Vajaa vuosi sitten koirien taivaaseen siirtynyt Täppi osoitti minulle monet kerrat, että vanhakin koira voi oppia uusia temppuja. Oppiiko vanheneva kaksijalkainenkin? Päätin rohkeasti ryhtyä tutustumaan blogien maailmaan. Aika näyttää sujuuko tämän median käyttö vai ei.
Nuoremmat ja nykylapset kasvavat sujuvasti facebookin, instragramin, twitterin, pinterestin, älypuhelimien, tablettien ja jos jonkinmoisten vempainten sekä ohjelmien parissa. Jos on syntynyt yli puolivuosisataa sitten, nämä kaikki ovat outoja ja niiden haltuunotto vaatii ponnisteluja. Me, jotka kävimme kansakoulua totuimme aivan muunlaisiin viestintävälineisiin.
 | ||
| Tikkukirjainten jälkeen opeteltiin kaunokirjoitusta. |
Pulpetin kannessa oli pieni kotelo mustekynälle ja mustepullolle. Ei, en minä ihan niiiiin vanha ole, että olisin kirjoittanut linnunsulalla.
 |
| Kansakoululaisen mustekynä.... sitten tulivat täytemustekynät. |
Käsityötunnilla jokainen teki pienistä tilkuista ja napista itselleen pyyhkimen, johon mustekynän terä kuivattiin kirjoittamisen jälkeen. Taisi olla peräti yksi ensimmäisistä kädentaitojen harjoitteista minunkin kohdallani.
 |
| (Kuva: Suomen museot online) |
Ehkäpä oleellista eivät sittenkään ole välineet, joiden avulla ihmiset viestivät toisilleen vaan se, että on mahdollisuus saavuttaa toiset, ilmaista vapaasti omia ajatuksiaan ja saada vastakaikua. Kirjeen asemesta voi kirjoittaa sosiaaliseen mediaan ja mustekynän voi korvata näppäimistöllä. Eläköön uuden oppiminen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti