Tänään on lopputalven ensimmäinen päivä. Talven selkä katkesi eilen ja kävin koirien kanssa katsomassa miltä luonto nyt näyttää kun ollaan menossa kohti valoisampaa aikaa.
Vanhan uskomuksen mukaan Paavon päivänä 25. tammikuuta talvi on puolivälissä, ja karhu kääntää kylkeä talvipesässään. Yöllä oli satanut vähän uutta lunta, joka lepäsi tyynessä säässä kuorrutteena puiden oksilla.
Lyhytjalkaisimmat saivat oman osansa parin sentin tuoreesta lumikerroksesta, mutta se ei haitannut yhtään tahtia. Koirat nauttivat, kun saavat juosta sydämensä kyllyydestä. Niille kertyi taas moninkertainen määrä kilometrejä omiini verrattuna.
Valo ja sen erilaiset variaatiot ovat juuri nyt todella hienoja. Kaamoksen jälkeen horisontin yläpuolelle on kivunnut aurinko, joka ei kuitenkaan vielä nouse kokonaan näkyviin. Matala valo näyttäytyy pehmeänä ja kuitenkin jostakin kulmasta katsottuna todella kirkkaana. Valon voima tuntuu, kun sitä on ollut niin rajallisesti.
Erilaiset pilvet yhdessä valon kanssa loivat suorastaan maagista tunnelmaa. Yhtäällä oli pelkkiä kevyitä hattaroita, toisella suunnalla mystisiä kerroksia. Keskipäivällä, samanaikaisesti auringon kanssa, loisti puolikuu.
Päivä on ollut lauha. Pakkasta vain viitisen astetta, mutta paukkupakkasiakin on ollut. Talvi koettelee myös luontoa ja luonnonvaraisia eläimiä. Jokainen päivä on selviytymistaistelua. Nyt ollaan puolivälissä. Näillä korkeuksilla lumi peittää maan noin seitsemän kuukauden ajan. Esimerkiksi porot hankkivat luontaisesti talviravintonsa kaivamalla varpuja ja jäkälää lumen alta. Ravinnon hankinta on kovaa työtä niin pienille kuin suurillekin eläväisille.
Ennen vanhaan oli tapana sanoa, että talven selän katkeamisen aikaan karjan rehuista piti olla vielä puolet jäljellä, jotta eläimet selviävät keväällä alkavaan laidunkauteen saakka.
"Jos paavalina paistaa aurinko sen aikaa,
että juopunut ehtii hevosen valjastaa,
tulee kaunis kevät ja hyvä hernevuosi."
Vanha uskomus Vihdistä
