toinen toisiltaan.
Samat tarinat ja niiden muunnokset toistuvat eri kulttuureissa. Kuten myös vaikkapa käsityöperinteet, koristeaiheet, uskomukset ja kaikki ihmisten elämään liittyvä. Miksi sitten tällaisia ajatuksia pinaattikeittolautasen ääressä?
Lapsuudesta lähtien meillä on syöty kiirastorstaina pinaattikeittoa. Se on keskieurooppalaista perua. Saksankielellä kiirastorstai on Gründonnerstag = vihreä torstai. Yksi selitys tälle nimelle liittyy ehtoolliseen ja latinan kieleen, toinen muinaisyläsaksan verbiin greinen, itkeä. Itku-sana olisi aikojen kuluessa muuntunut samankaltaiselta kuulostavaksi grün-sanaksi. Niin tai näin, minulle vuosikymmenien itsestäänselvyys, pinaattikeitto, ei taidakaan olla sellainen yksityiskohta, joka olisi otettu vastaan vaikkapa suomalaiseen ruokakulttuuriin. Vai onko teillä tapana syödä pinaattikeittoa kiirastorstaina?
Näissä pinaattikeitto-ajatuksissani mietin myös sitä, miksi ihmiset ovat usein hanakasti ihailemassa muiden kulttuurien ja kansojen taruja, käsitöitä tai uskomuksia, mutta samanaikaisesti sivuuttavat omat perinteensä kevyesti, tietämättään tai peräti väheksyen.
Suomalaisella kansantarustolla on paljon annettavaa myös nykyaikaan. Sieltä löytyy ammennettavaa monelle eri alalle. Itselleni tietysti läheisimpänä ovat ideat, vaikutteet ja nimistö, jotka ovat liitettävissä kädentaitoihin.
.png)
Jos ei välttämättä halua kiirastorstaina aiheuttaa ympäristössään hämminkiä juoksentelemalla pihapiirissä kattilankansia paukutellen tai kelloja kilistellen kiiran karkottamiseksi, niin voi vaikka nautti mehevistä, myyttisistä tarinoista.
Juuri eilen kuuntelin (BookBeat) Anneli Kannon lastenkirjan Hirmuinen vedenpaisumus ja muita myyttisiä tarinoita. Sieltä löytyy Tampereen murteella kirjoitettu luomiskertomus nurisevine Aatameineen, kreikkalaista tarustoa ja tietysti Kalevalan tarinoita. Sopivan selväsanaisesti kirjoitettuja juttuja, joiden kohdalla täytyy ihmetellä miten kekseliäästi ihmiset ovat kautta aikojen selittäneet luonnonilmiöitä ja erilaisia asioita puhumattakaan siitä, miten näiden kertomusten aiheet ovat ymmärrettävissä nykytietämyksen valossa. Lisäksi aiheet ovat hämmästyttävän samankaltaisia maailman eri kolkkien tarinoissa.
Päästinköhän minä ajatukseni nyt laukkaamaan kauaskin alkuperäisestä? No, ollaan joka tapauksessa ylpeitä omista juuristamme, kansamme perinteistä ja tarinoista ihan riippumatta siitä onko niiden alkuperä tai mausteet teillä, meillä vai merten takana.
Pinaattikeitto oli muuten hyvää. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti