Joulu ja muut loppuvuoden juhlapyhät kokoavat usein yhteen perheenjäseniä, sukulaisia ja ystäviä. Siitä tuli mieleeni tähän astisen elämäni mieleenpainunein kokemus äärimmäisestä vieraanvaraisuudesta.
 |
| Tein syksyn sadosta muutaman purkillisen mustaherukkahilloa. |
Matkalla Petsamossa
Pari kymmentä vuotta sitten kun osallistuin Pyhittäjä Trifon Petsamolaisen muistoksi järjestettyyn retkeen Petsamoon, joka sijaitsee Murmanskin alueella Venäjällä.
Ensimmäisen Petsamon luostarin perusti munkki Trifon 1530-luvulla. Moninaisten historian vaiheiden jälkeen luostaritoiminta Petsamossa päättyi II maailmansotaan ja siellä silloin vielä eläneet munkit evakuoitiin Heinäveden Valamon luostariin.
 |
| https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=petsamo+luostari&type=AllFields |
Venäjän ortodoksinen kirkko elvytti luostaritoiminnan Petsamossa 1997 ja luostari sai nimekseen Trifon Petsamolaisen luostari. Se paloi kuitenkin maan tasalle joulukuussa 2007. Vierailumme osui vuosituhannen vaihteeseen ennen tuhoisaa tulipaloa.
Vaatimatonta ja köyhää
Jos olet vieraillut esimerkiksi Valamon luostarissa Heinävedellä, niin Petsamon munkkien elinolot olivat jotakin aivan muuta kuin Valamossa. Makuutilojen seinille oli naulattu vanhoja täkkejä, mattoja ja huopia eristämään kylmyyttä. Huoneessa oli kerrossänkyjä ja lavereita, joissa oli jonkinlaisia patjoja ja peitteitä, lakanoita ei ollut.
Yhteinen teehetki
Ruokasali (sali ei kyllä ole paras mahdollinen sana kyseiselle tilalle) oli kalustettu pitkillä puupöydillä ja penkeillä. Pöydille oli katettu valikoima monenkirjavia fajanssikuppeja ja peltimukena sekä pieniä lautasia. Kaikki eriparisia, pääosin kahvikuppien alusia, jotka olivat jääneet jäljelle kuppien palvelusajan päätyttyä.
Tee oli suurissa, lommoisissa alumiinipannuissa. Sitä tarjoili pari nuorta miestä, jotka olivat, jos oikein ymmärsin, suorittamassa jostakin rikkeestä saamaansa rangaistusta. Teen särpimeksi tarjottiin pieni leipäpalanen ja mustaviinimarjahilloa. Sen saattoi laittaa makeuttamaan teetä tai sipaista leivän päälle.
Minä join, söin ja nieleskelin yhtä palaa, joka ei millään suostunut menemään kurkusta alas. Näiden äärimmäisen köyhissä oloissa elävien munkkien vieraanvaraisuus liikutti. Se tuntui käsittämättömän suurelta ja vähäiset tarjoilut enemmän arvoisilta kuin hienoin juhla-ateria kristallikruunujen loisteessa.
Tuhkan päälle nousi uusi luostari 2012
Levitän itse tehtyä mustaherukkahilloa paksulti paahtoleivälle ja mietin miten vallanhimo ja hulluus ajavat ihmiset sellaiseen tilanteeseen kuin missä me nyt olemme. Tavallisten ihmisten ystävyyssuhteet ja kulttuurivaihto ovat valitettavasti jääneet maailmanpolitiikan jalkoihin.
Minä tiedän, etten tule koskaan näkemään uudelleen rakennettua Petsamon luostaria enkä pääse kokemaan sen nykyistä tunnelmaa, mutta sydämessäni säilytän muiston munkkien vieraanvaraisuudesta. Se nostaa kyyneleet silmiini vielä tänäkin päivänä.
Mukavia yhdessäolon hetkiä parhaassa seurassa toivottaen
💖
Oda K
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti