Käsityöläiset käyttävät edelleen kivikaudelta peräisin olevia työvälineitä *

Löysin vuosia sitten sattumalta isäni ottaman valokuvan. Siinä pieni tyttö ihmettelee kangaspuita äitinsä ja ottomumminsa kanssa. Se olin minä ukkilan rintamiestalon yläkerrassa, viistokaton alla. Lieneekö noista hetkistä syntynyt side kangaspuihin? Ajatus kutomisesta eli jossakin siulun syvyyksissä haaveena, jonka toteutuminen tuntui lähes utopialta.

Elämä kuljettaa ja mahdottomiltakin tuntuvat asiat voivat toteutua. Työhuoneessani oli parhaimmillaan kolmet kangaspuut. Tässä kevään korvalla sormia on alkanut kovasti syyhyttää. Kankuri minussa haluaisi pitkästä aikaa päästä louskuttelemaan. 

Edellisestä kudontasessiosta onkin kulunut jo luvattoman kauan. Ei tosin niin pitkää aikaa, että pingottimet olisivat ehtineet ruostua. Patinoitunut vanha pingotin on kaunis aarre, joka kertoo minua edeltävistä kutojista. Kaikki tarvittava on  työhuoneella timmissä kuteista jopa valmiisiin, kutomatta jääneisiin loimiin.

Kudontakaipuun iskettyä rupesin oikein miettimään miten niinkin yksinkertainen työväline kuin kangaspuut voivat olla käsittämättömän monikäyttöiset.

Minulla ei ole tietokoneohjelmoituja eikä muutenkaan tekniikalla avustettuja kangaspuita. Ihan kaurapuurokäyttöisillä puillakin on vuosien varrella syntynyt monen moista. Kunnon räsymatoille ei löydy voittanutta. Lisäksi itse leikotut kuteet ovat kierrätystä parhaimmillaan ja monesti mattoon kutoutuu henkilökohtaisiakin muistoja raidan jos toisenkin verran. Pohjois-Norjassa on runsaasti vankkumattomia suomalaisten räsymattojen ystäviä. Olen usein ajatellut lämmöllä myös niitä pieniä jalkoja, jotka ovat tepastelleen etelä-suomalaisessa päiväkodissa kutomillani, iloisen aurinkoisilla matoilla.

Perinteisiin poppanoihin voi ujuttaa myös vähän oman mielikuvituksen mukaista särmää.

Ihanasta silkkivillasekoitteesta ja kasvivärjätyistä langoista saa kudottua yksilöllisiä huiveja ja vaatetuskankaita. Nykyisin kun tekstiili- ja vaatetusteollisuuden tuotanto-ongelmat tiedostetaan, voi ainakin hyvillä mielin sanoa tietävänsä kuka vaatteeni kankaan on tehnyt ja millaisissa olosuhteissa.

Ilokseni - ja välillä vähän haikeanakin - olen saanut olla saattelemassa useita seinätekstiilejä eri puolille maailmaa. Matkailijat suosivat usein ns. lapinväreissä toteutettuja töitä sekä sellaisia, joihin on kudottu mukaan pohjoisen luonnonmateriaaleja. Kaikkea sitä onkin tullut loimien lomaan laitettua; naavaa, turkista, sulkia, risuja, tikkuja, sarvenkappaleita, poronnahkaa...

Kuunsilta työssä on hopeasta käsin taottu kuu. Sen kaksi versiota ovat löytäneet paikkansa maailmalta. Toinen suomalaisen yrityksen antamana liikelahjana Ranskasta ja toinen yksityiskodista Lontoossa.

 

 

Mikä on sinun ihtohimosi tai inhokkisi käsityön saralla?

Olisi mukava kuulla sinun käsitöihin liittyviä muistojasi. Onko sinua puraissut käsityökärpänen vai veikö käsityötunneilla kämmenten hikoilusta vanuttunut patalappu kaiken innostuksen? Oletko hurahtanut neulomiseen vai ihailetko kenties käsitöitä vain toisten tekemänä? Pienet ja pidemmätkin jutut ovat tervetulleita.

Liity Jussakan blogin lukijaksi ja kommentoi. Käsityökorttelin ETUpäivien aikana 28.-30.4. käsityöaiheisen kirjoituksen kommenttina jakaneiden kesken arvotaan Jussakan kevään uutuusmallistosta kaulakoru. Voittaja julkaistaa täällä blogissa sekä Jussakan fb-sivulla suomalaisen työn päivänä, vappuna. :)

* Yksinkertaiset kangaspuut, joissa kahden vaakasuoran kepin väliin viritettiin loimi, tunnettiin jo kivikaudella. Nykyisen muotonsa kangaspuut ovat saaneet lähes 700 vuotta sitten. Vipukangaspuut on todennäköisesti kehitetty Saksassa. Fredrika Wetterhoff toi ensimmäset vipukangaspuut Suomeen 1880-luvun alussa Työkoulunsa oppilaiden käyttöön.