Se oli siinä

Lapin talvimatkailusesonki 2017/2018 on nyt minun osaltani taputeltu. Virallisia tunnuslukuja ei ole vielä julkaistu, mutta me pyörityksessä mukana olleet voimme mutu-tuntumalla sanoa, että vaikka edellinen talvi oli huippuvilkas, niin päättyvä kausi lyö tuon ennätyksen.  Inarin porofarmilla kertyi reilusti yli 6 000 kohtaamista kymmenien eri kansallisuuksien kanssa ja lisäksi olivat opastukset Siidassa ja Jussakan omat tarinatuokiot.

Joulukuussa, kaamoksen alkaessa tuntui taas, että ei ole muuta kuin pimeä pimeää vasten. Kovasti epäilytti, että miten sitä jaksaa painaa täyttä höökää seuraavat puolitoista kuukautta näkemättä pilkahdustakaan auringosta. Hymyillä, palvella ystävällisesti ja puhua samoja juttuja päivästä toiseen.

Päivän päätteeksi saattoi vielä olla, että Jussakan akka (minä), kapsäkki ja kuukkeli lähdimme vetämään illaksi asiakkaille tarinatuokiota.

Vaan siinähän kävi kuten joka vuosi. Tuli joulu, ja yht´äkkiä kaamos olikin melkein huomaamatta ohitse. Tammikuun puolenvälin jälkeen aurinko rupesi taas pilkottamaan horisontin takaa.

Valon lisääntyessä energiavarastotkin alkoivat taas täyttyä. Tosin jaksamisessa vaikuttaa tuntuvasti myös työskentelyilmapiiri ja yhteishenki. Jos saa toimia ammattilaisten tiimissä, jossa jokainen hoitaa tehtävänsä, niin kaikki jaksavat silloinkin kun tuntuu, että viimeinenkin pisara on kohta rutistettu ulos. Kiitokset niin kaksi-  kuin nelijalkaisille työkavereilleni Inarin porofarmilla! 

Hieno talvi, ihanat työkaverit, monenkirjavat asiakkaat ja kaikki yhteiseen hiileen puhaltaneet - nostin meille illalla ansaitun, kultaa kimmeltävän maljan.

Tänään en ole avannut radiota enkä muitakaan soittopelejä. Nautin hiljaisuudesta ja kuuntelen töitä tehdessäni vain isoisoäitini kihlakellon rauhoittavaa raksutusta. Pieni tauko sosiaalisista kontakteista tekee oikein hyvää.

Ehjät lapaset ja uusi risku kuitenkin valmiina seuraaviin seikkailuihin!