maanantai 23. lokakuuta 2017

Suomalaisen Käsityön Päivä

 Julkaisin Jussakan facebook-sivuilla tänään Suomalaisen Käsityö Päivän 23.10. merkeissä kuvakollaasin vanhoista työvälineistä. Kuvat kertovat mielestäni siitä, että entisaikojen työkalut olivat itsessään kauniita taidon näytteitä. Nykyisten työvälineiden muotoilussa ei juurikaan enää ole samanlaisia piirteitä.

Osa kuvien esineistä oli helposti tunnistettavia, jokunen jäi hieman oudommaksi. Tässä tulee nyt selitykset niihinkin, joiden käyttötarkoitusta ehkä jäit pohtimaan.



Painomuotti, jolla on tehty kankaaseen lintukuvioita.


Kaunis rukinpyörä on ollut ukkilassani ja äitini on aikanaan rukilla kehrännyt. Valitettavasti niinä vuosikymmeninä kun vanhoja työkaluja ei juurikaan pidetty arvossa, itse rukki on hävitetty ja jäljellä on vain pyörä.


        Samaisesta ukkilasta ovat kotoisin myös nämä keritsimet eli sakset, joilla parturoitiin lampaat.



Pienet, rautaiset sakset - kummatkin niukin naukin 10 cm pitkät. Toiset löytyivät ystävättäreni jäämistöstä. Ovat ilmeisesti kuuluneet hänen äidilleen tai ompelijatar-tädilleen. Päällimmäiset sakset ovat tehneet elämänsä aikana mielenkiintoisen matkan. Ainoita äitini kodista Viipurista pelastuneita esineitä on poljettava ompelukone. Se säästyi siksi, että valtio oli ottanut käyttöönsä ompelukoneita sotilaiden lumipukujen ompelemista varten. Sodan jälkeen kyseinen koneet palautettiin. Sen ompelukoneen tarvikelaatikossa olivat nämä sakset.


Metallinen pingoitin, jonka kummassakin päässä on kauniit sydänkuviot. Kyllä on kutojan kelvannut pitää tekeillä oleva kangas tasalevyisenä näin viehättävän työkalun avulla. Sanoisin, että nykyiset -  usein punaiset tai keltaiset - sisarensa eivät lyö ulkonäöllään vertoja tälle vanhukselle.

 

Kuumilla hiilillä täytetyn tai hellan päällä kuumennetun silitysraudan alunen.

 

Jiekiö on nahanmuokkaustyökalu. Siinä on noin 50 cm pitkässä puuvarressa keskellä S:n muotoinen rauta, jonka molempien päiden reunat on terotettu. Työkalua pidetään kaksin käsin poikittain työhön nähden ja terävällä metallireunalla kaavitaan muokattavien nahkojen kesipuoli puhtaaksi. Tätä jiekiötä on käyttänyt aikanaan mieheni isoäiti, sitten hänen äitinsä ja nyt minä.



Parsinsieni. Pyöreän kuvun päälle asetellaan sukkaan tai muuhun villavaatteeseen tullut reikä ja siinä seä on helppo parsia umpeen. Parsinsienen puuttuessa samaa virkaa saattoi toimittaa puukauha. 

     
                Suomalaisen Käsityön Päivä - koska suomalainen käsityö ansaitsee oman päivänsä!









                














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti