tiistai 30. heinäkuuta 2024

Pulahdus metsäkylpyyn

Pohjoisen pitkä hellejakso ei houkutellut kävelyretkille ja minulle kasaantui melkoinen metsässä haahuilun vaje. Säätiedotus lupasi hieman viilenevää, joten heinäkuun viimeisen sunnuntain iloksi päätin pulahtaa pitkästä aikaa metsäkylpyyn. Ennusteen mukaista sadetta ei tullut, mutta lämpötila nousi kuitenkin hieman odotettua korkeammaksi.



Tärkeä voimakeloni,  jonka ohi en koskaan voi mennä koskematta, halaamatta tai tuntojani sille kuiskimatta.


Metsäkylpy on minulle eräänlaista metsässä tapahtuvaa mietiskelyä, jonka tarkoituksena on stimuloida kaikkia viittä aistia. Katselen, kuuntelen, haistelen, maistelen ja tunnustelen.




Metsässä ja yleensä luonnossa oleskelun myönteisistä vaikutuksista terveyteen ja hyvinvointiin on runsaasti tutkittua tietoa. Metsä auttaa mm. palautumaan stressistä ja kohottaa mielialaa. Positiiviset vaikutukset voimistuvat sitä tehokkaammiksi mitä enemmän ihminen viettää aikaansa metsässä.




Kauniit maisemat pysäyttävät ihailemaan ympäristöä ja tarjoavat silmäniloa. Metsässä on tällä hetkellä tarjolla myös monenlaista maisteltavaa. Poimin suuhuni mustikoita, juolukoita ja vielä löytyi ihan hyvänmakuisia hillokin. Puolukat olivat toistaiseksi aivan vihreitä ja kaarnikat eli variksenmarjat saavat parhaat arominsa vasta kun halla pääsee puraisemaan niitä.

Mukana metsäkylvyssä seuranneet karvakaverit taisivat syödä kaikkia tarjolla olevia marjoja raakoja puolukoita lukuunottamatta. Molemmat koirat ovat hyviä marjastamaan suoraan varvuista suuhunsa.




Jängän laidalla suopursut levittävät hyvin tunnistettavaa ja voimakasta tuoksuaan vaikka kukinta on ohi. Ensimmäisiä haperoita oli noussut. Sienet ja niiden tuoksu muistuttavat syksyn olevan jo nurkan takana.

Otin muutaman koivunlehden ja hieroin niitä sormien välissä. Tuoksu on ihanan kesäinen ja sama, jonka voi tavoittaa talvella saunavihdalla tai löylyveteen ja  jalkakylpyyn lisätyillä lehdillä.




Metsäkylpy on myös maailmalla leviävä harjoitus, jossa keskitytään olemaan tietoisia metsäluonnosta ja luonnon tarjoamista terveysvaikutuksista. Nykyinen trendi on alkanut Japanista, mutta meille suomalaisille se on ollut luonteva ja osittain tiedostamaton osa kansanperinnettämme.

Japanissa on käsite metsälääketiede. Sen edustaja on mm. tohtori Qing Li. Hän kertoo kirjassaan Shinrin-yoku (metsäkylpy) tutkineensa metsälääketieteen vaikutuksia japanilaisiin ja luettelee mm. seuraavanlaisia hyötyjä; metsäkylvyt voivat alentaa verenpainetta ja sykettä, lievittää stressiä, kohentaa aerobista kuntoa ja aineenvaihduntaa, alentaa verensokeria, parantaa keskittymiskykyä ja muistia, lievittää masennusta, nostaa kipukynnystä ja energiatasoa sekä tehostaa immuunijärjestelmää lisäämällä elimistön omien tappajasolujen määrää. Qing Li esittelee melko hulppean listan mahdollisia hyviä tuloksia. Mikäli metsäkylvyt tuovat kaikkia näitä hyötyjä japanilaisille, niin miksei sitten myös suomalaisille.

Jos aihe kiinnostaa, niin suomalaisesta metsäkylvystä on saatavissa runsaasti tietoa. Lue vaikkapa Henna Helmenmaan kirja Metsän hoitava syli (Viisas elämä 2022). Siinä on runsaasti tutkittua tietoa metsien terveysvaikutuksista ja myös metsäkylvyistä.

Miten paljon meistä itse kukin hyötyy metsäkylvyistä selviää tietysti parhaiten kokeilemalla. 🌲 Minä ainakin jatkan kylpemistä kaikkina vuodenaikoina ja nautin suunnattomasti. 💚


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti