Houkutus oli liian suuri...

Parina viime päivänä on ollut mitä upeimmat syyssäät. Minulla on meneillään työrupeama, joka vaatii istumaan neljän seinän sisällä, nenä tiiviisti tietokoneen ruudun edessä ja sormet näppäimistöllä. Katselin ikkunasta loistavia ruskan värejä ja auringonpaistetta. Lähden, en lähde, lähden, en lähde... Ja niinhän minä annoin houkutukselle periksi ja lähdin metsään etsimään värjäyssieniä. Olisihan se synti istua sisällä kun on mitä ihanimmat ilmat. Ja värjäyssieniäkään en ole vielä tänä syksynä saanut ja niitä tarvitsen. Siinä perusteluja, joilla rauhoittelin työstä lipeämisestä soimaavaa omatuntoani.

Maanantaina tihkutteli useamman tunnin ja nyt pari lämmintä päivää. Toivoin, että tämä yhdistelmä olisi saanut värikattiloihin sopivat sienet nousemaan. Tähän mennessä en ollut useammalla retkellä onnistunut löytämään kuin pienen kourallisen verihelttaseitikkejä. Muilta osin luonto on kyllä tarjonnut runsain mitoin ihasteltavaa.

Koleana ja sateisena maanantaina olimme Japanin television kuvausryhmän kanssa putsanneet ne pari mitättömän pientä länttiä, joista oli etukäteen katsastanut patoihin sopivat sienet. Eilen rupesi sitten löytymään jo useampia sienipaikkoja. Sain muutaman litran pienempiä, mutta myös melkoisen kookkaita verihelttaseitikkejä. Sehän ei toki ole vielä mikään määrä meikäläisen tarpeen tyydyttämiseksi, mutta jotakin kuitenkin. Muutamia sudenkääpiä oli myös noussut pintaan ja suomuorakkaita osui silmiini aika runsaasti.

Verihelttaseitikkejä ja suomuorakkaita.

Suomuorakkaat jätin pääsääntöisesti vielä kasvamaan ja tekeytymään. Vanhojen orakkaiden pitäisi olla parhaita värinlähteitä. Minä ja suomuorakkaat emme oikein ole vuosien varrella tulleet sinuiksi. Vähemmän onnistunut yhteistyö on luonut pienoisen kynnyksen. Yritän kerätä positiivista asennetta ja käyn hakemassa niitä sitten kun muut työkiireet vähän hellittävät. Jospa tänä syksynä onnistuisin saamaan niistä väriä, joka palkitsee vaivan.

Houkutuksille periksi antaminen kostautui sitten tietysti pitkälle iltaan jatkuneena työrupeamana tietokoneen ääressä. Mutta kyllä sen kestää kun saa nauttia luonnossa olemisesta. Muutama tunti metsässä antaa sienisaaliin lisäksi yllättävän paljon virtaa käydä kiinni myös tekemättä jääneisiin töihin.

Viikonlopuksi on luvattu mahtavia ilmoja. Luulenpa, että lankean näinäkin päivinä karkaamaan metsään ja otan sitten aikataulut kiinni illan ja yön tunteina.

                       

                             Kaunista, syksyn ehkä viimeistä komean sään viikonloppua sinullekin!