Lopullisesti kadonneeksi luullun ja haikeasti itketyn sormuksen tarina.
Joku ehkä muistaa somejulkaisuni viime kesältä, jossa esittelin uuden sormukseni. Sen on suunnitellut ja toteuttanut Paarma Designin taitava ja idearikas Tytti Bräysy. Kerroin haluavani sormuksen, jossa olisi joku kansanomainen, karjalaisiin juuriini viittaava aihe.
Tytti koristeli sormuksen runonlaulajan kädet -syblolista tyylitellyllä ornamentilla. Hän kertoi valinneensa tämän kuvio osittain myös siksi, että halusi tuoda siinä esille minun vuosikymmeniä jatkuneen toimintani tarinankertojana matkailualalla. Rakastuin sormukseen ensinäkemältä!
Kesä kääntyi syksyksi. Sitä seurasivat talven lumisateet ja pakkaset. Eräänä kirpeänä iltana oli pihalla ottamassa kuvia tähtitaivaasta ja revontulista. Pian kädet olivat kuitenkin niin kohmeessa, että oli pakko luovuttaa ja palata sisälle lämpimään.
Jonkun ajan päästä huomasin kauhukseni, että sormus oli kadonnut! Etsin lapasen sisältä, takin taskusta, kumosin ja seuloin keittiön roskasangon, kävin läpi kaikki kierrätykseen menevät muovit ja pahvit. Kolusin kaikki paikat, johon muistelin käteni kuluneen päivän aikana koskeneen. Epätoivo iski ja itkuhan siinä tuli.
Puin ulkovaatteet ylleni ja varustauduin sekä otsa- että taskulampulla. Lähdin seuraamaan omia jälkiäni ja yritin tihrustella valkoisen lumen joukosta jotakin kiiltävää, joka osoittautuisi kadonneeksi sormukseksi. Turhaan.
Yht´äkkiä mieleeni putkahti jostakin aivan hullu ajatus. Mitä jos sormus olisi lentänyt puita syöttäessäni tulipesään? Tuhkalapion kanssa ensin takan kimppuun. Ei mitään. Sitten pannuhuoneeseen. Aloin vetää tuhkia pieni määrä kerrallaan metalliseen lapioon ja työnsin käteni tunnustellen tuhkaan. Ensimmäinen lapiollinen ei tuottanut tulosta, mutta toisen kohdalla kuului kilahdus. Kaivelin vielä tarkemmin enkä ollut uskoa silmiäni kun tuhkan seasta paljastui sormukseni. Ehjänä, mutta hieman itseensä ottaneena. Riemu tuntui sydämen pohjassa saakka! Minä käyttäisin tätä vaikka vähän vaurioituneena.
Puin ulkovaatteet ylleni ja varustauduin sekä otsa- että taskulampulla. Lähdin seuraamaan omia jälkiäni ja yritin tihrustella valkoisen lumen joukosta jotakin kiiltävää, joka osoittautuisi kadonneeksi sormukseksi. Turhaan.
Yht´äkkiä mieleeni putkahti jostakin aivan hullu ajatus. Mitä jos sormus olisi lentänyt puita syöttäessäni tulipesään? Tuhkalapion kanssa ensin takan kimppuun. Ei mitään. Sitten pannuhuoneeseen. Aloin vetää tuhkia pieni määrä kerrallaan metalliseen lapioon ja työnsin käteni tunnustellen tuhkaan. Ensimmäinen lapiollinen ei tuottanut tulosta, mutta toisen kohdalla kuului kilahdus. Kaivelin vielä tarkemmin enkä ollut uskoa silmiäni kun tuhkan seasta paljastui sormukseni. Ehjänä, mutta hieman itseensä ottaneena. Riemu tuntui sydämen pohjassa saakka! Minä käyttäisin tätä vaikka vähän vaurioituneena.
Jonkun päivän päästä kävin näyttämässä sormusta Tytille. Hän otti sormuksen huomaansa ja ammattilaisena sai palautettua sen alkuperäisen kauneuden. Ajattelin, että sormus on nyt vieläkin merkityksellisempi kun se on tulessa koeteltu ja voimalliseksi havaittu.
🔥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti