Sininen, sinisempi, sinisin indigo

Indigovärjärit olivat aikanaan ammattikunnan vähiten arvonantoa nauttivia, koska he haisivat ja heidän kätensä olivat pahasti värjääntyneet. Onneksi kukaan ei nyrpistellyt ainakaan kovin näkyvästi nenäänsä tavatessamme sen jälkeen kun olin viettänyt päivän sinisten väripatojen äärellä.

Indigovärjäreitä Nigeriasta. Kuva: Elliot Elisofon

Sinisen värin lähde, indigo, kuuluu vanhimpien käytössä olleiden luonnonvärien joukkoon. Sillä on värjätty satoja vuosia.  Argeologisissa kaivauksissa on löydetty haudoista tekstiilien jäänteitä, jotka on ajoitettu ajalle ennen ajanlaskumme alkua.

Euroopassa sinistä väriä on saatu värimorsingosta, jota viljeltiin laajamittaisesti esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa. Sininen väriaine oli näille maille merkittävä tulonlähde. Myöhemmin kun kauppareitit kaukomaista avautuivat, indigoa alettiin tuottaa Intiasta. Tätä tuontia pyrittiin ankarien rangaistusten avulla suitsimaan, mutta turhaan. Laajaan Indicofera-sukuun kuuluu yli 700 kasvia, merkittävimpänä värjäyksen kannalta Indicofera Tinctoria. Sen pääsy Eurooppaan johti värimorsingoa tuottaneissa maissa taloudelliseen katastrofiin. Monta sataa, suurta morsinkoviljelmää lopetti toimintansa konkurssiin. Luonnonindigon rinnalle kehitettiin synteettinen indigoväri 1800-luvun lopulla.

Värimorsinko - morsiammen kruunuksikin kutsuttu.

 Suomalaisuus on sinistä

Sininen taitaa olla suomalaisen sielun väri. Sinisellä värjääminen on kiehtovaa puuhaa, vaikka itse en sinistä juuri käytä esimerkiksi sisustuksessa ja vaatekaapistakin löytyy vain joitakin ja tietyyn suuntaan murrettuja sinisen sävyjä.

Tulipa tässä mieleeni, että onkohan englanninkieli käynyt varastamassa suomalaisilta surumielisyyden ja alakulon sanaansa blue - siinä merkityksessä, jossa ei ole kyse sinisestä väristä?

Haastava ja kiehtova indigovärjäys

Sinisen värin saaminen lankoihin poikkeaa tavanomaisesta kasvivärjäyksestä, koska indigojauhe ei liukene veteen.Väriaine pitää saada apuaineilla liukenevaksi ja pelkistymään. Tähän liittynee se, että sinisen värjärit haisivat pahalta. Sen lisäksi, että indigo väriaineena ei tuoksu mitenkään hyvälle, värjäämisessä on aikanaan käytetty virtsaa. Tarinat kertovat, että Suomessakin emännät menivät juhlien jälkeisenä aamuna herättelemään krapulaisia miehiä ja keräsivät heiltä pissat ämpäriin värjäyskäyttöön. Alkoholi edisti sinisen värin tuottamista.

Indigojauhetta Kuva: Nomadic Decorator

Harhauduin ajatuksissani jälleen kielten pariin. Saksankielessä käytetään juopumisesta sanaa blau (sininen). Olisiko tällä yhteyttä sinisen väriin siinä mielessä, että juopottelun jälkeen saadaan kelvollista virtsaa värjämiseen. Jospa värjärit hankkivat seuraavan päivän töihinsä materiaalia ottamalla edellisenä iltana vähän viinaksia.

No taikaisin siihen indigovärjäykseen. Sininen väri ei tule siellä kattilassa vaan vasta kun langat nostetaan liemestä pois hapettumaan. Siinä silmien edessä liemessä vihertäväksi muuttunut lanka alkaa pikku hiljaa sinertyä. 

Indigovärjäyksessä voi leikitellä monilla muuttujilla. Lopputulokseen vaikuttavat väriliemen lisäksi värjäysaika, värjäyskerrat ja tietysti lankojen pohjaväri. Valkoisesta langasta tulee selkeästi eri asteisia sinisiä, mutta vaikkapa kellertäviin lankoihin saa indigolla vihertävään vivahtavia sävyjä.

Indigovärjäyksessä ei tarvita erillisiä puretusaineita. Väri tarttuu hyvin monenlaisten tekstiilikuitujen lisäksi myös muihin materiaaleihin. Minä olen värjännyt siniseksi mm. puuta ja sarvea.

Jussakan indigolla värjätyistä langoista neulottu keeppi. Puuhelmistä valmistuu kaula- ja rannekoruja.

Indigolla värjäämiseen tarvitaan hieman tarkempia ohjeita kuin yleensä kasveilla ja sienillä värjättäessä. Siinä missä viimeksi mainittujen kohdalla voi hyvin olla "Pelle-Peloton" ja kokeilla mitä mieleen juolahtaa, indigon kanssa on syytä pysyttäytyä hyviksi koetuissa ohjeissa.

Indigovärjäyksen ohjeita löytyy useista kirjoista ja nettisivuilta. Minulla on ollut käytössäni pääasiassa Anna-Karoliina Tetrin kirja "Luonnonvärjäys" (Moreenikustannus) sekä Värjärikillan  Värillä-lehden syksy 2005 numerossa ollut artikkeli "Värjäämme indigolla".