Tämä talvikausi oli vilkas ja työntäyteinen. Inari-Saariselkä matkailualueella taisi talvikuukausien yöpymisien määrä kasvaa keskimäärin 10 %. Lopullisia lukuja tosin vielä odotellaan.
Joulu - maaliskuussa minulla on ollut ilo kohdata useampi tuhat ihmistä. Eri ikäisiä matkailijoita kymmenistä maista. Kieliä on kuultu ja puhuttu iloisessa sekamelskassa englannista, ranskaan ja saksaan, puhumattakaan kaikista niistä eksoottisista kielistä, joista en ymmärrä sanaakaan. Onneksi on kädet joilla selittää ja keho, jolla esittää pantomiimeja. :)
Poro on monille matkailijoille yksi Lapin symboleista. Inarin porofarmilla heille on tarjoutunut tilaisuus tutustua ilmi eläviin poroihin, eläimiin, joiden ansiosta sanotaan ihmisen ylipäätänsä selviytyneen pohjoisen ankarissa oloissa. Ollaan jutusteltu poron sarvista, koparoiden napseesta ja siitä miten poro hankkii ravintonsa lumisessa maastossa. Tässä vaiheessa kevättalvea nämä työkaverit nautiskelevat auringosta ja odottelevat kesälaitumille pääsyä. Niillä on edessä valoisa kesä, runsaasti ruokaa ja vapaus vaeltaa mielensä mukaan.
Kodassa kahvistelun lomassa on ollut kiva jakaa tietoa saamelaiskulttuurista, käsitöistä ja siitä, minkälaista on nykyajan elämä täälltä pohjolan perukoilla.
Inarin yksi ehdoton vetonaula ja aiheestakin ylpeydenaihe on Siida - saamelaismuseo ja Ylä-Lapin luontokeskus. Esittelen talon näyttelyitä todella mielelläni. Puitteet tuhansine luontokuvineen ovat ihastuttavat ja siellä on loputon määrä aiheita kertomuksiin pohjoisen kulttuureista ja elämästä jääkauden jälkeisistä ajoista aina nykypäivään.
Toinen Inarin kirkonkylällä matkailijoita kiinnostava kohde on Saamelaiskulttuurikeskus Sajos. Siellä tutustun vierailijoiden kanssa mm. saamelaiskäräjien toimintaan ja tämän päivän saamelaiskysymyksiin. Sajoksessa on myös S
ámi Duodjin, saamelaiskäsityöyhdistyksen omistama käsityömyymälä Duodji shop.  |
| Sajoksessa Wikinger Reisenin matkanjohtaja Tobias Riegel ja minä kertomassa saamelaiskäräjien toiminnasta. |
Ja jottei talviset työpäivät jäisi lyhyiksi, olen useampana iltana saanut tilaisuuden vetää tarinatuokioita pääasiassa saksankielisille ryhmille. Monta hauskaa hetkeä on tämänkin talven aikana vietetty mm. Hotelli Kultahovin kabinetissa.
Mukanani tuon asiakkaille hypisteltäväksi paljon vanhoja esineitä, jotka kertovat omaa kieltään tekijöiden taidosta muokata luonnosta löytyviä materiaaleja käytännöllisiksi ja kauniiksi tarve-esineiksi.
Ilta ei ole pelkkää tarinointia. Asiakkaat pääsevät myös itse töihin. Tuokion päätteeksi heillä on omin käsin näperrelty poronnahkainen pussukka, johon voi säilöä muistoja Lapin matkalta.
Toinen valtavasti mielenkiintoa herättävä tarinoiden aihepiiri on mytologia. Tuokion aikana tulevat tutuksi niin maahiset kuin voimalliset samaanit, tuulenkauppiaat, pyhät seitapaikat ja luonnonjumalat.
Ja miten se kuukkeli sitten tähän liittyy? No siksi, että olemme samansieluisia ystävyksiä. Kuukkeli hakeutuu metsässä kulkijoiden seuraan ja minä kuljen myös sinne, missä matkailijat ovat ja missä haluavat tarinoita kuunnella.
Niin ikimuistoisia ja ihania kuin nämä kaikki kohtaamiset ovatkin olleet, on hyvä saada vähän taukoa. Kun on reilut kolme kuukautta höpöttänyt aamusta iltaan, niin on kerrassaan ihanaa vetäytyä omiin oloihinsa neljän seinän sisälle. Työhuone ja käsityöt ovat oivallista vastapainoa sosiaalisesti vilkkaille talvikuukausille. Monena päivänä nautin vain hiljaisuudesta ja siitä, että näkee illalla mitä päivän kuluessa on saanut aikaiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti